Uudenkaupungin Korihait uudistaa logonsa ensi kaudeksi. Vuodesta 1994 koripalloparketeilla tutuksi tullut pallon ja hain yhdistelmä on saanut uudet muodot ja samalla myös vanha tekstityypi on virallisesti uudistunut muotoon, jossa se nähtiin jo kuluneella kaudella liigajoukkueen pelipaidassa. Samalla seuran värit ottavat selvän askeleen kohti perinteistä viininpunaista väriä.
Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen Tapiolan Honkaa 1. divisioonassa viime kaudella edustaneen takamies Villematti Kopion kanssa.
Vohdensaaren Koulurannalla paneudutaan lauantaina 12.5. kotoisten rantakalojen pyydystämiseen, valmistamiseen ja nauttimiseen. Vohdensaaren kyläyhdistys järjestää ensimmäisen kerran Kalaasit-nimellä kulkevan tapahtuman, jossa saadaan vinkkejä kotoisten kalojen käsittelyssä ja maistellaan erilaisia kalaherkkuja.
Ukilaisjudokat Aki Kortetmäki (vas.) ja Marko Hiltunen Hämeenlinna Shian jälkitunnelmissa.
Lauantaina 14.4. järjestettiin vuosittainen judokilpailu Hämeenlinna Shiai. Kilpailut käytiin Hämeenlinnan Punaportin kisa-areenalla ja niihin osallistui 412 kilpailijaa 59:stä eri judoseurasta ympäri Suomea, Ruotsia ja Venäjää.
Kimi Räikkösen Ice1Racing-tiimissä ajavat Niko Koskela nähdään Laitilassa. Kuva:Ice1Racing.
Perinteinen ja usein motocrosskauden avaajana toiminut kansallinen West Cross Weekend -kilpailu ajetaan jälleen tänä vuonna kaksipäiväisenä tulevana viikonloppuna 21.-22.4. Kilpailu järjestetään kokonaan Laitilan radalla Krouvinumen radalla, jossa isäntinä toimivat Vakka-Suomen ja Turun Moottorikerhot.
Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto jakoi apurahoja Laitilassa
Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen Rahasto jakoi eilen vuosijuhlassaan Laitilassa apurahoina 894.000 euroa. Apurahan saivat muun muassa Crusell-seura ja Kustavin kirjallisuusyhdistys sekä palkinon Vehmaan kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Sirpa Ikala-Suomalainen.
Bluesin ystäville Kukko Blues taas toukokuun lopussa
Tilaisuuden pääesiintyjä on 30-vuotista taivaltaan juhliva helsinkiläinen Honey B & T-Bones.
Vakka-Suomen Jazz ja Bluesyhdistys ry. järjestää viimevuotisen konserttinsa saaman suosion saattelemana järjestyksessä toisen Kukko Blues -tapahtuman Hotelli Aquariuksessa Uudessakaupungissa perjantaina 25. päivänä toukokuuta.
Kirjat: Suomalaisen panssarintorjunnan kehittäjä kohtasi kohtalonsa heinäkuussa 1941
Raumalaisen Eeva Winterin kirja isästään ja äidistään on erilainen sotakirja. Kirjoittajan käytössä on ollut suvun hallussa säilyneitä kirjeitä, kirjelappusia, asiakirjoja sekä valokuvia ja todistuksia.
Jäämistökäsikirjoitus julki – kirjailijan syntymästä 125 vuotta
Laitilan Vahantakana 1887 syntynyt ja 1968 Toijalassa kuollut opetusneuvos Hilda Huntuvuori oli tuottelias kirjailija. Hän on kirjoittanut useita Suomen keskiaikaan liittyviä historiallisia romaaneja, pääteos Suuri unelma ilmestyi 1945. Huntuvuoren kirjoja ei ole enää saatavana. Huntuvuoren jäämistöstä äskettäin löytynyt romaanikäsikirjoitus, Nuori Maunu Tavast, julkaistaan toukokuussa kirjailijan juhlavuoden kunniaksi.
Reetta Koski ja Katleena Kortesuo: Kokousten seitsemän kuolemansyntiä – Paranna palavereitasi. Talentum Media, 2012, 176 sivua.
Oletko kyllästynyt työskentelemään yksin? Etkö halua tehdä päätöksiä? Haluatko kertoa kaikille, kuinka hyvä olet? Haluatko syödä pullaa? –Pidä kokous, se on käytännöllinen vaihtoehto työnteolle.
Kustavin kirjallisuusviikon teemana kirjasto ja lainat
Kustavin kirjallisuusviikko tuo tänä kesänä estradille runoilija-kirjailija-kirjastonhoitajia, yksi heistä on turkulainen underground-runoilija Markku Into.
Tulevan kesän Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikolla, joka on jo neljästoista Kilpi-viikko, on jälleen tarjolla laadukas monitaiteinen ohjelmakokonaisuus.