Vakka-Suomen Aluesanomat
Etsi Hae

Tänään on keskiviikko 8.9.2010

Nimipäiviään viettävät mm. Taimi, Göte ja Göta

Etusivu Sähkeet Uutiset Ajassa Näköislehti Juttu tekeillä Blogit Tekijät Yhteystiedot Mediatiedot

Heikk´ottaa eli pudotaan kuin eno veneestä

Kuulkaa, katsokaa Heikki rahalla valloittaa ja kohtapuolin kaupunkia saneeraa. Ja riisuu hän asukkaista sivukylät kuten myös sieltä koulut hyvät. Mennähän nuo jo tuolta joutavatkin eikä auttamaan heitä ryhdytä. Ei! Eikä uskallakaan  nykyinen kunnallismahti. Ja on se niin, että sillälailla, sillälailla  ei mikään muukaan. ”Jotta voi, voi teitä TE landepaukut ja olkikuukelit ja maalaiset veijarit” lausuillaan ja vienosti siihen naurahdetaan.

Ab(a)originaali häntä kannustamaan. Tuo Lehtonen äänestää ja äänellään päätti koulut lakkauttaa. Pantiin Hallun, Lahden, Pohjoiskulman ja Haapaniemen seudun  asukkailta luut heti kurkkuun. – Mutta jospa lisää tietoa asiassa tässä annettaisi, se voisiko heitä lohduttaa, että no, jaa, jaa, jaa !!!  samaan hyssyyn Seikowi mennä saa.

Seikowissa voisivat opiskella vaikkapa opistolaiset niin miehet kuin naiset. Pohjoiskulma ja Haapaniemi urheilusalin saavat. No, mitä Hallu ja Lahti he näppejään nuolla voivat, koska lienevät he muutenkin tähän kaupunkiin, kaupungissa mieliksi eläjiksi, liian mahdottomat. Sissoo vain!?!

Sitten ollaankin jo vaihetta kaksi alkamassa ja arkkitehti Casagradea kohtapuolin palkkaamassa. Männäisten koulua vanhaa purkutuomion saanutta korjaamaan ja uuden uutukaiseksi suunnitelemaan. Mutta ei siitä tälläkään tavalla koskaan koulukelpoista luokkahuoneistoa saada. Sano mun sanoneeni…No jaapa jaa. Ja rahastahan ei nyt tässä enää ole puutetta ollenkaan. Opettajat pakkolomalle mennä saa mutta ehdottomasti palkattomalle. Mitäpä minä tässä enää räppäämään, koska Hallua ja Lahtea ei edes lämpimällä  kädellä pyritä pehmittelemään . Vaan piruillen piruillaan ja ryhdytään nauramaan, nauramaan, nauramaan hatut päissään: ” Voi Teitä te maalaiset, maalaiset… yksinkertaiset”.

Näin näen asian Osmo Aalto ja yhtyen viisaamman miehen sanontaan ” Nahkurin orsilla sitten tavataan”. Hallussa19.02.2010

Lisätty ke 3.3.2010 | kommentoi

Arkisto

Koriskauden avaus keskiviikkona Pohitullissa

Vapaa-aika • ti 7.9.2010

Suomalaisella maisemalla on omanlaisensa rytmi ja rakenne

Kulttuuri • su 5.9.2010

Musikaali Myrskyluodon Maija Uudenkaupungin Teatterin suurtuotanto

Kulttuuri • pe 3.9.2010

Korihaiden pre-season alkaa perjantaina

Vapaa-aika • to 2.9.2010

Kolmen vihollisen Vakka-Suomi

Toimittajalta • to 2.9.2010

Kynnys kannattaa pitää varsin matalalla

Vapaa-aika • to 2.9.2010

Syysmuutto nuoriso- ja liikuntatoimessakin tosiasia

Vapaa-aika • to 2.9.2010

Liikuntaneuvolasta vinkkejä liikunnan aloittamiseen

Vapaa-aika • to 2.9.2010

Korisliigan otteluohjelma valmistunut

Vapaa-aika • ma 30.8.2010

Turun Kameroiden juhlanäyttely Kulttuurikeskus Crusellissa U:gissa

Kulttuuri • ma 30.8.2010

UPK P98 joukkueelle voitto Pallo-Iirojen 80-vuotisjuhlaturnauksesta

Vapaa-aika • ma 30.8.2010

Vielä ehdit: Loppukiri museon kesään ja kesänäyttelyyn

Kulttuuri • ke 25.8.2010

Maailma ihmetyttää Volkkari-kuskia

Toimittajalta • ti 24.8.2010

Kustavin virkamiesjohdon, kunnanhallituksen ja Kansallistuuli Oy:n voimakas yhteistyö kummastuttaa

Lukijalta • ti 24.8.2010

Kaksi lääkäriä – kaksi näkökulmaa

Lukijalta • ti 24.8.2010

”Jaska” loikkasi penkin taakse

Vapaa-aika • ti 24.8.2010

Jää-Kotkien edustus haluaa uskottavuuden takaisin

Vapaa-aika • ti 24.8.2010

UPS:n Tammi kymmenennen kerran SM-kultaan

Vapaa-aika • ti 24.8.2010

Muista aina liikenteessä…

Toimittajalta • ke 18.8.2010

Junior Salibandya

Vapaa-aika • ke 18.8.2010

Rata-autoilun mestaruus Ukiin

Vapaa-aika • ke 18.8.2010

Asiaa kotipalvelusta

Lukijalta • ke 18.8.2010

120, 85, 60 ja 10 vuotta sitten

Lukijalta • ke 18.8.2010

Sudet pois pihapiiristä!

Kolumni • ke 18.8.2010

Junnupelaajia mahtuu mukaan

Vapaa-aika • ke 18.8.2010

Tasokas best ball golfkisa Ugissa

Vapaa-aika • ke 18.8.2010

Gerald Lee on nykyään tennismies

Vapaa-aika • ma 16.8.2010

Hellekesä ihannekesä päiväperhosille

Vapaa-aika • pe 13.8.2010

Tylsyydessä ase koulun sujuvuuteen?

Toimittajalta • ti 10.8.2010

Puukenkki jatkaa kiertuettaan seutukunnan kouluissa

Kulttuuri • ti 10.8.2010

Taiteilja Merja Markkula jätti jäähyväiset lapsuutensa uimajärvelle

Kulttuuri • ti 10.8.2010

Ennustus hyvästä rapuvuodesta muuttui pettymykseksi

Vapaa-aika • ti 10.8.2010

Korihaille kaksi tuttua jenkkivahvistusta

Vapaa-aika • ke 4.8.2010

FC Tukkatiimin panssarit vyöryivät Hippoksella

Vapaa-aika • ke 4.8.2010

Kesän yhteisöllistä antia

Toimittajalta • ke 4.8.2010

Pyörteistä isolla joukolla Hämeenlinnaan

Kulttuuri • ke 4.8.2010

Naivisti Seppo Prepula ei selittele kuviaan

Kulttuuri • ke 4.8.2010

Korihait kahdella jenkillä ja paikallisella valmennustiimillä koriskauteen

Vapaa-aika • ke 4.8.2010

Sarja tilausteoksia ensi vuoden musiikkijuhlille: Ennen! Kuulumatonta!

Kulttuuri • ma 2.8.2010

The forthcoming Crusell music festival includes international bassoon competition

Kulttuuri • ma 2.8.2010

Työ ison orkesterin eteen vaatii jossain määrin hulluutta

Kulttuuri • ma 2.8.2010

Variksenpelätinhuutokauppa lauantaina

Kulttuuri • to 29.7.2010

Iiro Rantala New Trio lopettaa

Kulttuuri • to 29.7.2010

Maailmantähti Monica Groopille suomalainen nykymusiikki on mieluista laulettavaa

Kulttuuri • ke 28.7.2010

Uuvuttava kooste vanhainkodin todellisuudesta: asiaa ja viihdesylttyä

Kulttuuri • ti 27.7.2010

Crusell-avaus: Beethovenin kohmelosinfonia ja Mozzarellan julma oopperaparodia jättivät Retuperän WBK:n letkut yhä ehjiksi

Kulttuuri • su 25.7.2010

Yhdeksän tuhannen musiikkivieraan Crusell-viikko alkaa lauantaina

Kulttuuri • ke 21.7.2010

Crusell-viikon johtoajatuksena Wien

Kulttuuri • ke 21.7.2010

Janne Klasila hellehölkän kympin voittoon Lokalahdella

Vapaa-aika • ma 19.7.2010

Juhani Alkio on Lokalahden ensimmäinen Lokki

Vapaa-aika • ma 19.7.2010

Nuori, tähtää kamerallasi luontoon! Itämeren laajuinen luontokuvakilpailu kutsuu nuoria

Vapaa-aika • ma 19.7.2010

Kuikka on myös seutukunnan mökkiläisten rakkain mökkilintu

Vapaa-aika • to 15.7.2010

P. Lehtisalolle pyöräilykypärä haastepyöräilyn arvonnassa

Vapaa-aika • ti 13.7.2010

Taideleirillä pantiin painajaiset laatikkoon

Kulttuuri • pe 9.7.2010

Kirjallisuusviikko kerää kirjallisuuden ja teatterin ystävät Kustaviin

Kulttuuri • ke 7.7.2010

Marionetti- ja nukketeatteria Mundon Agricolasta Capellen Prinsessa Kaihomieleen

Kulttuuri • ke 7.7.2010

Karjurock täyttää Uudenkaupungin Lokalahden

Vapaa-aika • ke 7.7.2010

Koripallon sääntömuutos voimaan: uudet rajamerkinnät tehtiin Pohitullin liikuntahalliin jo viime vuonna

Vapaa-aika • ma 5.7.2010

Kesä hiljentää

Toimittajalta • ke 30.6.2010

Demokratiavaje

Lukijalta • ke 30.6.2010

Pakkahuoneen iltatorilla tapahtuu keskiviikkoisin koko kesän

Vapaa-aika • ke 30.6.2010

Laulelin kerran -kiertue: kansan muistamia säveliä Vakka-Suomesta

Kulttuuri • ma 28.6.2010

Jyri Hämäläinen ja Jussi Hamilas SGL Trophyn jatkoon

Vapaa-aika • ma 21.6.2010

Kesäsija, kalamaja, karjamaja, kesäaitta – ja viimein kesähuvila hillittyine elämäntapoineen

Kulttuuri • ma 21.6.2010

Jääkiekon Kanadamalja Uudenkaupungin torilla

Vapaa-aika • su 20.6.2010

U:gin ainoa kansainvälinen festivaali – Crusell-viikko A:sta Z:aan

Kulttuuri • pe 18.6.2010

Mitä U:gissa kannattaa kokea - museonjohtajan viisi vinkkiä

Kulttuuri • pe 18.6.2010

Nukketeatteri Piironginlaatikko esittää: Pelle & Nukkepäivien pääesiintyjänä tanskalainen Klovni Jo Jo

Kulttuuri • pe 18.6.2010

U:gin VPK:n soittokunta 130 vuotta – Tul toril kuuntelema

Kulttuuri • ke 16.6.2010

Koru kaulaan ja baanalle

Vapaa-aika • ke 16.6.2010

Lihakoulun käynyt isäntä osaa tehdä lihalle muutakin kuin grillata

Vapaa-aika • ke 16.6.2010

Tieto ykkösinä ja nollina

Toimittajalta • ke 16.6.2010

Valituit valittemas

Kolumni • ke 16.6.2010

“Merellinen käyntikortti”-osoitus veneily- ja yrittäjävihamielisyydestä

Lukijalta • ke 16.6.2010

Freinetkoulu, opetuksenjärjestämisluvan muutoshakemus. Mistä on kyse?

Lukijalta • ke 16.6.2010

Jussi Kumpumäki viides Kouvolan SM2-luokassa

Vapaa-aika • ti 15.6.2010

Aku Pellinen tuplavoittoon Alastarolla

Vapaa-aika • ti 15.6.2010

Toni Oittinen uskaltautuu toteamaan: ”Viime kesänäkään ei yhtään valitusta”

Vapaa-aika • ke 9.6.2010

Turkulaiset jyräsivät Roiman tennisturnauksessa

Vapaa-aika • ke 9.6.2010

Syö tonneittain sianlihaa ja kuolet!

Toimittajalta • ke 9.6.2010

Nuoret elokuvateon Pyörteissä

Kulttuuri • ma 7.6.2010

Itämeri-kilpailun parhaat kuvat esillä U:gissa

Kulttuuri • to 3.6.2010

Hidas laiva, mutta kääntyy

Toimittajalta • ke 2.6.2010

Karikatyyripiirtäjä suurenta suurta ja pienentää pientä

Kulttuuri • ke 2.6.2010

Rennon tieteellinen todistus munaamisen terveellisyydestä

Kulttuuri • ke 2.6.2010

Uusikaupunki palkitsi alkuvuoden urheilusankarit

Vapaa-aika • ke 2.6.2010

Jussila, Seiskari ja Sirkka-Liisa Anttila

Lukijalta • ke 2.6.2010

Ydinjätteen avosijoitus on mahdollista

Lukijalta • ke 2.6.2010

Onko kerjääminen yrittäjyyttä ?

Lukijalta • ke 2.6.2010

Kasteluvesi tutkittava!

Lukijalta • ke 2.6.2010

Viikon 22 Korkki

Kulttuuri • ke 2.6.2010

Pyhämaa saa uuden matkailujulisteen

Kulttuuri • ke 2.6.2010

Tunnettu rumpali tohtoriksi

Kulttuuri • ke 2.6.2010

Kukko -beachkorista Merefesteillä

Vapaa-aika • to 27.5.2010

Ilmo Suikkasen kirje Euroopan kansallispuistopäivänä (24.5.) valtuuston puheenjohtaja Jouko Antolalle

Lukijalta • ti 25.5.2010

Teatteri hakee valokuvia Myrskyluodon Maijaan

Kulttuuri • ma 24.5.2010

UU- pöytätenniksen kevätkausi paketissa

Vapaa-aika • ma 24.5.2010

Suomen tuntemattomin julkkis Jukka-Pekka Wuorikoski vierailee Uudessakaupungissa

Kulttuuri • ma 24.5.2010

Teatteria tuutin täydeltä – ulkona ja sisällä, kesällä ja syksyllä

Kulttuuri • ma 24.5.2010

Munkkikorppikotka käväisi Mynälahdella, mutta ei jatkanut pohjoiseen

Vapaa-aika • pe 21.5.2010

Taidetta sinne missä ihmiset liikkuvat

Kulttuuri • to 20.5.2010

Viikon 20 Korkki

Kulttuuri • ke 19.5.2010

Sarjula on Salkkareiden Hunks –eläkeläinen

Vapaa-aika • ke 19.5.2010

Yli 20 kertaa maapallon ympäri… Merimaileja pelkillä purjeilla

Vapaa-aika • ke 19.5.2010

Yhden aikakauden loppu

Kolumni • ke 19.5.2010

Tuhlaajapojan paluu

Toimittajalta • ke 19.5.2010

KaPan tytöille pronssia

Vapaa-aika • ti 18.5.2010

Korihaiden -98 juniorit turnausvoittoon

Vapaa-aika • ma 17.5.2010

Vakka-Suomen UA:n Jesse Pihala toiseksi F-Cupissa

Vapaa-aika • ma 17.5.2010

Pääseekö Uudenkaupungin ylin päättävä toimielin ollenkaan käsittelemään kansallispuistoasiaa?

Lukijalta • pe 14.5.2010

Tornien taiston voitto Siipyyn torniin Kristiinankaupunkiin

Vapaa-aika • pe 14.5.2010

Ammattiliitto lahjoitti palloja jalkapallojunioreille

Vapaa-aika • pe 14.5.2010

Jyri Lehtonen jättää Korihait

Vapaa-aika • pe 14.5.2010

Tervetuloa Freinet-koulu!

Lukijalta • ke 12.5.2010

Jäähallin Motorshowssa haetaan virtuaalimestaria

Vapaa-aika • ke 12.5.2010

Antti Kumpumäki, 18, seuraa veljensä jälkiä Ukirallissa lauantaina2010

Vapaa-aika • ke 12.5.2010

Jesse Pihala hakee Ukirallista uutta ihmettä

Vapaa-aika • ke 12.5.2010

JENT kuvaa kaikki F-Cupin osakilpailut

Vapaa-aika • ke 12.5.2010

Viikon 19 Korkki

Kulttuuri • ke 12.5.2010

”Kasvojen mittasuhteet voi kopioida kuka vain”

Kulttuuri • ke 12.5.2010

Mikael Herbert tyhjensi palkintopöydän

Vapaa-aika • ti 11.5.2010

Tavallinen arki on myös nolojen tilanteiden laboratorio

Kulttuuri • ma 10.5.2010

Päivähoitolasten rakentamille poluille syntyy ympäristötaidetta

Kulttuuri • to 6.5.2010

ÄitienpäiväKorkki

Kulttuuri • ti 4.5.2010

Helatorstain aattona Doom Unit todistaa kotikonnuillaan: ”Less is more”

Vapaa-aika • ti 4.5.2010

Ämpärporin Urhoille maailmanmestaruus veteraanikisoissa

Vapaa-aika • ti 4.5.2010

Vallan ytimessä, jees jees!

Kolumni • ti 4.5.2010

Avoin keskustelu on ihailtavaa

Toimittajalta • ti 4.5.2010

Vappu oli, siis oli, raittiusjuhla

Toimittajalta • ke 28.4.2010

Korihaiden B-pojille läntinen aluemestaruus 2010

Vapaa-aika • ke 28.4.2010

Entinen jätekivi on noussut arvoon arvaamattomaan

Vapaa-aika • ke 28.4.2010

Anne kumoaa käsityksiä helppohoitoisesta pihasta

Vapaa-aika • ke 28.4.2010

Marko Hiltuselle pronssia judosta Hämeenlinnassa

Vapaa-aika • ti 27.4.2010

Ydinvoimaesitys sitoisi Suomen menneisyyteen

Kolumni • to 22.4.2010

UPK 95 kevätturnauksessa

Vapaa-aika • to 22.4.2010

Tyhjä putki...

Lukijalta • ke 21.4.2010

Viikon 16 Korkki

Kulttuuri • ti 20.4.2010

Korihait visioi hiljalleen jo tulevaa kautta

Vapaa-aika • ti 20.4.2010

No suhteellista kaikki on

Toimittajalta • ti 20.4.2010

Kiitos ja Kunnia

Kolumni • ti 20.4.2010

Papereita, kartonkia ja muuta ”roskaa”

Toimittajalta • ti 13.4.2010

Tuulta purjeisiin Uki-hengessä

Kolumni • ti 13.4.2010

Taikuri & Mentalisti Pete Poskiparta jatkaa kansainvälistä uraansa

Kulttuuri • ti 13.4.2010

Crusell -naiset valmistautuvat kesään

Kulttuuri • ma 12.4.2010

Korihait keskittyy nyt beachkorikseen -kesäloma koitti

Vapaa-aika • su 11.4.2010

Ette edusta kaupunkinne kaikkia asukkaita, Kari Koski!

Lukijalta • la 10.4.2010

FBT Pori ja Uudenkaupungin Salibandy ovat sopineet farmisopimuksen

Vapaa-aika • la 10.4.2010

Tasan 20 vuotta sitten...

Vapaa-aika • la 10.4.2010

ToPo hiljensi Pohitullin

Vapaa-aika • la 10.4.2010

Pelleriini kutsuu kaikkia ympäristöpolkuja rakentamaan

Kulttuuri • pe 9.4.2010

Korihaiden juniorit turnauksessa Ruotsissa

Vapaa-aika • ke 7.4.2010

ToPo vei keskiviikon puolivälieräkamppailun.

Vapaa-aika • ke 7.4.2010

Hakametsä ja Männäinen Uudenkaupungin salibandymestarit

Vapaa-aika • ke 7.4.2010

KaPa-65:n tyttöjen tie pysähtyi puolivälieriin

Vapaa-aika • ke 7.4.2010

Euralaisen harrastetaiteilijan Aimo Vuorisen töitä U:gissa

Kulttuuri • ke 7.4.2010

Kotkien C-junioreille ringeten SM-kultaa

Vapaa-aika • ke 7.4.2010

Viikon 14 Korkki

Kulttuuri • ke 7.4.2010

Hiltuselle kaksi judopronssia pääsiäisenä

Vapaa-aika • ke 7.4.2010

Asiantuntijat ja virkamiehet

Kolumni • ke 7.4.2010

Sairaanhoidon konkurssi…

Lukijalta • ke 7.4.2010

Uutista kommentoiden

Toimittajalta • ke 7.4.2010

Vaihto Lukosta TPS:aan piristi –Marko Virtala tuntee vastustajan metkut

Vapaa-aika • ke 31.3.2010

Iltapäiväopastelua

Toimittajalta • ke 31.3.2010

Onko kiirekulttuuri hiipinyt päätöksentekoon?

Kolumni • ke 31.3.2010

Korihait päätti runkosarjan voittoon

Vapaa-aika • ke 31.3.2010

Rairanta käynnistää naamiaisilla

Vapaa-aika • ti 30.3.2010

Jätkä- ja Äijähait varmistivat ainakin hopeat ikämiesten SM-sarjoista

Vapaa-aika • su 28.3.2010

Korihait lähellä voittoa Kouvolassa

Vapaa-aika • la 27.3.2010

Kaisa Rautaheimo palkittiin Vuoden jutun kuvaajana

Kulttuuri • la 27.3.2010

Valokuvaus ei siirry koskaan vain digitekniikkaan

Kulttuuri • to 25.3.2010

Jalonen heitti Korihait pudotuspeleihin

Vapaa-aika • to 25.3.2010

Lattian alle ekologiaa - kotiin elämiseen mukavuutta ja esteettisyyttä

Vapaa-aika • ke 24.3.2010

Kauppias ja muotoilujohtaja: kevään sisustustrendeissä varaa valita

Vapaa-aika • ke 24.3.2010

Itsestäänselvyyksiä, onko niitä?

Toimittajalta • ke 24.3.2010

Viikon 12 Korkki

Kulttuuri • ke 24.3.2010

Sorron yössä eli silmäys sunnuntaihesariin

Kolumni • ke 24.3.2010

Uutta ilmettä saa nopeasti vaikka verhoilla

Vapaa-aika • ke 24.3.2010

Taidegraafikko Outi Heiskanen Helsingistä Vehmaalle

Kulttuuri • ke 24.3.2010

Äijähait kinni mestaruudessa tappiosta huolimatta

Vapaa-aika • su 21.3.2010

Miljoonien pölypunkkien eläintarha sohvalla ja makuuhuoneessa

Vapaa-aika • su 21.3.2010

Kun mikään ei riitä ja koira on liian klassinen ja allergisoiva

Vapaa-aika • su 21.3.2010

Kirjoitetun tekstin koko kuva lukuaamiaisesta äänitaiteeseen

Kulttuuri • su 21.3.2010

”Sulleko kymppi? Ei käy”

Toimittajalta • su 21.3.2010

Teatteriryhmä Quo Vadis tuo Kustaviin estradinsa - mongolialaisen jurtan

Kulttuuri • su 21.3.2010

Terveys ja yhteistyö

Kolumni • ke 17.3.2010

Vuorovaikutus terveydenhuollossa?

Lukijalta • ke 17.3.2010

Viikon 11 Korkki...

Kulttuuri • ke 17.3.2010

ERISEURAT: Defibrilaattoreita, happimaskeja ja paineluelvytystä, eli sukeltajien ensiaputaidot puntarissa

Vapaa-aika • ke 17.3.2010

Monipuolista liikuntaa kahvakuulien avulla

Vapaa-aika • ke 17.3.2010

Sotien kunniavelan rippeetkin hoidettava

Kolumni • la 13.3.2010

Korihait tehtaili kauden ennätyspisteet perjantaina

Vapaa-aika • la 13.3.2010

Sosiaalisessa mediassa tietokin voi tulla takaisin kuin bumerangi

Vapaa-aika • to 11.3.2010

Crusell-viikko sai 25.000 euroa festivaalitukea

Kulttuuri • to 11.3.2010

Kauhajoki viime minuuteilla voittoon

Vapaa-aika • ke 10.3.2010

"Korkki" on palannut...

Kulttuuri • ti 9.3.2010

Kumpumäen kuluva kausi kiireinen

Vapaa-aika • ti 9.3.2010

UJK:n ringettetytöille SM-hopeaa

Vapaa-aika • ti 9.3.2010

Kevätseuranta luonnon monimuotoisuuden juhlavuonna

Vapaa-aika • ti 9.3.2010

UI KESÄKSI KUNTOON –kampanja alkaa

Vapaa-aika • ti 9.3.2010

Ei fretti vaan Freinet

Toimittajalta • ti 9.3.2010

Kauas on liian pitkä matka –autollakin

Kolumni • ti 9.3.2010

Crusell-viikon liput myyntiin ensi viikolla

Kulttuuri • ma 8.3.2010

Pyrintö täysi vastaantulija...

Vapaa-aika • su 7.3.2010

Kuvat kertovat - Uudenkaupungin lähihistoria elää

Kulttuuri • pe 5.3.2010

ToPo hotkaisi Korihait

Vapaa-aika • to 4.3.2010

Rankkarikisa USB:n kauden päätösottelussa

Vapaa-aika • to 4.3.2010

Valokuvaavan rikostutkijan sydän on yhä Balkanilla

Kulttuuri • ke 3.3.2010

Mitäs siitä jos sanoo pottu kun potuttaa

Toimittajalta • ke 3.3.2010

Uudet tuulet puhaltavat Kesäkuun Kutosella

Vapaa-aika • ke 3.3.2010

Ydinvoima on ydinvaltaa

Lukijalta • ke 3.3.2010

Heikk´ottaa eli pudotaan kuin eno veneestä

Lukijalta • ke 3.3.2010

Katse eteenpäin

Kolumni • ke 3.3.2010

Korihait kaatoi Vilppaan perjantaina

Vapaa-aika • su 28.2.2010

Avoin kirje kaupunginhallitukselle: Miksi hallitus haastoi lautakunnat Haiti-keräykseen?

Toimittajalta • su 28.2.2010

Vakka-Opisto mukana JOY -kulttuurikampanjassa

Kulttuuri • pe 26.2.2010

Eput tähdittämään Karjurockia

Vapaa-aika • pe 26.2.2010

Laaksosen ”Haapio -10” -ruuhi valmistumassa

Vapaa-aika • ke 24.2.2010

Ei vielä yhtenäinen Vakka-Suomi

Toimittajalta • ke 24.2.2010

Tyhmä päätös

Kolumni • ke 24.2.2010

Kirjasto lisää paikallislehtien tarjontaa

Kulttuuri • ma 22.2.2010

Jopa 3.300 veteraanista tietokeräys

Kulttuuri • ma 22.2.2010

KTP rutisti lopussa ohi

Vapaa-aika • ma 22.2.2010

Uudessakaupungissa eniten lintuja, Kustavissa innokkaimmat bongarit

Vapaa-aika • la 20.2.2010

Korihait takaisin voittokantaan Forssassa

Vapaa-aika • to 18.2.2010

Äijähait edelleen puhtaalla pelillä eteenpäin

Vapaa-aika • to 18.2.2010

Talvikissa tapahtui...

Vapaa-aika • ke 17.2.2010

Älä tee!

Kolumni • ke 17.2.2010

Johtajat ja keltanokat

Toimittajalta • ke 17.2.2010

Sulattaako Routa jään?

Kulttuuri • ke 17.2.2010

Pyörteitä-hanke toivoo poikia taiteen pariin

Kulttuuri • ke 17.2.2010

Vapaa tiedonvälitys

Lukijalta • ke 17.2.2010

Jääkiekkokoulua perheen pienimmille

Vapaa-aika • ke 17.2.2010

Mark McCarroll uusin Korihai

Vapaa-aika • ti 16.2.2010

Laturetkellä käytetään leirintään iglua

Vapaa-aika • su 14.2.2010

Hudson ei jatka Korihaissa

Vapaa-aika • la 13.2.2010

Korihaille niukka tappio Lappeenrannassa

Vapaa-aika • la 13.2.2010

Luomuolut VASP:n uusin Prykmestar

Vapaa-aika • pe 12.2.2010

Olisiko Talvikki –tapahtuma vihdoin talvinen?

Vapaa-aika • ke 10.2.2010

Joni on Vakka-Suomen biljardihai

Vapaa-aika • ke 10.2.2010

Kovia kommentteja kaupungin asioista

Kolumni • ke 10.2.2010

Ystävän päivä

Toimittajalta • ke 10.2.2010

Luonnon yksityiskohdat paljastavat sen kauneuden

Kulttuuri • to 4.2.2010

Saloselta kolmas kerta jäisiä yksityiskohtia

Kulttuuri • to 4.2.2010

Lainan päivänä kirjastokassi kirjastosta

Kulttuuri • to 4.2.2010

Korihait -98 mitalijahdissa

Vapaa-aika • ke 3.2.2010

Kaksi Tšehovia yhdessä ensi-illassa: Karhu ja Kosinta

Kulttuuri • ke 3.2.2010

Latujen ilmastointiteippi pelastaa pinteestä

Vapaa-aika • ke 3.2.2010

Kansallispuisto ja kalastuspuisto sopivat molemmat Selkämerelle

Kolumni • ke 3.2.2010

Jos teil' o hullui mukuli, ni pistäkää ne oppikoulu

Kulttuuri • ke 3.2.2010

Kansallispuistoja kehdosta hautaan!

Lukijalta • ke 3.2.2010

Kaupungin ja median avoliitto?

Toimittajalta • ke 3.2.2010

Pakkastalvi näkyi Pihabongauksessa

Vapaa-aika • ti 2.2.2010

Lahti vei jännitysnäytelmän

Vapaa-aika • ma 1.2.2010

Miksi laki suojelee enemmän sutta kuin ihmistä?

Lukijalta • pe 29.1.2010

Äänestysikärajan alentaminen

Lukijalta • pe 29.1.2010

Talonpoikaishuonekalut edelleen antiikkikaupan ytimenä

Kulttuuri • pe 29.1.2010

Nuokkarilla telmitään myös lasten ehdoilla

Vapaa-aika • ke 27.1.2010

Nakkikioskilla

Kolumni • ke 27.1.2010

Työntekijä pomon roolissa

Toimittajalta • ke 27.1.2010

Laitilan Leijonat tempaisivat

Vapaa-aika • ke 27.1.2010

Vakka-Suomen kaikki eskarilaiset mukana valokuvausprojektissa

Kulttuuri • ma 25.1.2010

Selkämeren kansallispuistoehdotuksesta Sakari Hinnerille

Lukijalta • ma 25.1.2010

Rakastumisen kipinöidessä marjapuurokin jähmettyy

Kulttuuri • su 24.1.2010

Korihaille karvas kotitappio

Vapaa-aika • pe 22.1.2010

Luontomatkailusta Suomen lippulaivatuote

Lukijalta • to 21.1.2010

Korihaille vierastappio Pyrinnölle

Vapaa-aika • ke 20.1.2010

Talvilintujen ruokintapaikalla tapahtuu…

Vapaa-aika • ke 20.1.2010

Kunnan tuotteeksi – Onnellisuus!

Kolumni • ke 20.1.2010

Lumedemokratian riemuvoitto

Toimittajalta • ke 20.1.2010

Saarrettu kaupunki

Lukijalta • ke 20.1.2010

Suomalaisuuden paskanpuhujia

Lukijalta • ke 20.1.2010

Korihait kukisti ToPon

Vapaa-aika • ma 18.1.2010

Josh Gonner viihtyy U:gissa

Vapaa-aika • pe 15.1.2010

Kosken maljasta kisattiin viikonloppuna

Vapaa-aika • to 14.1.2010

”Back In Business”

Toimittajalta • ti 12.1.2010

Silmät sormenpäissä -naiset saven lumoissa

Kulttuuri • ti 12.1.2010

Korihait voittovireessä

Vapaa-aika • ti 12.1.2010

Museon joulunäyttely kiinnosti

Kulttuuri • ti 12.1.2010

Ilttikset alkavat tammikuun lopussa

Vapaa-aika • ti 12.1.2010

Jouko Toivonen debytoi ohjaajana

Kulttuuri • ma 11.1.2010

Lyökin postinumerosta

Lukijalta • ma 11.1.2010

Kansalaisaktiivisuutta kuntaelämään

Lukijalta • ma 11.1.2010

Lanta on valtaa

Lukijalta • ma 11.1.2010

Kiusaaja?

Lukijalta • ma 11.1.2010

Doom Unit: ”Cross The Line”: –Ei mitään mopoautopoppia

Kulttuuri • ma 11.1.2010

Vireää toimintaa

Kolumni • ma 11.1.2010

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki • P. 02 841 3500

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös