Seija Suojanen ei ole kuvannut omaan kuvahistoriaansa lainkaan digikuvia, vaan on pysynyt mustavalkofilmissä. -Olen elänyt pimiössä, naurahtaa Suojanen.
Aluesanomat
Uudenkaupungin seurakuntakeskuksen aulassa on esillä 7.3.-19.3. valokuvanäyttely Kuvien kertomaa. Kuvaaja Seija Suojanen on tallentanut mustavalkokuvia kolmelta vuosikymmeneltä eli vuosilta 1960-1980.
Uusikaupunkilaisen valokuvaaja Helena Varjuksen kanssa kuvaamisen viisikymmentäluvulla aloittaneen Seija Suojasen aiheena on seurakunta, kadut ja talot sekä ihmiskasvot. Mutta tuhansien negatiivien kokoelmassa on kaksi muutakin mieluista aihetta: Saarenmaa ja Lappi.
Esillä on siis kuvia ajalta, josta on työn alla myös historiateos Uudenkaupungin uusimmasta historiasta. Seija Suojanen on paikalla kertomassa valokuvistaan ma-pe klo 13-17 ja la-su klo 12-15 lukuunottamatta lauantaita 13.3., jolloin pidetään talvisodan päättymisen muistotilaisuus.