Vakka-Suomen Aluesanomat
Etsi Hae

Tänään on tiistai 7.2.2012

Nimipäiviään viettävät mm. Riku, Rikhard ja Rikard

Etusivu Sähkeet Uutiset Ajassa Näköislehti Juttu tekeillä Blogit Tekijät Yhteystiedot Mediatiedot

Lisätty ti 7.2.2012

Uusia lomakoteja lapsille kaivataan kipeästi

Lisätty ti 7.2.2012

Henkilöjunaliikenne Raumalle arvioitu kannattamattomaksi

Raumalla on selvitetty henkilöjunaliikenteen palauttamista. Palauttamista ei nähdä kannattavana, sillä arviot matkustajien määristä eivät vaikuta riittäviltä.

Lisätty ma 6.2.2012

U:gin vaalitulos: Kaksi kolmesta äänesti toisella kierroksella Niinistöä

Uusikaupunkilaiset valitsivat koko maata (68,8 prosenttia) selvästi matalammalla äänestysprosentilla (66,6) kokoomuksen Sauli Niinistön presidentiksi. U:gissa häntä äänesti 5.837 äänestäjää eli 68,4 prosenttia annetuista äänistä, kun taas vihreisen Pekka Haavisto sai sunnuntain toisella kierroksella 2.696 ääntä eli 31,6 prosenttia annetuista äänistä.

Lisätty su 5.2.2012

Uudenkaupungin taloudellinen tilanne edelleen erittäin heikko

Kaupungin taloudellinen tilanne on edelleen erittäin heikko. Viime vuoden vuosikate ja tulos eivät parantuneet edellisestä vuodesta. Kaupungin ja liikelaitosten tulos poistojen jälkeen on 0,6 miljoonaa euroa tappiollinen. Erilaisten kirjausten, varausten ja rahastojen käytön jälkeen tilikauden alijäämä oli 160.000 euroa. Edelliseltä vuodelta jääneen taseen alijäämän kanssa kattamatonta alijäämää oli 3,9 miljoonaa euroa.

Lisätty su 5.2.2012

Mika Raula Laitilasta Uudenkaupungin rakennuttajainsinöörin virkaan

Uudenkaupungin kaupunginhallitus on valitsemassa rakennuttajainsinöörin virkaan insinööri Mika Raulan Laitilasta. Virassa noudatetaan kuuden  kuukauden koeaikaa.

Lisätty su 5.2.2012

Lassila & Tikanoja Oyj tarrasi Munaistenmetsän kaatopaikkaan

Munaistenmetsän kaatopaikkan uusi omistaja on todennäköisesti Lassila & Tikanoja Oyj. Kaatopaikan kauppahinta on 1.5 miljoonaa euroa.

Uusikaupunki on myymässä Munaistenmetsän kaatopaikan toimintoineen. Tarjouskilpailu on järjestetty ja kaupunginhallitus ehdottaa nyt kaatopaikan myymistä Lassila & Tikanoja Oyj:lle. Kaatopaikan kauppahinta on noin 1.5 miljoonaa euroa.

Lisätty la 4.2.2012

Oy Shippax Ltd neuvottelee kelluvasta toimistorakennuksesta Katajanokalle

Katajanokan jäänmurtajalaiturin yhteyteen ollaan suunnittelemassa kelluvaa toimistorakennusta. Sen rakentamisesta neuvotellaan uusikaupunkilaisen Oy Shippax Ltd:n kanssa. Kuva: Arkkitehtitoimisto K2S Oy.

Arctia Shipping Oy suunnittelee kelluvan toimiston rakentamista Helsingin Katajanokan jäänmurtajalaiturin yhteyteen. Yhtiö neuvottelee talon rakentamisesta uusikaupunkilaisen Oy Shippax Ltd:n kanssa.

Lisätty la 4.2.2012

Innoaura: Uusi kilpailu luovien alojen yrityksille

Luovien alojen yrityksiin ja niiden potentiaaliin uskotaan Varsinais-Suomessa ja Varsinais-Suomen liitossa. Luovia toimialoja halutaan tukea ja tehdä tunnetuksi, sekä nostaa esille hyviä esimerkkejä. Maakuntaan onkin perustettu uusi kilpailu nimeltään Innoaura - Luovaa innovoimaa Varsinais-Suomesta.

Lisätty pe 3.2.2012

Valmet Automotive aloittaa neuvottelut lomautuksista autonvalmistuksessa

Valmet Automotive käynnistää lomautuksia koskevat yhteistoimintaneuvottelut Uudessakaupungissa. Autonvalmistuksen tilauskanta ei ole kehittynyt ennusteiden mukaisesti, mistä seuraa noin 150 henkilön työpanosta vastaava lomautustarve. Vajaatyöllisyystilanne nähdään tilapäisenä ja sen arvioidaan kestävän loppuvuoteen 2012 saakka.

Lisätty pe 3.2.2012

Vihannes-Laitila:n hallin laajennustyö seis, ei ollut rakennuslupaa

Uudenkaupungin rakennustarkastaja on joutunut keskeyttämään Laitilan Trekolin kiinteistöllä käynnissä olleen teollisuushallin laajennustyön. Rakentamiselle ei ollut voimassa olevaa rakennuslupaa.

Lisätty to 2.2.2012

Vaski-kirjastoista entistä enemmän lainattavaa keväällä

Vaski-kirjastojen uudistunut tietojärjestelmä otetaan käyttöön toukokuussa. Samalla Vaskiin liittyy uusia kirjastoja ja asiakkaat saavat käyttöönsä entistä laajemman kirjastoverkon ja entistä enemmän lainattavaa. Tavoitteena on, että uusi järjestelmä on käytössä heti vapunpäivän jälkeen.

Lisätty to 2.2.2012

Hoitotakuu ja vanhustenhuolto lisäsivät aluehallinnon valvonta-asioita rajusti

Lounais-Suomen aluehallintovirastossa ratkaistiin viime vuoden aikana 95 sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta-asiaa. Vuotta aikaisemmin niitä oli (39). Valvonta-asioiden määrä kasvoi toissa vuoden 79:stä 189:ään.

Lisätty ke 1.2.2012

Kaupunginvaltuuston kokous netissä

Uudenkaupungin kaupunginvaltuuston maanantainen kokous on katsottavissa TÄSTÄ.

Lisätty ke 1.2.2012

Thl: Julkisten sairaaloiden tuottavuudessa on kehittämisen varaa

Tuottavuuden kehitys sairaalaryhmittäin. Yliopistollisten sairaaloiden tuottavuus on noussut vuodesta 2007 lähtien. Keskussairaaloiden tuottavuus parani vuonna 2008, minkä jälkeen tuottavuus kääntyi laskuun. Muiden sairaaloiden (aluesairaalat tai vastaavat) tuottavuus parani vuosina 2008-2009, mutta vuonna 2010 tuottavuus laski. Kuva: Thl.

Julkisten sairaaloiden antaman erikoissairaanhoidon tuottavuus ilman psykiatriaa on laskenut kaksi prosenttia neljässä vuodessa. Jos kaikki sairaalat toimisivat oman sairaalaryhmänsä tehokkaimman sairaalan mukaisesti, niin potentiaalista säästöä olisi tullut noin 500 miljoonaa euroa.

Lisätty ke 1.2.2012

Viljelijät, poliitikot ja kuluttajat vastustavat: geeniperunan viljely Euroopassa jäihin

Geenimuunneltuja perunoita Basf:n kasvibioteknologian yksikössä Limburgerhofissa. Kuva: Basf.

Saksalainen kemianjätti Basf lopettaa geeniperunan Amfloran viljelyn, myynnin ja markkinoinnin Euroopassa. Lopettamisen syynä ovat viljelijöiden, kaupan, poliitikkojen ja kuluttajien asenteet, suurin osa heistä ei hyväksy geenimuunneltujen kasvien viljelyä Euroopassa.

Lisätty ke 1.2.2012

Viljelyalasta puolet luomua vuonna 2030?

Lisätty ke 1.2.2012

Yleisiin kielitutkintoihin ilmoittautuminen helmikuussa

Yleisen kielitutkinnon voi suorittaa Uudessakaupungissa Vakka-Suomen kansalaisopistossa maalis-huhtikuussa. Ilmoittautumisia otetaan vastaan helmikuun ajan opiston toimipisteissä ja yhteispalvelu Passarissa.

Lisätty ti 7.2.2012

Korihait intoutui kauden parhaaseen suoritukseen maanantaina

Korihait esitti maanantaina Pohitullissa kauden parasta peliään, kun se kukisti pudotuspelitaiston kannalta elintärkeässä kamppailussa KTP:n koripistein 99-83 (41-40).

Lisätty su 5.2.2012

Waseda-Clubille mitalisadetta

Hopeamitalistit Petäjä, Hiltunen, Kortetmäki ja pronssimitalisti Laaksonen kisaurakan jälkitunnelmissa.

Lisätty pe 3.2.2012

James Reaves johdattaa hait Kotkan kimppuun

Korihait saa maanantaina Pohitullissa vastaansa kovakuntoisen KTP:n. Joulukuisen valmentajavaihdoksen jälkeen KTP on voittanut kymmenestä ottelustaan seitsemän kärsien tappiot Salossa, Kauhajoella ja Joensuussa 2-3 pisteen erolla.

Lisätty to 2.2.2012

Vilpaan levypallopeli liikaa Korihaille

Korihait ja Vilpas esittivät keskiviikkona Salohallin ennätysyleisölle, 1650 silmäparia, kovaa taistelua ja tiukkaa puolustuspeliä. Toisella puoliajalla ilmatilaa hallinnut kotijoukkue punnersi väkisin 56-66 (33-41) voiton, vaikka Korihait kävikin vajaat viisi minuuttia ennen loppua kolmen pisteen päässä lukemissa 52-55.

Lisätty pe 3.2.2012

UT: Kevätteatteria VPK:n Paviljonkilla

Teatterinjohtaja Jari Luolamaa ja kirjailija Heli Laaksonen vievät Tääl tänäp tähthousu -näytelmän Uudenkaupungin VPK:n paviljonkille. Kuva: Katja Laine.

Lisätty ke 25.1.2012

Ohjelmalliset illat alkavat

Hotelli Aquariuksen myyntipäällikkö Henna Wallin, Teatterin sihteeri Katja Laine sekä teatterinjohtaja Jari Luolamaa uskovat yleisön löytävän ohjelmalliset keskiviikkoillat.

Lisätty ke 25.1.2012

Kuin kaksi marjaa

Lisätty ke 11.1.2012

Lain outoja kohtia

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki • P. 02 841 3500

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös