Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 06.12.2019

Kiinteistö Oy Nuorisokoti myytiin Liikunta Salin Oy:lle

Rainer Tähtinen

Uudenkaupungin kaupunki myi maanantain kaupunginhallituksen kokouksessa kiinteistö Oy Uudenkaupungin Nuorisokodin koko osakekannan uusikaupunkilaiselle Liikunta Salin Oy:lle. Kauppahinta on 350 000 euroa. Näin Uudenkaupungin kaupungin omistama, vuosia sitten ?minkkiksenä? tunnettu Levysepänkatu 4:ssä sijaitseva kiinteistö pysyi uusikaupunkilaisomistuksessa.

Kiinteistöyhtiön kaikki osakkeet olivat kaupungin omistuksessa ja yhtiöllä on lainaa noin 300 000 euroa, eli käytännössä kaupunki nettoa nyt tehdyn kaupan kautta noin 50 000 euroa.

Vuonna 1973 rakennetussa talossa on asuntoja kaikkiaan 62 kappaletta. Asunnot ovat pääsääntöisesti pieniä yksiöitä ja kaksioita.

2000-luvun vaihteessa rakennukseen tehtiin peruskorjaus, jossa muun muassa asuinhuoneistot ja yleiset tilat saneerattiin.

Tällä hetkellä talossa on sekä vuokra-asuntoja, että V-S mielenterveysseuran ylläpitämää tukiasuntotoimintaa.

Raksystems Oy teki vuonna 2008 kuntoarvion kiinteistöstä  sekä pitkän aikavälin kunnossapitosuunnitelman. Sen perusteella korjauskustannukset kiinteistössä olisivat vuosittain vajaa 40 000 euroa.

Kaupunki edellytti, että ostotarjousten tekijät esittäisivät ostotarjouksessaan, millaista käyttöä rakennuksille suunnitellaan, sekä sitoutua siihen, että V-S mielenterveysseuran tukiasuntotoiminta voisi jatkua kiinteistössä vähintään viisi vuotta.

Tarjouksia KOy Nuorisokodista tuli määräaikaan mennessä 0kaksi kappaletta.

Palveluasuminen kiikarissa

Liikunta Salin Oy:n omistaja Vesa Salin kertoi tarjouksessaan suunnittelevansa noin 25 asunnon ottamista palvelukotikäyttöön.

– Myöhemmin toiminnan on mahdollista laajentua, hän kertoo.

Kaupunginhallituksen hyväksymän ostotarjouksen mukaan nykyiset vuokrasopimukset voivat jatkua toistaiseksi, mutta vuokra-asunnot sijoitettaisiin yhteen rappukäytävään ja nykyisten asukkaiden mahdollista muuttoa talon sisällä luvataan myös avustaa.

Lisäksi V-S mielenterveysseuran toiminta voi jatkua vähintään vaaditut 5 vuotta.

– Olen keskustellut Mielenterveysseuran kanssa ja meillä voisi jatkossa olla keskenään myös yhteistyömahdollisuuksia, Salin paljastaa.

Muuten suunnitelmat jatkosta ovat varsin alkuvaiheessa, sillä Salinin mukaan palveluasumisen suunnittelun lähtökohtana on pidettävä kolmea asiaa:

– Ne ovat tilat, tilat ja tilat, hän luettelee.

Salin kertoo etsineensä sopivia tiloja vuoden ajan ennen kuin tärppäsi.

– Tarkoitus on luoda sellainen asuinpaikka, joka olisi kodin ja sairaalaolojen välimuoto. Sellainen, missä olisi hyvä sekä elää, että työskennellä.

Liikunta Salin Oy:n Vesa Salinilla itsellään on reilun kymmenen vuoden takaa kokemusta sairaanhoidosta ammattina aina siihen asti, kun hän vuonna 1999 osti Uudenkaupungin Urheilukeskuksen. Sitä hän pyörittikin seuraavat kymmenen vuotta ennen kuin päätti siirtyä muille aloille ja myi yrityksensä.

– Ehkä nyt voidaan puhua jonkinlaisesta paluusta juurilleen, naurahtaa Salin.

Lisätty ke 3.3.2010 | 3 kommenttia

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös