Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 14.10.2019

Maakuntaliiton puheenjohtajaa epäillään lahjuksen ottamisesta

Aluesanomat

Kansanedustajaa Ilkka Kanervaa (kok) epäillään lahjuksen ottamisesta. Kanerva ei ollut sunnuntaina varma oliko hän poliisinkuuluistelussa todistaja vai epäilty. Asia varmistui kun rikostarkastaja Markku Nisula Helsingin poliisista kertoi Kanervan olleen viime viikon torstaina poliisin kuulustelussa epäiltynä.

Lokalahdella syntyneen Kanervan lahjusepäilyt liittyvät hänen 60-vuotisjuhliinsa Helsingin Messukeskuksessa 28.1.2008. Konkurssiin mennyt Nova Group rahoitti juhlia 17.000 eurolla.

Nova Groupilla oli Varsinais-Suomessa samaan aikaan yksi hanke, Tokmanni-ketjuun kuuluva halpatavaratalo Tarjoustalo Uudessakaupungissa.

Ilkka Kanerva on Varsinais-Suomen Liiton maakuntahallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja. Maakuntahallitus käsittelee muun muassa maakuntakaavoja.

Nova Group jakoi KSM:n vaalirahat

Helsingin käräjäoikeus asetti kiinteistöalan konserni Nova Group Oy:n ja sen tytäryhtiön Nova Kiinteistökehitys Oy:n konkursiin viime kesäkuussa. Keskustan ja muiden puolueiden vaalirahoittaja Kehittyvien Maakuntien Suomi ry (KMS) sai valtaosan reilun 400.000 euron tuestaan "kolmen koplalta" eli Nova Groupilta, Maskun Kalustetalo Oy:ltä ja joensuulaiselta Suomen Liikekiinteistöt SLK Oy:ltä. Viimemainitun omistaa Tokmannin omistaja ja toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen.

Suomen Liikekiinteistöt osti vuonna 2008 Ketunkalliolta 1,5 hehtaarin tontin 420.000 eurolla. Kauppa, kaavamuutos ja tonttijärjestelyt tehtiin pikavauhtia. Myös Toivo Sukarin Masku-konserniin kuuluvan Maskun Kiinteistöt Oy:n ja kaupungin väliset maakaupat Lokalahdella tehtiin vauhdikkaasti, kun 12 hehtaaria merenrantaa vaihtoi omistajaa 300.000 eurolla. Sukari ja Kakkonen ovat konserniin kuuluvan Nova Kiinteistökehitys Oy:n suurasiakkaita.

Nova Groupin Kiinteistökehitys Oy:n toimitusjohtaja Arto Merisalon juristi oli KMS:n puheenjohtaja. Toimitusjohtaja itse on kieltänyt yhteydet poliitikkoihin. Merisalo sanoi sen sijaan yhtiön asioivan ainoastaan kaupunkien ja kuntien virkamiesten kanssa.

Lisätty ti 30.3.2010 | 6 kommenttia

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös