Olli Haapala
Kun Uuteenkaupunkiin soijanjalostamoa suunnitteleva yhtiö jonakin päivänä löytää itsensä tekemässä ympäristövaikutusten selvitystä (YVA), yhtiö huomaa olevansa puun ja kuoren välissä. EU-alueella nousee nimittäin etualalle ympäristövaikutusten laajin ulottuvuus, kestävän kehityksen periaate. Toisena seikkana nousee esiin yritysten vastuullisuus ja eettiset periaatteet, jotka ovat jo nykyään yrityksille avainkysymys kun ne suunnittelevat teollisia hankkeitaan.
Vastuullisuus on näkyvästi merkittävä asia varsinkin teollisuushankkeiden rahoittajille.
Matka eteläamerikkaisilta soijapavun viljelmiltä Uudenkaupungin Orivolle on pitkä ja energiataloudellisesti raskas. Hankkeen logistiikan hiilijalanjälki on jättikokoa. Itämeren maiden alueella olevat soijakombinaatit onkin kaikki sijoitettu satamiin, joissa raaka-aine puretaan suoraan laivoista tehdaslaitokseen. Markkinoille lähtevä tuotanto lastataan samaan tapaan takaisin laivaan tai rautatiekuljetuksiin.
Gm-vapaa tuotanto kilpailutekijä
Kaliningradissa Venäjällä kaksi soijakombinaattia omistava Sodrugestvo on julistanut Svetliyn teollisuusalueensa gm-vapaaksi alueeksi. Sinne ei siis tuoda geenimuokattua soijapapua (tai maissia, rapsia, pellavansiementä, jne) elintarvikkeiden tai eläinrehujen raaka-aineeksi. Sodrugestvon osuus Venäjän elintarvikkeisiin ja rehuihin menevästä soijatuonnista on 70 prosenttia. Myös 7-8 prosenttia Venäjän ruokamarkkinoista hallitseva Rybflotprom seurasi soijajätin esimerkkiä. Rybflotpromin omistaa 80 prosenttisesti ranskalaisyhtiö Provimi. Yli sadassa maassa toimiva elintarvikejätti Provimi oli ensimmäisiä yrityksiä, joka huomioi kuluttajien huolen: ravinnon tuotannon pienin mahdollinen ympäristövaikutus onkin nostettu merkittäväksi kilpailutekijäksi.
Tilanne on hullunkurinen, sillä EU on päättänyt, että jäsenmaiden on sallittava gm-kasvien kasvattaminen alueellaan. Ruodusta ovat livenneet toistaiseksi vain Itävalta ja Italia, jotka ovat kuitenkin kieltäneet gm-kasvien viljelyn. Suomi ajaa itsenäisen päätöksen linjaa, jokaisen maan on voitava itse päättää, sallitaanko gm-kasvien viljely. Gm-viljely on tulossa Suomeen: EU antanut hyväksyntänsä gm-perunan viljelylle alueellaan. Muun muassa metsäteollisuuden tarkoituksiin tarkoitetun gm-perunan Amfloran viljely alkaa kesällä Seinäjoella ja Lammilla.
Gm-kasviperäisiä aineksia löytyy jo 1,4 miljardin ihmisen ruoasta. Viime vuonna gm-kasveja viljeltiin 23 maassa 115 miljoonalla hehtaarilla. EU:n alueella viljelyyn soveltuvan gm-maissin suurimmat sadot saadaan Espanjasta.
YVA:ssa mukana ihmisen arki
Prosessiteollisen hankkeeseen – johon liittyy kemiallisten aineiden, raakaveden suuri tai runsas energian käyttö, tai joissa syntyy merkittäviä määriä jätevettä – vaaditaan yleensä ympäristölupa. Tätä edeltää omakohtainen niin sanottu ympäristövaikutusten arviointi.
EU-alueella nousee etualalle ympäristövaikutusten laajin ulottuvuus, kestävän kehityksen periaate, joka oli mukana jo arvioinnin kansainvälisessä periaatetason ohjelmassa yli 20 vuotta sitten. Arvioinnin tarkoitus on taata ympäristöllisesti terve ja kestävä kehitys.
Ympäristövaikutus on kielteinen tai myönteinen, ja merkitsee toiselle taholle toista kuin toiselle. Vaikutus voi olla sosiaalinen tai taloudellinen, varsinkin silloin kun sillä on jokin yhteys ympäristön välittömiin muutoksiin, muun muassa ihmisten terveyteen, elinoloihin tai viihtyvyyteen. Samaan koriin voidaan sijoittaa myös vaikutus yhdyskuntarakenteeseen, rakennuksiin, maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriperintöön.
Ympäristövaikutusten arviointi on ihmisen yhteisön ja arjen muutosten tutkailua. Vaikutus on pidettävä käsitteellisesti erossa esimerkiksi terveyshaitasta, samalla kun inhimilliset intressit pidetään käsitteen kärkenä.
Soija - vastuullista tuotantoa?
Yritykset päättävät suomalaisen ruoan vastuullisuudesta – varsinkin ja erityisesti soijan osalta. WWF Suomen juuri julkaisemasta raportista Sademetsää lihatiskillä – Soijan tuotannon ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset selviää, että suomalaisen elintarviketeollisuuden tulee siirtyä vastuulliseen soijan ja eläinrehun hankintaan estääkseen tuotannon aiheuttamaa sademetsien tuhoutumista ja ihmisoikeusloukkauksia.
-Suuret kauppaketjut, maahantuojat ja jalostajat päättävät siitä, miten soijaa tuotetaan ja millaista soijaa hankitaan jalostettavaksi miljoonien kuluttajien ruokakoreihin. Suomalaisten rehu- ja lihatuottajien ja muiden soijaa hankkivien yritysten tulisi siirtyä ostamaan markkinoilla olevaa vastuullisesti tuotettua sertifioitua soijaa, sanoo ohjelmavastaava Sampsa Kiianmaa.
-Lisäksi yritysten tulee osallistua alan vastuullisuuden kehittämiseen ja etsiä soijaa korvaavia valkuaisrehun raaka-aineita, Kiianmaa jatkaa. Soijan vastuulliselle tuotannolle ja hankinnalle on luotu Basel-standardi, ja toista vastuullisen soijan tuotannon standardia testataan parhaillaan.
Soijaa tuotetaan rehuteollisuuden tarpeisiin. Yli 80 prosenttia maailman soijapapusadosta murskataan ja jalostetaan eläinrehuksi. On arvioitu, että noin 40 prosenttia EU:ssa kulutetusta soijasta käytetään sikojen rehuna. Sikojen ja broilerien lisäksi soijarehulla ruokitaan liha- ja lypsykarjaa, munintakanoja sekä kasvatettuja kirjolohia. Suomeen tuoduista soijajakeista noin 95 prosenttia käytetään eläinrehun raaka-aineena.
Soijaviljelmät laajenevat sademetsiin
Lihan syönnin yleistyminen on johtanut soijan tuotannon nopeaan laajenemiseen Etelä-Amerikassa. Peltojen leviäminen on johtanut sademetsien hakkuisiin, joka on vaikuttanut haitallisesti paikallisten yhteisöjen elämään ja elinkeinoihin sekä kiihdyttänyt ilmastonmuutosta. Soijaviljelmien laajeneminen on lisäksi vaarantanut uhanalaisten lajien säilymistä, saastuttanut maaperää ja vesistöjä, tehnyt maasta viljelykseen kelpaamatonta sekä lisännyt metsälaikkuja.
Teolliset soijaviljelmät ovat lisänneet paikallista työttömyyttä ja laadullista nälänhätää. Maankäyttöoikeuksien loukkaukset, pakko- ja lapsityövoima, orjuus, murhat, työntekijöiden oikeuksien polkeminen ja ristiriidat paikallisyhteisöjen kanssa ovat soijan tuotantoon liittyviä sosiaalisia ongelmia.
Soija on tärkeä osa monen kehittyvän valtion taloutta ja vientiä. Soijan tuotantoa tulee kehittää vastuulliseksi, jotta kaikki sidosryhmät hyötyvät maailman ruoan tuotannolle keskeisen kasvin viljelystä. EU on Kiinan jälkeen suurin kansainvälinen soijan tuontialue, ja Etelä-Amerikan soijantuottajien tärkein vientikohde. EU:n maahantuojilla, jalostajilla ja rehuntuottajilla onkin suuri vaikutusvalta siihen, kuinka soijaa tuotetaan.
Poliittiset päättäjät voivat mahdollistaa suomalaisen rehu- ja lihasektorin siirtymistä vastuullisuuteen ja tukea suomalaisen elintarviketeollisuuden kilpailukykyä entistä kansainvälisimmillä markkinoilla luomalla markkinoille uuden vastuullisuuden minimitason kansallisella biomassan kestävyyslainsäädännöllä.
Suomalaiset kuluttajat ja lihantuottajat kykenevät tehokkaimmin pienentämään kielteisiä soijankulutuksesta aiheutuvia vaikutuksiaan Etelä-Amerikan ympäristöön peräämällä tuottajilta soijan alkuperästä. Samaan voivat osallistua elintarvikeketjuun olennaisian osina kuuluvat soijaa teollisessa mittakaavassa prosessoivat yritykset.
Lue koko raportti
FAKTAA
Toissa vuonna soijaa tuotettiin 220 miljoonaa tonnia. Suurimmat tuottajat olivat Yhdysvallat, Brasilia ja Argentiina. Väestönkasvun ja elintason nousun odotetaan lisäävän globaalia soijankysyntää 300 miljoonaan tonniin vuoteen 2020 mennessä, jolloin sekä Kiinan että EU:n soijantuonti olisi yli 40 miljoonaan tonnia vuosittain.
Uusien soijaviljelmien tieltä on raivattu etenkin Amazonin sademetsää, Cerrado- ja Chaco-savanneja sekä viimeisiä Atlantin rannikkosademetsiä.
Karjatalouden laajeneminen on Amazonin sademetsien hakkuiden merkittävin suora syy ja soijaviljelmien laajeneminen tärkein metsäkatoa aiheuttava epäsuora syy. Viime vuosina tuhotuista Amazonin sademetsäalueista jopa 80 prosenttia on laidunmaana ja loput pitkälti karjalle kasvatettavan soijan viljelymaana.
Etelä-Amerikan metsäkato on kaksi kertaa nopeampaa kuin maailmassa keskimäärin. Soijan tuotantomaissa metsäkato voi olla vielä sitäkin suurempaa. Argentiinassa, Boliviassa, Brasiliassa ja Paraguayssa metsää raivataan keskimäärin 3,7 miljoonaa hehtaaria vuosittain. Alue vastaa Alankomaiden pinta-alaa.
Maailman soijasadosta 83 prosenttia murskataan mekaanisesti tai kemiallisesti. Soijapapujen murskaaminen tapahtuu pääasiassa tuotantomaissa. Murskatuista pavuista syntyy soijamassaa (78 prosenttia) rehuteollisuudelle, raakasoijaöljyä (18 prosenttia) ja soijakuituja (3 prosenttia). Raakasoijaöljystä jatkojalostetaan soijaöljyä sekä lesitiiniä, joka on yleinen emulgointiaine esimerkiksi suklaassa, valmiskastikkeissa, margariineissa ja pikkusuolaisissa.
Viimeisen viiden vuoden aikana Suomeen maahantuodun rehusoijan määrä on vaihdellut 150–200 miljoonan kilon välillä ollen viime vuonna 168.000 tonnia. Soijajakeista 98 prosenttia tuotiin rehuteollisuuden tarpeisiin.
Uuteenkaupunkiin suunniteltu soijajalostamo aikoo tuoda maahan 400.000 tonnia soijapapua, lähinnä Etelä-Amerikasta.
Suomessa valmistettiin vuonna 2005 tuotantoeläinten rehuseoksia 1.486 tonnia. Soijan osuus eläinten rehusta vaihtelee eläimen iän mukaan. On arvioitu, että EU:n maahantuodusta soijasta 41 prosenttia päätyy sian-, 32 prosenttia broilerin-, 10 prosenttia munintakanojen ja 13 prosenttia naudanrehuun. Teollisen rehun kysynnän odotetaan kasvavan Suomessa maltillisesti erityisesti maitotilojen kysynnän vetämänä.
Suomen rehuteollisuus on erittäin keskittynyttä. Kaksi rehuvalmistajaa tuottaa 80 prosenttia Suomen noin 25.000 rehua käyttävän tilan rehusta. Eläinrehujen jälleenmyyntiä hallitsee niin ikään kaksi toimijaa: S-Ryhmän Agrimarket ja Keskon K-Maatalous.
Sianlihamarkkinoilla, jonka arvioidaan olevan EU:n suurin soijan käyttösektori, Suomen merkittävimmät toimijat tuotantomäärien perusteella olivat Atria (35–55 prosenttia) ja HK Ruokatalo (noin 40 prosenttia).
Suomeen tuodun gm-soijan määrän arvellaan olevan noin 20.000 – 30.000 tonnia vuodessa. Soijamarkkinoilla gm- ja perinteisen soijan hinnassa on merkittävä ero, joka halutaan myös siirtää vähin äänin lihan tuottajahintaan. Suomessa vaikutus olisi yhteensä noin 4-5 miljoonaa euroa vuodessa.
