Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 19.02.2019

Uusikaupunki ja Laitila saivat rahaa nuorten työpajatoimintaan

Aluesanomat

Varsinais-Suomen Ely-keskus on jakanut rahaa nuorten työpajatoimintaan. Uudenkaupungin kaupunki sai 29.000 euroa ja Laitilan Nuorisotyöverstas ry 32.000 euroa. Varsinais-Supmeen jaettiin yhteensä 710.000 euroa.

Ely-keskus jakoi yhteensä 1,15 miljoonaa euroa nuorten työpajatoimintaan tälle vuodelle Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntien alueille. Tukea saivat yhteensä 24 hakijaa kahden hakijan jäädessä ilman avustusta. Suurimmat avustukset saivat Porin Nuorten työpaja 150.000 euroa sekä Turun kaupungin Nuorten työpaja Fender 130.000 euroa.

Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman Ely-keskuksesta kertoo, että eri hakijoiden saama avustus perustuu ennen kaikkea hakijoiden toiminnan tuloksiin viime vuonna. -Tuloksella tarkoitetaan tässä yhteydessä toiminnassa mukana olleiden nuorten määrää. Alueen pajoissa oli viime vuonna yhteensä yli 2.000 valmentautujaa, joista nuoria 1.200.

Häggmanin mukaan maakunnissa on tarve saada lisää resursseja pajoille kireän nuorisotyöttömyyden vuoksi. -Lähiaikoina selviää onko valtion vuoden ensimmäisessä lisätalousarviossa tulossa pajatoimintaan lisää rahaa.

Pajat olivat hakeneet toimintaansa avustuksia yhteensä 1,7 miljoonaa euroa.

Lisätty ke 14.4.2010 | kommentoi

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös