Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 19.02.2019

Rikokset vähentyneet

Pyhäranta maakunnan turvallisin, Uusikaupunki Vakka-Suomen turvattomin kunta

 Aluesanomat

Varsinais-Suomen poliisilaitos syntyi seitsemän poliisilaitoksen sulauduttua yhdeksi vuosi sitten. Toiminta-alueena on koko maakunta ja sen 28 kuntaa. Poliisilaitos kertoo vuoden on sujuneen hyvin sekä toiminnan että organisaatiorakenteen toimivuuden osalta. Poliisin toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset vaativat poliisilta edelleen nopeaa reagointia ja mukautumiskykyä.

Poliisin tietoon tullut vähemmän rikoksia

Kaikki rikokset huomioiden poliisin tietoon on vuosina toissa ja viime vuonna tullut yhtä paljon rikoksia (noin 81.800). Rikoslakirikoksia on 47.500, jossa on vähennystä edelliseen vuoteen vajaa 9 prosenttia. Kun rikoslakirikoksista vähennetään liikennerikokset (muun muassa liikenneturvallisuuden vaarantamiset), vähenee lukumäärä noin 31.200 rikokseen, mikä on 7,5 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Rikoslakirikoksista suurin osa oli omaisuusrikoksia, joita tehtiin 22.806 eli 7 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Rattijuopumuksia oli 2095 (-13 prosenttia), joista 1102 törkeitä (-7 prosenttia).

Liikenteenvalvonnasta kertyvät suoritteet muodostavat suurimman osan poliisin tietoon tulevasta rikollisuudesta. Liikennerikosten osalta on myös huomioitava, että niiden ilmitulo perustuu pääasiassa poliisin aktiivisuuteen ja valvonnan määrään. Yleisellä paikalla tapahtuvien henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten osalta vaikutus on yleensä päinvastainen - rikosten määrä vähenee. Poliisilaitoksen toiminnalliset tavoitteet ja seurattavat asiat muodostuvat pääasiassa rikoslakirikosten vähentämiseen tähtäävistä toimista.

Henkirikoksia tapahtui 5, joista 2 murhaa. Pahoinpitelyjä ja lieviä pahoinpitelyjä tehtiin yhteensä 2550. Törkeitä pahoinpitelyjä oli 113. Henkirikokset vähenivät 44 ja pahoinpitelyt 13 prosenttia edellisvuodesta. Raiskauksia ja sukupuoliyhteyteen pakottamisia oli 65 ja lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä 70.

Huumausainerikokset lisääntyneet

Vähennystä on tapahtunut kaikissa muissa rikoslajeissa paitsi huumausainerikoksissa (1827, joista 41 törkeitä), joissa on kasvua 10 prosenttia. Tämäkin muutos selittyy valvonnan määrän lisääntymisellä. Kehitys on ollut tasaisesti laskeva koko toiminta-aluetta silmällä pitäen. Eroja löytyy kuitenkin verrattaessa kuntia ja poliisiasemien toiminta-alueita keskenään.

Asemakohtaisessa vertailussa esille nousevat Kaarina ja Länsi-Turunmaa, joissa on ollut kasvua, liikennerikokset poislukien, noin 10 prosenttia. Huumausainerikosten kasvu selittyy pääasiassa valvonnan lisääntymisellä. Lisäystä on molempien osalta ollut omaisuusrikoksissa (6 ja 16 prosenttia) ja Kaarinassa lisäksi henkeen ja terveyteen kohdistuneissa rikoksissa (11 prosenttia).

Kuntaerot selviä

Kuntakohtaisessa tarkastelussa esille nousevat Kaarina, Sauvo, Koski tl, Oripää, Länsi-Turunmaa ja Raisio, joissa rikoslakirikokset ovat lisääntyneet 8-80 prosenttia. Osa suuresta kasvusta selittyy varasliigojen tekemillä murtosarjoilla, mutta myös henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten lisääntyminen on ollut huomattavaa Sauvossa ja Koskella. Raisiossa rikoslakirikosten kasvu perustuu omaisuusrikosten ja huumausainerikosten lisääntymiseen. Vastaavasti henkeen ja terveyteen kohdistuneissa rikoksissa on Raisiossa laskua peräti 23 prosenttia.

Paras katuturvallisuus Pyhärannassa

Varsinais-Suomen katuturvallisuusindeksi oli viime vuonna 91,82. Parannusta edellisvuoteen verrattuna on tapahtunut kymmenen yksikköä. Paras katuturvallisuusindeksi viime vuonna oli Pyhärannassa (284,43) ja huonoin Turussa (66,37), jossa kuitenkin oli parannusta yhdeksän yksikköä. 

Uudenkaupungin katuturvallisuusindeksi oli 71,49 (edellisenä vuonna 56,69), Laitilan 74,30 (71,39), Taivassalon 144,84 (166,27), Vehmaan 167,85 (120,31) ja Kustavin 109,32 (67,19).

Indeksi on valtakunnallinen mittari, jossa indeksin muodostumiseen vaikuttavat seuraavat ilmi tulleet rikokset suluissa olevalla painokertoimella: ryöstöt (10), pahoinpitelyt (5/10), rattijuopumukset (1) ja vahingonteot (1).

Uudenkaupungin poliisiasema

Uudenkaupungin poliisiasema hoiti 1878 rikoslakirikosta eli 15 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Rikoslakirikoksista 1230 (-14 prosenttia) oli omaisuusrikoksia. Henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia oli 295 (-11 prosenttia). 

Tilastot vaikuttavat poliisin toimintaan

 

Poliisilaitoksen toiminnan ohjauksessa käytetään hyväksi tilastoista, muista järjestelmistä ja toimintaympäristöstä kerättävää tietoa, joka analyysin jälkeen siirtyy käytännön toimenpiteiksi kentälle, tutkintaan ja lupahallintoon. Osa toimenpiteistä edellyttää pitkälle eteenpäin suunnattuja strategisia valintoja, osassa riittää asian saattaminen henkilöstön tietoon.

Viime vuoden tulokset aiheuttavat valvonnallisia painotuksia muun muassa muutamiin maaseututaajamiin. Rikosten ennalta estämisessä ja selvittämisessä käytetään entistä enemmän tekijäkeskeistä lähestymistapaa, jolla potentiaaliset rikoksentekijät pyritään löytämään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tällä tavalla on mahdollista laskea etenkin omaisuusrikosten määrää.

Lisätty pe 15.1.2010 | 1 kommentti

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös