Olli Haapala
Vakka-Suomesta ei löydy luonnon- ja ympäristönsuojeluväkeä, mikäli mittarina käytetään kalastuspuiston ja kansallispuiston ympärille syntyneen keskustelun ja seminaarien antia. Tai jos löytyy, niin vain kourallinen. Uudessakaupungissa pidetty viimeisin kalastuspuiston teemaseminaari äityi loppukeskustelun ylilyönteihin, joissa Metsähallituksen erikoissuunnittelija Jouko Högmander toivotettiin jopa takaisin metsiin.
Vain luonnonkalan kanssa pyynnin ja kaupan merkeissä viidenkymmenkahden vuoden ajan toiminut kalayrittäjä Anssi Päivärinta (kok) Taivassalosta ihmetteli tilannetta, jossa ”metsämies tulee merelle”.
– Mene maille, metsään ja kerää siellä käpyjä”, tuohtui Päivärinta.
Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Kari Koski huomatti Högmanderin tekevän vain tilaustyötä ympäristöministeriölle.
– Paine pitää kohdistaa sinne, sanoi Koski muistuttaen, että Satakuntaliitto ja vakkasuomalaiset merenrantakunnat ovat tehneet monipuolisesti ja hyvin perustellen selväksi miten toimitaan.
– Olemme käyneet ympäristöministeriössä ja siellä on ollut aina seinä vastassa. Kysymys on elinkeinojen säilymisestä. Me tähtäämme kymmenien vuosien päähän. Mitä merkitystä sillä on, jos saamme Katanpäähän ja Isokariin kaksi äijää, joilla on koppalakki päässä, selvitti Koski.
Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok) peräsi Jouko Högmanderilta vastausta siihen, mikä pitäisi olla sellainen perustelu, että kansallispuisto ei nyt kerta kaikkiaan sovi tälle alueelle. -Mikä on sen lisäarvo kalastuselinkeinolle?
Högmanderin teesit
– Minä taidan itse olla suurin este kalatalouden kehittymiselle Vakka-Suomessa, aloitti erikoissuunnittelija Högmander. Hän piti kalatalouden ja kalastuselinkeinon ongelmina Itämeren rehevöitymistä, meren pojan tilaa, kalojen dioksiinia, kalan hintaa, ruoppauksia ja avomerelle suunniteltuja tuulivoimapuistoja.
– Mutta kaikkein suurin ongelma näyttää olevan tänne mahdollisesti laajeneva Selkämeren kansallispuisto.
Högmander kertoi, että kysymys on tuhannesta hehtaarista saaria ja noin 55.000 hehtaarista avomerta, jotka ovat Metsähallituksen omistuksessa. Hän sanoi itse paikallistavansa kolme tai neljä kipupistettä, jotka ovat kaikki ratkaistavissa.
– Metsähallituksen maat ovat jo nyt virkistys- ja ammattikalastajien käytössä. Toinen ongelma on hylkeet, mutta sitä en ymmärrä, että keskustelijat toinen toisensa jälkeen haukkuvat ympäristöhallinnon. Hylkeiden metsästys on nimittäin maa- ja metsätalousministeriön hallussa. Hylkeitä on metsästetty aina, ja asia on nytkin järjestettävissä. Pykäliä löytyy luonnonsuoleulaistakin. Merimetsojen kannan kääntäminen laskuun ei ole helppoa. Sitä on mietitty toistamiseen yhdessä kalatalouden ja ammattikalastajien kanssa. Helppoa ratkaisua ei yksinkertaisesti ole, eritteli Högmander.
Neljäntenä kipupisteenä Högmander piti kalankasvatusta.
– Kuitenkin sisä-, väli- ja ulkomerialueesta vain kaksi promillea on Metsähallituksella. Yleisen vesialueen Natura-alueet (550 neliökilometriä) kuuluisivat kansallispuiston laajennukseen, siis muun muassa kalataloudellekin tärkeät matalikot. Samalla on edessä uusi tulevaisuus, avomerialueen kalankasvatuslaitokset. Jos Uudenkaupungin kaikki kalankasvattamoa siirretään sinne ja kukin tarvitsee tilaa yhden neliökilometrin, tilaa jää yllin kyllin.
Kansallispuistossa kalankasvatus ei ole mahdollista, mutta ”alueiden rajaamien sieltä on mahdolista”.
– Tarvitsemme lisää yhteistyötä, sen sijaan että kansallispuisto nähdään suurimpana ongelmana.
Metsähallituksen oli valittava omien alueidensa käytölle kaksi vaihtoehtoa, luonnonsuojelualue tai kansallispuisto.
– Valitsimme jälkimmäisen, koska sillä on myös myönteisiä aluetaloudellisia vaikutuksia. Emme aavistaneet, että siitä (omien alueiden käytöstä) syntyy tällainen meteli, päätti Metsähallituksen erikoissuunnittelija.
