Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 27.05.2018

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Olli Haapala

 

Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Mauri Kontu (kesk) puhui valtuuston kokouksessa maanantaina. Valtuusto kokoontui viimeisen kerran nykyisessä kokoonpanossa. Kontu nosti esille työn sen tekemisen ja teettämisen kannalta. –Vain työn ja toimeliaisuuden kautta voimme kehittää maakuntaamme.

-Kustannusten nousun myötä meillä on ollut ja on lähitulevaisuudessa todella suuria vaikeuksia säilyttää vientiteollisuuden työpaikat Suomessa. Tästä meillä Varsinais‐Suomessa on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana tylyjä kokemuksia. Ja juuri tänä vuonna seuraukset tuntuvat erittäin rajuina ja näkyvinä Salon, Kemiön ja Turun alueilla sanoi Kontu.

Konnun mukaan merkittävä määrä työvoimasta on siirtynyt julkiselle sektorille.

-Olemme  kehittäneet palveluja ja siitä hyvinvoinnista myös nautimme. Niiden maksamiseen on tarvittu lisää verovaroja ja palkkojen korotuksia, jotta palvelut voidaan tuottaa. Samanaikaisesti on panostettu entistä enemmän koulutukseen. On saatu uutta osaamista, mutta se ei kuitenkaan riittävästi tuota uutta sellaista tekemistä, joka toisi meille vientikelpoista ja kilpailukykyistä tekemistä maakuntaamme.

-Samanaikaisesti vuosittain tekemämme työn määrä on alentunut. Ja kaiken kaikkiaan seuraukset ovat maamme talouden tasapainon kannalta murheelliset. Olemme menettäneet vientiteollisuudessa kilpailukykyämme merkittävästi Euroopassa. Olemme mahdottomassa tilanteessa niin sanotuista kehittyvistä bric-maista tulevaa kilpailua vastaan, joissa teollisuustyökustannukset ovat vain murto‐osa omistamme. Pidämme luonnollisena ostaa ja käyttää kehittyvissä maissa tehtyjä kännyköitä, televisioita, vaatteita, autoja, koska ne ovat edullisia ja nykyään laadultaankin korkeaa tasoa.

Kontu sanoi tilanteen olevan huolestuttava suomalaisten kannalta. -Nykyään löytyy enää vähän asioita tai tuotteita, joita pystymme valmistamaan kilpailukykyisesti edes kotimarkkinoillemme EU alueelle, kaukomaista puhumattakaan.

Onnistujiakin löytyy

-Kuitenkin maakunnassa on myös onnistujia, joista viime kuussa julkaistu todella merkittävä on Uudenkaupungin Valmet Automotiven mersusopimus. Heillä tehokkuus on kohdallaan vuosien työn tuloksena.

Kontu kyselikin keinoja kilpailukyvyn lisäämiselle. -Mielestäni ensimmäisenä on luovuttava omien etujen ajamisesta etujärjestöjen taholla. Panokset on laitettava toimiin, jotka edistävät suomalaisen työn kilpailukykyä ja tehokkuuden nostoa. Tarvitsemme kipeästi uusia työnantajia eli yrittäjiä ja yrityksiä, jotka hakevat tekemistä viennistä.

Jyrki Kataisen (kok) ja Jutta Urpilaisen (sd) sai huutia Kontulta. -Hallitus ei voi odottaa enää edes sovittuun maaliskuun välitarkasteluun, vaan sen on tehtävä nopeasti tarvittavat päätökset kilpailukykymme palauttamiseksi. Hyvinvoinnin rahoittaminen osaksi velkarahalla on pysäytettävä. Väitän että päätöksiä tullaan tekemään mieluummin lähiviikkojen kuin kuukausien aikana.

Kontu vetosi yrittäjiin ja kansalaisiin. -Kannustan teitä kaikkia tekemään nopeita, mutta kauaskantoisia päätöksiä suomalaisen elinvoimaisuuden turvaamiseksi.

Kunnat linnoittautuivat

Puheenjohtaja Kontu puuttui myös kuntarakenteen uudistukseen.

-Kuten monet keväällä epäilivät, hallituksen ajama kuntauudistus yhdistettynä sote‐ järjestelyihin oli liian vaativa hanke päätettäväksi ennen kuntavaaleja. Kesän aikana asiat eivät kuntien tasolla juurikaan edenneet, päinvastoin maakuntamme kunnat mieluummin linnoittautuivat asemiinsa. Samoin monissa kunnissa kunnallisvaaliehdokkaiden päävaaliteemana oli kunnan itsenäisyyden turvaaminen.

-Nyt vaalit on käyty ja yritys uudistuksen toteuttamiseksi on alkanut. Epäileviä tuomaksia on joukossamme paljon. Kun samanaikaisesti saamme lukea varsinaissuomalaisten kuntien ensi vuoden taloussuunnitelmia, niin lähes poikkeuksetta budjetit ovat vahvasti alijäämäisiä ja velkaantumista on merkittävästi edessä.

Valtion voimakas velkaantuminen ja samanaikainen kuntien velkaantuminen sai Kontun synkistymään. -Ei varmaan ole kenellekään epäselvää mitä on edessä.

Kontu ennusti varsin voimaperäistä kuntien toimintojen uudistamista. -Olen varma että kaikkia nykyisiä palveluja ei voida, eikä pidä tuottaa julkisin varoin. Siis kuntauudistus on välttämätön.

Maakuntaliiton roolin ja vaikutusvallan kasvattaminen toisi Konnun mukaan ”merkittävää hallinnon yksinkertaistamista maakunnan tasolle”.

-Jos ajatellaan että maakuntaneuvostossa voitaisiin poliittisin valintoihin perustuen päättää esimerkiksi erikoissairaanhoidon ja elinkeinojen kehittämiseen liittyvät suuntaviivat, toimintamme olisi nykyistä kokonaisvaltaisempaa ja demokraattisempaa maakuntamme

etujen ajamista.

-Olen, nykyisistä ehkä hieman vaikeista ajoista huolimatta täysin vakuuttunut että Varsinais‐Suomella on edessään hyvä tulevaisuus pitkän historiansa jatkoksi, päätti Kontu.

Lisätty ti 11.12.2012 | 2 kommenttia

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös