Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 21.09.2017

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Luin tänä aamuna maakunnan johtavan sanomalehden (TS) pääkirjoitussivulta uusikaupunkilaisasiaa. Siinä ruodittiin paikallisen kokoomuksen "hämmentävää taustapeliä" . Häränsilmässä tässä pelissä on neljä vuotta istunut kaupunginhallituksen puheenjohtaja, projektipäällikkö Heikki Wala, sekä vastapelurina tulevan hallituksen puheenjohtajaksi tarjolla oleva KTM, talouspäällikkö Maija Junkola-Lehtonen.

Pääkirjoituksen mukaan hämmentäväksi kisan tekee se, että Walan saama äänimäärä kunnallisvaaleissa oli 210, kun taas Junkola-Lehtosen 85. Tämän nojalla kaupunginhallituksen puheenjohtajan palli kuuluisi itseoikeutetusti Walalle.

Kyllä ja tekstin lopussa tuleekin selkeä kannanotto istuvan kaupunginhallituksen puheenjohtajan mandaatin uusimisen puolesta:

"Vaikka äänet eivät aina ratkaisekaan, kaupunki tarvitsee vahvaa näkemystä ja kokemusta uuden kaupunginjohtajan tueksi".

En voi olla heittämättä ilmaan avointa kysymystä tuon "vahvan näkemyksen" perusteista?

Istuin itse kuluneella valtuustokaudella niin kaupunginhallituksen kuin sen nimeämän "taloustyöryhmän" jäsenenä. Molempien puheenjohtajana oli kokoomuksen ääniharava.

Istuin tässä taloustyöryhmässä puolitoista vuotta. Sen jälkeen tein tykönäni päätöksen, että juon päiväkahvini leipälisukkeineen mieluummin muualla kuin kaupungintalolla mukamastyöryhmän kokouksissa. Taloustyöryhmä jatkoi istuntojaan muuttuen ajan saatossa ylväsnimiseksi miljoonatyöryhmäksi.

Kun kaupunginhallitus tekee neljä vuotta toimineen puheenjohtajan johdolla kaupunginvaltuustolle sen budjettikokouksessa esityksen 3% tasaisesta säästövelvoitteesta kysyn edelleen saman kysymyksen:

Missä on tämä pääkirjoittajankin mainostama kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja hänen johtamansa luottamustoimielimen "vahva näkemys"?

Tuon kolmen prosentin säästövelvoitteen esittämiseen tarvitaan kalkulaattori ja maksimissaan viisi minuuttia aikaa kaupungin budjettikirjan sivujen selaamiseen.  Ei lähes neljän vuoden kokoustelua kaupunginhallituksen ja eri työryhmien puheenjohtajana.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajalla on ollut neljä pitkää vuotta aikaa paneutua kaupunkiorganisaatioon työnantajan edustajana aitiopaikalla.

Ja tulos on tuo. Kaupunginvaltuuston siunaama 3% tasaisesti joka hallintokunnalta. Toiset se vakuuttaa ja toiset ei. Ilmeisesti kokoomuksessakin. Muistutan taas sanaparista "vahva näkemys".

Uudenkaupungin Yrittät ry:n hallitus on (US 13.12.2012) myös kääntynyt yksimielisesti uusien kokoomusvaltuutettujen puoleen istuvan kaupunginhallituksen puheenjohtajan uudelleenvalinnan puolesta.

Kun asiaa pohtii hetken, niin mitä lisäarvoa tai -arvottomuutta yrittäjän näkökulmasta edustaa toinen ehdokas ja toinen ei? Ihan kummin päin tahansa.

Kuluneen neljän vuoden aikana sellaista irtiottoa ei istuvan puheenjohtajan erinomaisuudesta "vahvan näkijän" roolissa ole ollut löydettävissä (korjatkoon, ken sen löysi), ainakaan niissä esityksissä, jotka kaupunginhallitus on tuonut kaupunginvaltuustolle päätettäväksi.

Tosin kyse on lehden jutunkin mukaan "henkilöstä ja persoonasta". Mukava kaveri lehtikonserniinkin päin.

No, kokoomuslaiset päätöksensä tekevät ja ihan itsenäisesti. Toivottavasti lähihistoriaa kriittisesti tarkastelleen, mutta tulevaisuuteen katsoen. Tässä päivässä eläen.

Surkuhupaisaa on kuitenkin se, miten paikallisen valtamedian edustajat ovat puolensa selkeästi valinneet ilman minkäänlaista objektiivisuutta ja asioiden kriittistä tarkastelua, jota saattaisi kansalaisena odottaa tiedotusvälineiden edustajilta.

Vaan kaveria ei jätetä. Niinhän se taitaa aina olla.

Ihailtavaa.

Uudestakaupungistakin löytyvät Athos, Aramis ja Porthos.

 

Rainer Tähtinen
Yrittäjä, kirjailija,
päätoimittaja,
 kaupunginvaltuutettu (M11)

Lisätty to 13.12.2012 | 33 kommenttia

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös