Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 24.06.2019

Uudenkaupungin kalasavustamon palo torstaina oli uhkaava – ei henkilöävahinkoja

Aluesanomat

Uudessakaupaungissa torstaina likimain aamuyhdeksältä syttynyt tulipalo Heimon Kalan kalateollisuuskinteistössä, joka sai suurpalohälytyksen luonteen, saatiin hallintaan iltapäivän alkutunteina. Palo syttyi kalateollisuuskiinteistön kalan savustus- ja loimutushalllissa, jossa tuotetaan savustettua ja loimutettuja kalanjalosteita. Uhkaava palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Hälytyksen tekivät kello 9.13 laitoksen henkilökuntaan kuuluvat kaksi työntekijää.

Palokunnan tullessa paikalle hälytys muuttui suurpalohälytykseksi kiinteistön välittömässä yhteydessä olevien mahdollisessa räjähdysvaarassa olevien kaasupulojen takia.

Palopaikalle tuli parikymmentä sammutusyksikköä lähiseudun palokunnista. Tulipalo aiheutti savua kaupungin keskustaan, josta annettiin erikseen varoitus kaupunkilaisille.

Alku nokipalosta

Aluesanomien hankkiman tiedon mukaan palo sai alkunsa teollisuustilan tuotatohallin katonrajassa ja kattotuolien läpi kulkeneesta ylikuumentuneesta poistoputkistosta, jossa syttyi ensin nokipalo. Kattotuolien läpi vedetty poistoputki ja sen yhteydessä sulaneet sähkojohtimet ”sytyttivät välikaton”. -Sitten tuli kiire ja saatoimme tehdä vain hälytyksen, loppu onkin sitten kaikkien tiedossa, sanovat asianomaiset.

Paikalla olleiden mukaan samanlainen tilanne tapahtui noin vuosi sitten, mutta silloin kaikki saattiin hallintaan heti paikalla ja vähin vahingoin.

Palopäällikkö Petri Nenosen mukaan tilanne ei aiheuttanut vaaraa kaupungin keskustan asukkaille, vaikka tuuli vei savun keskustan suuntaan ja oli aika ajoin varsin sankkaa.

Heimon Kala Oy:n koko teollisuuskiinteistöä uhannut palo saatiin rajoitetta vain osaan tiloja. Palossa tuhoutui toimisto-, pakkaamo-, suolaamo- ja savustustiloja. Virolaisomisteisen kalanjalostamon tuotteista alle puolet on kotimaista ja loppuosa tuodaan Saarenmaalta Virosta.

Heimon Kalan omistaa virolaiskonserni Saaremere Kala AS, johon kuuluivat aluksi tytäryhtiöinä Saaristomenen Kala Oy, renkolainen Heimon Kala Oy ja virolainen Vettel Oϋ. Saaristomeren Kala fuusioitui jokin aika sitten Heimon Kalaan, ja jäi siten nimenä lopullisesti historiaan uusikaupunkilaisena kalan viljelijänä ja -jalostamona.

Tulipalo aiheutti varsin suuret vahingot. Palossa tuhoutui 3.000 neliön teollisuustiloista noin 700 neliötä. Kiinteistön omistaa uusikaupunkilainen Kalarannan Kiinteistöt Oy. Viime vuonna kiinteistöyhtiö rakennutti Suukarin kalanjalostuskompleksiin uutta tuotanto- ja toimitilaa noin 1000 neliömetriä.

Lisätty to 20.5.2010 | 16 kommenttia

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös