Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 11.12.2019

Päiväkoti Merilinnussa kestävä kehitys on osa arkea

Aluesanomat

Uusikaupunkilainen Päiväkoti Merilintu on palkittu kansainvälisen ympäristöohjelman Vihreällä lipulla. Vihreän lipun Merilintu sai tunnustukseksi pitkäjänteisestä ja korkeatasoisesta ympäristökasvatustyöstä. Merilinnussa aiheina ovat olleet erityisesti lähiympäristö ja puut.

Muita maakunnan palkittuja olivat muun muassa Päiväkoti Kastanja Turussa, Kuparivuoren koulu ja Taimon päiväkoti Naantalissa ja Lounatuulen Päiväkoti Maskussa.

Ohjelman avulla Merilinnussa on onnistuttu liittämään kestävä kehitys konkreettiseksi osaksi jokapäiväistä arkea. Päiväkoti on ollut mukana ohjelmassa jo yli kolme vuotta.

Lapset ovat Vihreä lippu -projektissa aktiivisia vaikuttajia ja toimijoita aikuisten rinnalla niin päätöksenteossa, suunnittelussa, toteutuksessa kuin tulosten arvioinnissakin. Näin lapset saavat myönteisiä kokemuksia yhteisiin asioihin vaikuttamisesta.

Vihreä lippu on kasvatusalan ympäristöohjelma, joka tunnetaan myös nimellä Eco-Schools. Se on päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten kestävän kehityksen ohjelma. Ohjelmassa yhdistyvät ympäristökuormituksen vähentäminen, kestävän kehityksen kasvatus ja lasten ja nuorten osallisuus.

Suomessa on 244 Vihreä lippu -päiväkotia ja -koulua. Maailmanlaajuisesti ohjelmaan osallistuu yli 32.000 koulua, joissa opiskelee 9 miljoonaa oppilasta. Suomessa ohjelma tavoittaa yli 65.000 lasta, nuorta ja aikuista. Ohjelmaa koordinoi Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry.

Lisätty ma 31.5.2010 | kommentoi

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös