Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 21.04.2019

Merefesti – uuden kesän alkupotku

Aluesanomat

Odotettu kesänavaustapahtuma, 21. Merefesti, avaa jälleen virallisesti Uudenkaupungin kesän. Kesäkuun toisena viikonvaihteena järjestettävä koko perheen kesätapahtuma kokoaa perheet, ystävät, tuttavat ja mökkiläiset kaupunginlahden rannoille.

Uudenkaupungin yrittäjien yhdistys solmi heti vuodenvaihteen jälkeen yhteistyösopimuksen Merefestien tuottamisesta Noppe Oy:n kanssa. Noppe Oy tuottaa ohjelmaa festeillle yhdessä South Festivals Oy:n kanssa, joka vastaa myös heinäkuussa järjestettävästä Karjurockista.

Tapahtuma-alueena on kaunis ja merellinen rantabulevardi Kaupunginlahden molemmin puolin. Tapahtuman päälava sekä ohjelma- ja ravintolateltta sijoitetaan Sorvakon rantatien alkupään paikoiusalueelle. Lauantaina ja sunnuntaina kojut levittäytyvät merelliselle rantabulevardille aina Tervaportin sillalta Kesäteatteri Lentävälle Lokille asti.

Ankkurit ylös perjantaina

Perjantaina nostetaan ankkurit: kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Wala lausuu viralliset avaussanat ohjelmateltassa iltaseitsemältä. Illan ohjelma teltassa jatkuu aina puolilleöin, kun muun muassa Caroline ilmiö ja Francine tahdittavat iltaa.

Lauantaina mennään sitten täysin purjein ja ohjelmatarjonnasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Ratavenekilpailu Boat Race starttaa Suukarissa heti aamutuimaan. Jo viidennen kerran Mefesteillä järjestettävä Suomi Vesille- tapahtumassa Uudella Möljällä saa tietoa eri vesiliikuntalajeista ja vesiturvallisuudesta. Yleisöllä on myös mahdollisuus päästä tutustumaan rannassa oleviin aluksiin.

Tul Toril -moottoritorilla U:gin kauppatorilla ovat pääosassa erilaiset menopelit. Paikallinen moottoripyöräkerho ajeluttaa halukkaita Skeittihalli Palikan kupeesta.

Kirjoja ja helikoperikyytiä

Kirjaston pihalla voi tehdä hyviä ostoksia poistokirjamarkkinoilla. Viikaisten koulun kentällä on Poniagility Champion -kilpailu, joka on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Mikäli kaupunki kiinnostaa ilmasta käsin, matkan voi toteuttaa helikopterilla. Sen kyytiin voi nousta – sään sen salliessa – Crusellin  parkkipaikalta sekä lauantaina että sunnuntaina (säävaraus). Ohjelmateltassa pääsee lauantai-iltana kuuntelemaan paikallisia virtuooseja muun muassa Noora Soinista ja Tex Turpeista sekä Dinturistia.

Sunnuntaina sopivan rentoa ohjelmaa tarjoaa Pumppu Hakkaa -Show. Koko perheen liikunnallinen musiikki-iloittelu alkaa klo 14 ohjelmateltassa.

 

www.merefesti.fi

Lisätty to 3.6.2010 | kommentoi

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös