Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 17.10.2019

OP-Pohjola-ryhmä laajentaa etujaan: uusi metsävakuutus vuodeksi veloituksetta

Aluesanomat

OP-Pohjola-ryhmä laajentaa asiakkailleen tarjoamiaan keskittämisetuja. Nyt pankki- ja vakuutusasiansa ryhmään keskittäneet asiakkaat saavat uuden metsävakuutuksen vuodeksi veloituksetta. Tarjous jatkuu vuoden loppuun asti.

-Metsä on omaisuutta, joka kannattaa vakuuttaa samalla tavalla kuin muukin omaisuus, esimerkiksi auto tai asunto. Metsä on usein myös maatalouden taloudellinen selkänoja, muistuttaa rahoituspäällikkö Eljas Rytsölä Vakka-Suomen Osuuspankista.

Perinnönjaossa metsäomaisuus usein pienenee, eivätkä kaikki metsänomistajat aina näe vakuuttamisen merkitystä. -Pienempikin metsäala kannattaa vakuuttaa ja metsää hoitaa, jotta omaisuuden arvo säilyy.

Esimerkiksi viime vuonna myyrätuhot olivat pahimmat vuosikausiin ja vakuutusyhtiöt maksoivat korvauksia kolminkertaisen määrän normaalivuoteen verrattuna. Lisäksi viime talven lumikuormat aiheuttivat metsille vahinkoja varsinkin Etelä-Suomessa. Myös ympäristöolosuhteet voivat muuttua yllättäenkin.

-Yhden järeän tukkipuun hinnalla saa Suomessa vakuutettua noin 15 hehtaaria metsää, Rytsölä huomauttaa. Pohjolan metsävakuutus antaa metsänomistajalle valinnanvaraa. Asiakas voi vakuuttaa metsänsä laajasti tai valita erilaisista vaihtoehdoista metsälleen sopivimman ja ottaa vakuutuksen esimerkiksi vain myrskytuhojen, lumen, tulipalon, eläinten tai kasvitautien aiheuttamien vahinkojen varalle.

Pohjolan markkinaosuus metsävakuutuksista on tällä hetkellä 16 prosenttia. Viime vuonna kasvu oli peräti viisi prosenttiyksikköä. Erityisen vahva Pohjola on yli 100 hehtaarin metsätilojen vakuuttajana, markkinaosuus on yli neljännes, 26 prosenttia.

Suomen yksityismetsistä on kokonaan vakuuttamatta noin puolet eli yhteensä noin 7,5 miljoonaa hehtaaria. Yksityisiä metsänomistajia on kaikkiaan noin 600.000.

Lisätty pe 4.6.2010 | kommentoi

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös