Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 22.04.2019

Pellon vahingon korvaaminen metsällä nurin kaupunginhallituksessa

Aluesanomat

Ennakkotapauksen luonteen saanut pellon tiivistyminen siirtoviemäritöiden yhteydessä aiotaan korvata rahalla. Kaupunginhallitus päätti, ettei Jari Nevavuoren ja Taru Nevavuoren tilalla 0,4 hehtaarin alueelle aiheutunutta vahinkoa korvata samanarvoisella metsäpalstalla.

Nevavuoret olivat ehdottaneet korvauksen maksamista maa-alueena sen jälkeen kun Vakka-Suomen Vesi liikelaitos oli saanut arvioidun rahallisen korvausesityksen.

Hallituksen päätösesityksessä aiottiin esittää valtuustolle 2,2 hehtaarin  metsämääräalaa Pappilan kylästä kaupungin omistamasta kiinteistöstä.

Kaupunginjohtaja Kari Koski korjasi vanhan päätösesityksen uudeksi: kaupunginhallitus merkitsikin tiedoksi, että Vakka-Suomen Vesi liikelaitos suorittaa korvauksen rahana. -Emme aio sekoittaa toisiinsa vahingonkorvausta ja maanvaihtoa. Maakaupat tehdään erikseen, kuittasi Koski.

Metsäpalstan koko olisi vastannut Kalannin-Uudenkaupungin metsänhoitoyhdistyksen arvion mukaan vesiliikelaitokselle ilmoitettua rahallista korvausta. Peltoalueen korvaussumman arviointi tapahtui Maanomistajien Arviointikeskuksen toimesta.

Kaupunki hankki vesiliikelaitokselta lausunnon ja teki arvion metsäalueen ja puuston arvosta. Vesiliikelaitos katsoi ettei korvaus maanluovutuksena ole tasapuolinen, jota voi sen mukaan olla vain rahallinen korvaus. Lisäksi maanluovutus korvauksena olisi ennakkotapaus. Vesiliikelaitos maksaa siirtoviemärilinjasta maanomistajille korvauksia yli 40 kappaletta.

Hallitus päätti esittää valtuustolle, että Nevavuoret saavat korvauksena 8.242 euroa viljelykelvottomaksi menneestä peltoalasta. Asiaa käsiteltiin hallituksessa kolmessa eri kokouksessa. 

Lisätty ti 8.6.2010 | 8 kommenttia

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös