Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 20.02.2019

Uusikaupunki sai Liikkuva koulu -kokeiluavustusta 26.500 euroa

Aluesanomat

Lasten ja nuorten liikunnan Liikkuva koulu -kokeiluavustukset on jaettu. Uusikaupunki sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä Ely-keskuksen kautta 26.500 euroon avustuksen, jota oli koko maassa jaettavana yhteensä 442.250 euroa. Avustuksen sai 21 kuntaa.

Liikkuva koulu -hankkeen kokeiluavustuksilla haetaan malleja, joilla noin 20 kouluun haluttiin vakiinnuttaa liikunnallista toimintakulttuuria ja lisätä koulun liikuntaa. Koulun liikunnalla on kysymys laajemmasta kokonaisuudesta kuin vain liikunnasta oppiaineena. Tarkoitus on saada aikaan fyysistä aktiivisuutta etenkin niiden kouluikäisten osalta, joilla aktiivisuus ei vastaa suosituksia.

Koulukohtaiset kokeiluhankkeet toteutetaan perusopetuksen vuosiluokilla 1-9 ja hankkeita valittiin eri puolilta Suomea. Liikkuva koulu -hanke on kaksivuotinen, mutta kokeiluavustuksesta päätetään vuosittain talousarvion määrärahan puitteissa.

Lisätty ke 16.6.2010 | 1 kommentti

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös