Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 24.08.2019

Kunnallisvalitus koulujen lakkauttamisesta hylättiin hallinto-oikeudessa

Olli Haapala

Turun hallinto-oikeus on hylännyt Juha Aaltosen (sd) ja 17 muun allekirjoittajan tammikuussa tekemän kunnallisvalituksen, jossa vaadittiin viiden koulun lakkauttamista koskevan kaupunginvaltuuston päätöksen kumoamista ja asian palauttamista uudelleen valtuustoon. Hallinto-oikeus oli jo helmikuun lopulla antanut välipäätöksen hakemukseen, jossa vaadittiin kieltoa koulujen lakkauttamista koskevan päätöksen täytäntöönpanolle. Koulupäätöksestä tehtiin myös rikosilmoitus, joka koski virkamisten antamia lausuntoja ja niiden muokkaamisia, mutta se ei johtanut poliisitutkintaan.

Joulukuun kokous

Uudenkaupungin kaupunginvaltuusto päätti joukuun puolivälissä lakkauttaa Haapanimen, Hallun, Lahden, Pohjoiskulman ja Seikowin koulut elokuun lopussa. Samalla tehdään joukko muita peruskouluja koskevia järjestelyjä. Valtuutetuille oli jaettu selvitys, jonka laatimisessa olivat mukana eri hallinnonalojen johtavat virkamiehet, muun muassa kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén. Valituksen kärkenä oli kaupunginarkkitehdin lausunnon peukalointi ja muokkaus. Luottamushenkilöt katsoivat, että heillä oli oikeus saada asiantuntijan ja viranhaltijan lausunto alkuperäisenä. Arvela-Hellénin lausunnosta oli ”poistettu tai väärennetty” osia, joilla katsottiin olevan merkitystä valtuutetun harkinnalle äänestystä ajatellen. Lähinnä juuri nämä seikat johtivat rikosilmoitukseen.

Koulujen lakkauttaminen oli esillä valtuustossa jo marraskuussa, mutta päätös lykättiin joulukokoukseen lisäselvityksien takia.

Vaihtoehto lakkautuksille

Valittajat eivät olleet kaikki samalla asialla valituksessa. Kaksi valtuutettua, Tarmo Kangas (kok) ja Lea Myllymäki (sd), eivät hyväksyneet koulujen lakkauttamista yhtenä osana kaupungin huonosta taloustilanteesta johtuvaa jo aloitettu säästökuuria. Kankaan ja Myllymäen mielestä säästökohde on ”väärä”: perusopetuksen kulut ovat alle maan keskitason ja koulutoimelle asetettu säästötavoite on jo saavutettu.

Valtuusto sai eteensä koulujen lakkauttamiselle vaihtoehdon, koulujen säilyttämisen. Esko Tähtisen (sd) asiantuntijoiden ja -osaisten kanssa laatima vaihtoehto olisi tuonut vastaavat ”säästöt” kuin äänestyksessä äänin 22-21 voittanut kaupunginhallituksen ehdotus. Valittajat uskovat että lopputulos olisi ollut toinen ilman ”kaupungin johdon äärimmäisen ankaraa painostusta ja uhkailuja”.

Lisäksi valittajat totesivat viiden koulun myötä katovan korvaamattoman arvokasta Uudenkaupungin ja Kalannin ikivanhaa kulttuuriperintöä.

Ristiriita tiedonsaannissa

Kaupunginhallitus antoi hallinto-oikeudelle oman lausuntonsa, samoin valittajat oman vastaselityksensä. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen kokonaisuudessaan.

Kaupunginhallitus selvitti hallinto-oikeudelle opetus- ja kulttuuritoimen johtaja Inkeri Parviaisen tehneen tekstiin muutoksia, muokkauksia ja poistoja. Parviainen kuitenkin korjasi valtuuston kokouksessa selvityksessä olevia virheellisiä tietoja. Kaupunginarkkitehti Arvela-Hellén puolestaan selosti ”omia ajatuksiaan suhteessa toimitettuun selvitykseen”. Hän oli poliisitutkinan aikana ilmoittanut kertoneensa valtuutetuille ”alkuperäisen selvityksen sisällöstä ennen valtuuston päätöstä”. Valittaneiden vastaselitys oli ristiriidassa kaupunginarkkitehdin ilmoituksen kanssa: muokattu selvitys tuli valtuutettujen tietoon valtuuston kokouksessa.

Lainmukaisuus eroon seurauksista

Hallinto-oikeus katsoi, ettei asian valmistelu ole ollut viranhaltijoiden selvitysten muutoksien osalta virheellistä, koska kaupunginarkkitehti on itse ollut päätöksen tehneessä valtuuston ”kokouksessa vastaamassa valtuutettujen kysymyksiin”. Oikeus toteaa, että valtuuston toimivaltaan kuuluu itse arvioida, pitääkö se suoritettua valmistelua ja esitettyä selvitystä sisällöllisesti riittävänä” ja että ”valtuuston päätös ei ole valituksessa tarkoitetuilla perusteilla syntynyt virheellisessä järjestyksessä”.

Hallinto-oikeus huomauttaa, että koulupäätöksen vaikuksella alueen kulttuuriympäristöön ei ole merkitystä silloin, kun arvioidaan päätöksen lainmukaisuutta. Valtuusto on oikeuden mielestä käyttänyt harkintavaltaansa sen puitteissa, eikä ole myöskään ole ylittänyt toimivaltaansa. Hallinto-oikeus toteaa, että valituksessa esitetyillä perusteilla valtuuston päätös koulujen lakkauttamisesta ei ole lainvastainen.

Päätöksen tarkoituksenmukaisuus jää tutkimatta, sillä sitä ei tehdä kunnallisvalituksen seurauksena.     

Valittaneiden yhdyshenkilönä hallinto-oikeuteen toimi kaupunginvaltuutettu Mauri Kontu (kesk). Asian ratkaisivat hallinto-oikeustuomarit Hannele Salminen, Ritva Isomoisio ja Ulla Partanen.

Hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Lisätty pe 25.6.2010 | kommentoi

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös