Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 19.04.2019

Kangasajuruohon kasvupaikat Varsinais-Suomessa kartoitetaan

Aluesanomat

Timjamin sukuisen kangasajuruohon kasvupaikat Varsinais-Suomessa halutaan karttoittaa. Havaintoja kerätään tämän kesän ajan ja koko maakunnan alueelta. Kangasajuruohon esiintymisen inventointia pidetään tärkeänä, sillä kasvilajia uhkaavat muun muassa tiehankkeet, metsitys ja maa-
ainesten otto.

Inventointi- ja kartoitustyön tekee Salon seudun luonnonsuojeluyhdistys yhteistyössä Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin ja Varsinais-Suomen Ely-keskuksen kanssa. Kartoitus tehdään yleisökyselynä ja maastokartoituksin tämän kesän aikana. Kangasajuruohon elinympäristöjä kartoittamalla, suojelemalla ja hoitamalla suojellaan samalla muita lajeja, jotka esiintyvät samoilla kasvupaikoilla.

Ajuruoho-nimi on Turusta mainittu jo 1600-luvun lopulla. Kangasajuruoho kuuluu alkuperäisiin luonnonkasveihimme. Lajia tavataan vain alle 1.000 kilometrin säteellä Itämeren ympäristössä. Lajin esiintymiä voidaan ja niitä tulee hoitaa.
Kangasajuruoho on myös merkittävä ravintokasvi hyönteismaailmassa –
esimerkiksi Suomessa vähälukuiset muurahais- ja harjusinisiipi sekä
monet pikkuperhoset munivat kangasajuruohon kukkiin ja niiden toukat
käyttävät ravintonaan ainoastaan kangasajuruohoa. Kangasajuruohon
kasvupaikoilla, avoimilla ja paahteisilla hiekkamailla, ja suoraan sen
mättäissäkin asustaa myös esimerkiksi joukko uhanalaisia luteita.

Kangasajuruohon siemeniä taas levittävät ainoastaan muurahaiset ja
tästä syystä sen luontainen leviäminen on hidasta. Pienestä koostaan huolimatta kangasajuruoho on siis luonnon monimuotoisuudelle hyvin tärkeä kasvi.

Myös kuvat ovat tervetulleita. Havaintoja käydään tarvittaessa tarkistamassa maastokäynnein. Havainnot voi ilmoittaa V-S Luonnonsuojelupiiriin kyselylomakkeella.

Lisätty su 27.6.2010 | kommentoi

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös