Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 09.12.2019

Peruspalvelut maakunnan kunnissa arvioitu, uusin selvitys keskittyy syrjäytymisen ehkäisyyn

Aluesanomat

Lounais-Suomen aluehallintoviraston (avi:n) raportti Peruspalvelut Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa 2009 on valmistunut. Arvioinnilla selvitetään kuntien peruspalvelujen saatavuutta ja tasoa. Satasivuinen raportti julkaistaan ja on saatavissa vain sähköisenä. -Meneillään oleva kehitys kytkeytyy kiinteästi kansalaisten syrjäytymisuhkaan. Työttömyydestä ja tulo-ongelmista kärsiville

syntyy ongelmia kasaava huono-osaisuuden kehä. Sen torjumiseksi tarvitaan yhteiskunnan turvaverkkoa, samoin kuin toimivia yhteiskunnan palveluita kansalaisten arkielämään. Kiireistä yhteiskunnan huomiota ja tukea kaipaavat

erityisesti ongelmissa painivat lapsiperheet, toteaa aluehallintoviraston ylijohtaja Rauno Saari.

Saari ei pidä Lounais-Suomen kehitysnäkymää hyvänä. -Väestö keskittyy maakuntien keskustoihin, Turun ja Porin ympäristöihin. Samalla kun alueelliset erot maakuntien sisällä kasvavat, väestö ikääntyy erityisesti Loimaan seudulla, läntisellä saaristoalueella, samoin kuin koko Satakunnan pohjois- ja itäosissa.

Avi jatkaa lääninhallitusten työtä

Arvioinnin kohteina olivat tällä kerralla hallinnon toimivuus (yhteispalvelu), turvallisuus (poliisi ja pelastustoimi) sekä osaaminen (opetustoimi, kirjastotoimi ja nuorisotoimi). Raportti keskittyy tällä kertaa syrjäytymisen ehkäisyyn. Lääninhallitukset ja nyt siis aluehallintovirasto ovat viidentoista vuoden ajan selvittäneet näiden, pääosin kuntien järjestämien palveluiden saatavuutta ja puutteita. Lounais-Suomen avi:n peruspalvelujen arviointiryhmän puheenjohtajana oli sivistystoimentarkastaja Lea Karjomaa.

Peruspalveluilla tarkoitetaan aluehallintoviraston arvioinnissa palveluja, jotka koskevat suurta määrää ihmisiä, vaikuttavat kansalaisten jokapäiväiseen elämään ja joiden puuttuminen aiheuttaa merkittäviä ongelmia.

Valtio luo edellytyksiä peruspalveluille ja kunnat vastaavat kansalaisten kannalta tärkeimpien peruspalvelujen järjestämisestä. Avi:n arviointityö täydentää kuntien suorittamaa itsearviointia ja palvelee kuntia peruspalvelujen kehittämisessä. Peruspalvelujen arviointia on kehitetty tulevaisuuteen suuntautuvaksi suunnittelua ja päätöksentekoa tukevaksi apuvälineeksi.

Aluehallintoviraston raportti peruspalveluista

Lisätty pe 9.7.2010 | kommentoi

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös