Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 12.12.2019

Pohjavettä vielä riittävästi helteistä huolimatta

Aluesanomat

Pohjavesitilanne on koko maassa vielä hyvä kuluneen runsaslumisen talven vuoksi. Keväällä pohjavesivarannot täyttyivät pitkälti niilläkin alueilla, joilla oli viime kesänä vajetta. Yleisesti pohjaveden pinnankorkeus on keskimääräisellä tasolla tai hiukan sen yläpuolella. Pohjaveden pinnankorkeudet laskevat kuitenkin luonnostaan kesäisin kasvien haihdunnan lisääntymisen myötä. Kesän lämpötiloista ja sateisuudesta riippuu, riittääkö vesi kaivoissa täydentäviin syyssateisiin saakka.

-Vaikka syytä huoleen kaivojen yleisestä kuivumisesta ei nyt ole, kannattaa veden korkeutta kaivoissa tarkkailla säännöllisesti, koska siinä voi olla paikallisia eroja. Etenkin pienissä moreenimuodostumissa pitkään jatkuva helle saattaa haihduttaa pohjavettä, jolloin vedenpinta voi alentua kaivoissa. Tällöin voi olla syytä veden vaihtoehtoiseen hankkimiseen väliaikaisesti, arvioi tutkija Mirjam Orvomaa Suomen ympäristökeskuksesta.

Jos kaivoveden riittävyys aiheuttaa ongelmia useana vuonna peräkkäin, saattaa syynä olla liian kuivaan paikkaan tai liian matalaksi tehty kaivo. Myös esimerkiksi rengaskaivon pohjan suodatinhiekan liettymisestä voi johtua, että vedenpinta kaivossa pysyy matalalla. Tilanteen parantaminen edellyttää suodatinhiekan vaihtoa.

Kesä otollista aikaa kunnostaa kaivo

Kaivoa ja sen kuntoa kannattaa tarkkailla säännöllisesti, jolloin tarvittavia huoltotoimenpiteitä pystyy ennakoimaan ja säästämään kustannuksia. Huomiota on kiinnitettävä etenkin kaivon sisä- ja ulkorakenteisiin, kaivon ympäristöön ja veden riittävyyteen. Kesä on otollista aikaa kaivojen kunnostukseen: maa on kuiva, jolloin varsinkin runsastuottoisten kaivojen kunnostustoimenpiteet sekä sisä- että ulkopuolelta helpottuvat.

Pohjaveden laatu vaihtelee hellekausina, sillä jos pohjavedenpinnat laskevat tavanomaista alemmaksi, veden laatu saattaa muuttua. Pohjaveden happipitoisuuden laskiessa pohjaveteen liukenee enemmän muun muassa rautaa ja mangaania, jotka voivat aiheuttaa liian suurina pitoisuuksina saostumia sekä maku- ja hajuhaittoja. Pohjaveden laatu voi myös parantua kuivana kautena. Kun vesi on pidempään kosketuksessa maapartikkeleiden kanssa, siihen liukenee suurempia määriä ihmiselle hyödyllisiä kivennäisaineita kuten kalsiumia ja magnesiumia.

Kaivoveden laatu vähävetisestä kaivosta

Kaivoveden laatuanalyysi kannattaa tehdä silloin, kun vettä on kaivossa vähän. Analyysia ei pitäisi tehdä heti rankkasateen jälkeen, koska heikkokuntoisen kaivon vedenlaatuun saattavat vaikuttaa pintaveden mukana tulevat partikkelit ja yhdisteet. Analyysi suositellaan tehtäväksi 3-6 vuoden välein. Jos vedessä epäilee selviä laatumuutoksia, kannattaa vettä olla juomatta ennen sen tutkituttamista talousvesiä analysoivassa laboratoriossa. Vesi on syytä analysoida myös silloin, kun perheeseen syntyy vauva tai hierotaan kiinteistökauppoja.

Lisätty ma 19.7.2010 | kommentoi

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös