Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 22.04.2019

Kansanedustaja Jyrki Yrttiaho: ”Olen kansallispuiston kannalla”

Olli Haapala

Eduskuntavaaleihin osallistuva kansanedustaja Jyrki Yrttiaho (vas) kertoi eilen Uudenkaupungin torilla olevansa Selkämeren kansallispuiston kannalla. -Olen keskustellut kalastajien ja elintarviketyöntekijöiden kanssa. Kansallispuisto on tervetullut, kunhan takuut merialueen monipuolisesta käytöstä saadaan.

Kun Selkämeren kansallispuiston lakiehdotuksesta syksyllä äänestetään, Jyrki Yrttiaho painaa siis jaa asian kymmenvuotiselle vatvomiselle Vakka-Suomessa. -Lobbausta on tehty puolin ja toisin näkyvästi.

Uudenkaupungin torilla selväksi tullut kanta ei toisaalta jättänyt vähääkään varjoon muita ajankohtaisia ongelmia: Turun telakan tilannetta, verotusta ja nuorisotyöttömyyttä. Noin 30 paikkakuntaa Varsinais-Suomessa ja saaristossa tähän mennessä kiertänyt Yrttiaho kertoi kenttäväen säännöllisen tapaamisen olevan ”olennaista” vasemmistolle. -Henkilökohtaisi kontakteja ja palautetta ei papereilla korvata.

Telakka vienyt yöunet

Yrttiahon oma työtausta on telakkateollisuudessa. Kun valtio on lopullisesti sanonut ei mahdolliselle lisätuelle Turun telakakalle, sen omistajan STX Europen kädet ovat sidotut. -Ellei uutta tilausta pian saada, edessä on suurtyöttömyys alueella. Varustamoista Vikingin pitäisi ratkaista asia omalta osaltaan ensi viikolla. Jos vastaus on ei, tilanne muuttuu tosi rankaksi. Tyhjä tilauskirja merkitsee Turulle ja lähikunnille laajaa työttömyyttä. Yli 500 alihankkijan alasajo on jo nyt näkyvissä.

Myös Salo on huipputyöttömyden aluetta. -Nokia pani kadulle noin 1.000 vuokratyöntekijää, sehän ei näy missään muualla kuin tilastoissa. Mutta kyllä Salon kaupunkikin on muuttunut, sitä leimaavat työpaikkakato ja nuorten työttömyys.

Entä Uusikaupunki? -Kaupunki on menettänyt työpaikkoja, mutta täällä on osattu jotenkin paremmin viestittää tilanne pitkällä aikavälillä. Käänne alamäestä on tapahtunut pikku hiljaa. Telakoiden lama kyllä vaikuttaa täälläkin. Rauman ja U:gin telakoilla on onneksi jatkuvasti erikoisalusten kotimaantilauksia.

Yrttiaho kertoi juuri lukeneensa telakka-alan saksalaisen asiantuntijan perusteellisen jutun telakoiden lähitulevaisuudesta. -Euroopan telakoiden kapasiteetti puoliintuu. Samalla tilaajat sekä kyttäävät hetkeä edullisille tilauksille ja sille mitkä (telakoista) jäävät lopulta henkiin. Telakan kapea-alaisuus on jonkinlainen heikkous, Turussakin jotakin olisi voinut jäädä henkiin, jos aikaisempaa monipuolista laivateollisuutta olisi pidetty yllä, totesi Yrttiaho.

Rahakasaan lisää – säästöt sukanvarsista

-Hallituksen veropolitiikka jatkuu: ensin kevennetään suurituloisten ja veronmaksukykyisten veroja ja sitten kun ryhdytään säästämään, kohteeksi valitaan pienituloiset. He pelkäävät – nyt juuri – asumisen kulujen nousua, sillä energiaveron korotus pantiin myös asumiseen.

-Sellaista en tule kannatamaan eduskunnassa.

Yrttiaho sanoo ymmärtävänsä teollisuuden energiaverot. -Niitä tarvitaan, sillä muutoin investointeja energiatehokuuteen ei tehdä. Mutta miksi turve sai erityiskohtelun ja maakaasua rangaistaan. Maakaasuhan on juuri saatu käyttöön ja verkosto laajenee, mutta nyt maakaasubussit pysähtyvät.

Kansanedustajan oma kanta on selvä: eroon fossiilisista energia- ja polttoaineista. -Mutta samalla emme saa menettää, turpeen monopoliaseman takia, mahdollisuutta kehittää uusiutuvaan puupolttoaineeseen perustuvia ratkaisuja.

Nuorisotyöttömyys saa Yrttiahon erityishuomion. -Siihen voidaan vaikuttaa paljon. Kysyn nyt suoraan, miksi kunnat palauttavat työmarkkinatukia? Meidän on varmaankin valittava Ruotsin malli, nuori on joko työssä tai koulun penkillä.

Kansanedustaja Jyrki Yrttiaho on eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan ja tulevaisuusvaliokunnan jäsen. Yrttiahon kannanotosta maakunnan ykköslehdessä ydinvoimala äänestyksen alla on jo tullut klassikko: ”Taloudellinen tilaajavastuu on tehokas keino projektin hallinnassa, harmaan talouden torjunnassa ja yritysten välisen reilun kilpailun ylläpitämisessä. Siksi voisi luulla, että eduskunnan selvä enemmistö tahtoisi asettaa hakijoille edellä esittämiäni ehtoja. Mutta valistunut veikkaukseni on, että ehtoja ei haluta asettaa. Myös tästä syystä äänestän ei ydinvoimalle”.  

Lisätty pe 13.8.2010 | 8 kommenttia

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös