Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 25.06.2019

Kahdeksan suuren voimalan tuulipuisto Kustavissa ei tarvitse ympäristövaikutusten arviointia

Olli Haapala

Kustavin kunnan ympäristöviranomaisen, Uudenkaupungin ympäristö- ja lupalautakunnan, mielestä maan tiheimmässä kesämökkikunnassa Kustavissa sijaitsevan kahdeksan 140 metriä korkean tuulivoimalan kokonaisuus voimansiirtolinjoineen ei tarvitse ympäristövaikutusten arviointia.

Varsinais-Suomen ely-keskus pyysi lausunnon Uudenkaupungin ympäristö- ja lupalautakunnalta huomiseen maanantaihin (16.8.) mennessä, mutta lautakunta päättää kantansa vasta tiistain (17.8.) kokouksessa.

Tuulivoiman lisärakentaminen on noussut hallituksen energiaratkaisujen ykkösalueeksi. Tuulivoimalapaikkojen kaavoittamista pyritään helpottamaan suunnitellulla lakimuutoksella, joka sallisi voimala-alueiden kaavoittamisen pelkällä yleiskaavalla. Valtio syytää tuulivoimahankkeille investointitukea ja tuulisähköä tukeva syöttötariffi on vain hetken kysymys. Näyttää siis siltä, että tulevaisuudessa tuulivoimalapuistojen ympäristövaikutuksia ei sen kummemmin ryhdytä arvioimaan, vaikka tuulivoimalaoiden haitat ympäristölle ja luonnolle on monessa tapauksessa kiistattomasti osoitettu.

Kaava Pleikilään

Vakka-Suomessa tuulivoimalapaikkojen merkintöjä löytyy Uudenkaupungin edustalta Kirstan ja Haiduksen saarista sekä Pyhärannan Rihtniemestä. Nyt myös Kustavin kunta on mukana tuulivoimalapaikkojen kaavoittajana.

Turkulainen Kansallistuuli Oy aikoo näet rakentaa enintään kahdeksan kolmen megawatin tuulivoimalaa Kustavin Pleikilään. Aikaisempi rakennuspaikka Kustavin Isoluodon Pyhän Henrikin vuorella jouduttiin kunnan toimesta hylkäämään viime helmikuussa alueelta löytyneen kotkapesän vuoksi. Kansallistuuli jatkoi selvityksiään Kustavissa ja teki huhtikuussa esisopimuksen tuulivoimalapaikkojen vuokraamisesta Kalevi Lehmusvaaran tilalta Pleikilästä.

Kansallistuuli haluaa alueelle kaavan mahdollisimman pian. Kaava-anomus tuli Kustavin kunnalle kesäkuun alussa. Kunta aikoo seurata myös mahdollista lakimuutosta kaavoituksessa.

Kahdeksan voimalaa

Tuulivoimapuistoon tulee enintään kahdeksan 3 megawatin tuulivoimalaa, joten puiston kokonaisteho on enintään 24 megawattia. Yhden voimalan listahinta oli perjantaina noin 3,1-3,5 miljoonaa euroa. Voimalat sijoitetaan vähintään 500 metrin etäisyydelle asuinrakennuksista. Alueen läheisyydessä on lukuisia loma-asuntoja. Noin 500 metrin etäisyydellä voimalatontista on neljä vapaa-ajan asuntoa ja alle kilometrin säteellä lähimmästä tuuliturbiinista on noin 30 vapaa-ajan asuntoa.

”Alueen maasto on pääosin kalliota, havumetsää ja metsää kasvavaa suota. Alueella sijaitsee Myllylampi -niminen pieni järvi. Voimaloiden sijaintipaikkaa ei ole kaavoitettu. Alueella ei ole hakijan tietojen mukaan merkittäviä luontoarvoja tai muita esteitä voimaloiden rakentamiselle. Alueella tai sen läheisyydessä ei ole Natura-alueita. Alueen linnusto on hakijan mukaan tyypillistä suomalaista metsälinnustoa”, todetaan lautakunnan esittelyssä.

Ympäristö- ja lupalautakunta muistuttaa, että yva-asetuksen hankeluettelossa ei erikseen mainita tuulivoimaloita: on siis tehtävä ”arviointimenettely yksittäistapauksessa tehtävään harkintaan perustuen”. Lautakunta lähtee koosta, sijainnista ja vaikutusten luonteesta ja toteaa, että viimeisen kymmenen vuoden aikana yva-menettelyä on sovellettu neljään Kustavin Pleikilän hanketta pienempään hankkeeseen, mutta ei kahteen kahteen isompaan ja yhteen samankokoiseen hankkeeseen.

”Kooltaan pieni hanke”

Pleikilään tulevien tuulivoimaloiden rungon korkeus on 88 metriä ja rottorikorkeus 140 metriä. Voimalaiden etäisyys toisistaan on 400 metriä. 

Vs. ympäristösihteeri Outi Aalto ehdottaakin ympäristö- ja lupalautakunnalle ja siten ely-keskukselle, että Kansallistuuli Oy:n tuulivoimahanke Kustavin Pleikilässä ei edellytä lain mukaista yva-menettelyä. ”Hankkeesta ei aiheudu laadultaan tai laajuudeltaan merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Hanke on kooltaan pieni verrattuna hankkeisiin, joissa arviointimenettelyä yleensä on sovellettu”.

Kansallistuuli Oy

Turkulainen Kansallistuuli Oy on neljä vuotta sitten perustettu yritys, jonka toimiala on sähkön tuotanto vesi ja tuulivoimalla. Yhtiön liikevaihto oli toissa vuonna 126.000 euroa ja tulos niukasti tappiollinen. Yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen varsinainen jäsen on Markku Paju (s. 1960), joka on mukana johdossa useissa muissakin yhtiöissä, kuten Kansallisasunnot Oy:ssä. Yhtiön liikevaihto oli toissa vuonna 3,9 ja tulos 1,4 miljoonaa euroa. Pajun verotettava ansiotulo oli toissa vuonna 798.835 euroa, josta osinkotulojen osuus oli 750.121 euroa. Kansallisasunnot Oy:n toimiala on asuntojen, liike-, toimisto-, varasto- ja teollisuustilojen vuokraus, välitys ja myynti.

FAKTAA

Valtion ilmasto- ja energiastrategiassa tuulienergialle asetettu tavoite on 2.000 megawattia. Rakennettua tuulivoimaa on tällä hetkellä noin 150 megawattia. Rakennettavat tuulivoimalat ovat yleensä 3 megawatin yksikköjä, mutta tulevaisuudessa voimalan koko voi olla 5 megawattia. Suomeen rakennetaan lähivuosina satoja tullivoimaloita. Ikävä kyllä tuulivoima ei ole perusvoimaa kuten vesivoima tai ydinvoima, vaan vaatii rinnalleen muita energian tuotannon keinoja. Sakl: ”Pitkin Suomen rannikkoa, Kotkasta Perämerelle, on suunnitteilla useita tuulipuistoja. Helsingin Energian ja Etelä-Pohjanmaan Voima Oy:n yhteisesti omistama Suomen Merituuli Oy on tehnyt Metsähallituksen kanssa varaussopimuksen kahdesta merialueesta tuulivoimaloiden rakentamista varten. Toinen alueista on Pohjanlahdella Siipyyssä ja toinen Suomenlahdella Inkoossa”.

Lisätty su 15.8.2010 | 9 kommenttia

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös