Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 07.12.2019

Loura-hanke rajaa yhteiskunnan kehittämisen kapealle rannikkoalueelle

Olli Haapala

Uusikaupunki on mukana niin sanotussa Loura-hankkeessa, jos kaupunginvaltuusto hyväksyy hallituksen maanantaina tekemän päätösehdotuksen mukanaolosta. Lounaisrannikon kehittämisvyöhyke on yksi maan viidestä tulevasta superalueesta, joille resurssit kohdennetaan. Viiden kaupunkialueen ulkopuolelle jäävä maaseutu jäänee resurssien suhteen lapsipuolen asemaan.

Hankkeen takana on ”Lounaisrannikon kehittämisvyöhykeohjelmatyön sidosryhmä”, jonka asiaa valmistelevat kokoontumiset on jo pidetty. Varsinaisen kehittämisvyöhyketyön on tarkoitus alkaa ensi vuoden vuoden alusta lähtien. Kaupunginhallitus hakee valtuustolta myös valtuutusta valmistella ja hyväksyä yhteistyötä säätelevän kolmivuotisen puitesopimuksen.

Uusikaupunki sitoutuu muiden kaupunkien tavoin rahoittamaan Loura-työtä tarkoitukseen laaditun suunnitelman mukaisesti.

Yhteistyö maksaa Uudellekaupungille ”jäsenmaksuna” vuosittain 25.000 euroa eli ensivaiheessa 75.000 euroa. Turun maksuosuus on 200.000, Porin 100.000 ja Rauman 50.000 euroa vuodessa. Tämän lisäksi kaupungit osallistuvat muuhun rahoitukseen konkreettisten hankkeiden kautta. Kaupungeista Naantali ei ole mukana yhteistyöhankkeessa.

Hallituksessa Rainer Tähtinen (perus) ehdotti ettei Uusikaupunki osallistu hankkeeseen kaupungin taloudellinen tilanteen vuoksi. Ehdotus raukesi ja Tähtinen jätti pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä.

Huipulle merellä ja energialla

Loura-yhteistyöhankkeen tavoitteena on kehittämiskkonsepti, joka vahvistaisi aluetta talousalueena Suomen sisällä ja kansainvälisesti. Asiantuntijoiden työn yhteenvedosta vastaa AIRIX Ympäristö Oy. Koko hanketta ohjaa kunkin keskuskaupungin valitsemista luottamushenkilöistä koostuva ohjausryhmä. Valmistelun johtoryhmään kuuluvat kaupunginjohtajat sekä keskuskaupunkien yhteistyöryhmä. Valmistelutyön sisältöön vaikuttavat myös alueen sidosryhmät, toimijat ja laajasti alueen asukkaat.

Niin kutsutut lippulaivahankkeet ovat meriosaaminen ja energia, painopisteenä uusiutuvan energian teknologiat. Alue suunnitellaan infrastruktuurin ja logistiikan osalta (kuten asuminen, työvoima, hyvinvointi, terveydenhuolto, talous, matkailu, satamat) ehyeksi ja tehokkaaksi.

Neljän kaupunkialueen rannikkovyöhykkeen ulkopuolelle jäävä maaseutu jäänee resurssien suhteen lapsipuolen asemaan. ”Lounaisrannikko nousuun” ei ole valtionhallinnollinen hanke, vaan paikallisten toimijoiden aluekehitystä omalla tavallaan ohjaava ja resursseja kohdentava yhteistyömuoto.      

Lisätty to 2.9.2010 | 3 kommenttia

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös