Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 06.12.2019

Geologian päivän retkillä etsitään monimuotoisuutta

Aluesanomat

Geologian päivän 25.9.vietto laajenee tänä syksynä Suomessa valtakunnalliseksi yleisötapahtumaksi. Tavoitteena on lisätä tietoisuutta geologisen luonnon monimuotoisuudesta eli geodiversiteetistä. Vakka-Suomessa järjestetään yksi geologinen luontoretki 26.9. Kohteena on Laitilan Leinmäen diabaasialue.

Suomen geodiversiteettiä havainnoidaan syysviikonlopun 25.-26.9. aikana geologien ja biologien opastamilla luontoretkillä. Kaikille avoimilla retkillä tutustutaan maa- ja kallioperällemme ominaisiin, geologisesti arvokkaisiin kohteisiin 30 paikkakunnalla. Päätapahtumaa vietetään Kolilla lauantaina 25.9. Yleisöllekin avoimessa seminaarissa asiantuntijat kertovat Suomen geologiasta.

Samalla julkistetaan geologisen valokuvauskilpailun voittajat. Kolilla voi tutustua myös geologiseen luontopolkuun yhdellä maamme tunnetuimmista geologisista kohteista ja peruskoulun uuteen geooppimateriaaliin 6.-9. -luokkalaisille.

Geodiversiteetillä tarkoitetaan kallioperän, maaperän ja maanpinnan muotojen vaihtelua sekä geologisia prosesseja, jotka vaikuttavat luontoon ja maisemaan. Luonnon monimuotoisuus mielletään usein virheellisesti pelkästään biologiseksi monimuotoisuudeksi. Geologisella monimuotoisuudella on tärkeä merkitys myös luonnon biologisen monimuotoisuuden perustana.

Geologian päivän järjestää Suomen luonnonsuojeluliitto yhteistyössä Geologian tutkimuskeskuksen (GTK), Metsähallituksen luontopalveluiden, Suomen Kansallisen Geologian Komitean (SKGK) ja Ympäristöministeriön kanssa.

Retki Laitilassa

Laitilan seudun ympäristöyhdistys ry järjestää suununtaina 26.9. klo 14-16 geo-retken Leinmäen diabaasialueelle. Retkellä tutustutaan diabaasialueeseen geologin opastuksella. Maasto on helppokulkuista avokalliota ja nuorta metsää. Kohteeseen mennään kimppakyydein, retken kesto enintään kaksi tuntia.

Vaaleassa peruskalliosta löytyy tummia, selkeästi erottuvia diabaasijuonia. Alue on paljastunut vuonna 1955 riehuneessa laajassa metsäpalossa. Samassa yhteydessä alueella havaittiin myös kivikaudelle ajoittuva pieni louhos: diabaasi oli kivikaudella yleinen terämateriaali. Alue on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla.

Retken yleisoppaana toimii Jukka Vehmas ja geologioppaana Aku Heinonen Helsingin Yliopistosta. Lähtö- ja paluupaikkana on Laitilan kaupungintalon yläparkkipaikka, Keskuskatu 30. Rajoitukset: Retki soveltuu kaikille normaalisti liikkuville. Sään mukaiset vaatteet, lenkkitossut tai kumisaappaat. Ei ilmoittautumista ennakkoon. Lisätietoja antaa Jukka Vehmas: 02-8501 6460.

 

Lisätty ke 8.9.2010 | kommentoi

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös