Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 26.04.2019

Merellinen kriisinhallintaharjoitus siirtyy loppuviikolla Selkämerelle

Suomi isännöi parhaillaan aluevesillään kansainvälistä merellistä kriisinhallintaharjoitusta Northern Coasts. Harjoitus alkoi maanantaina Turusta ja päättyy ensi viikon perjantaina. Suomalais-ruotsalaiset kameraryhmät liikkuvat harjoituksen aikana maalla, merellä ja ilmassa, ja tuovat harjoituksen näin nähtäville myös suurelle yleisölle. Harjoitusta voit seurata täällä.

Harjoituksessa kokeillaan siis uutta viestinnällistä suorituskykyä: Combat Camera -toimintaa.

Harjoitukseen osallistuu viitisenkymmentä alusta ja 3.500 – 4.000 henkilöä 13:sta eri maasta (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Puola, Viro, Latvia, Ranska, USA, Iso-Britannia, Alankomaat ja Belgia). Lisäksi harjoituksessa nähdään myös maa- ja ilmavoimien joukkoja, muun muassa noin 10 helikopteria ja noin 25 lentokonetta eri maista.

Harjoitusalueena on Saaristomeri, Itämeren pohjoisosa ja Pohjanlahden eteläosa. Harjoituksen tavoitteena on kehittää osallistuvien joukkojen yhteistoimintakykyä vaativissa, matalissa ja karikkoisissa olosuhteissa.

Harjoituksen kuvitteellisessa tilanteessa käynnissä on kriisinhallintaoperaatio, jonka turvallisuusuhkia ovat muun muassa terrorismi, merirosvous ja salakuljetus.

 

Northern Coasts 2010

Lisätty ke 15.9.2010 | kommentoi

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös