Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 21.02.2019

Aloittavien yritysten palvelua ja asiointia helpotetaan

Aluesanomat

Ukipolis Oy/Uusyrityskeskus ja Finnvera Oyj solmivat yhteistyösopimuksen lausuntomenettelystä, jonka tavoitteena on parantaa aloittavien yritysten palvelua ja tehdä asiointi pienrahoitusta tarvitseville asiakkaille mahdollisimman helpoksi.

Yritystoimintaa suunnitteleva tarvitsee yleensä aina neuvontaa. Neuvonnassa käydään läpi yrityksen perustamiskuviot, arvioidaan menestymisen mahdollisuuksia sekä tehdään rahoituslaskelmia. Kun Ukipoliksen yrityskehittäjä laatii yrityshankkeesta lausunnon starttirahaa varten, tehdään samalla tarvittaessa lausunto myös Finnveralle. Rahoitusta hakiessaan asiakkaan ei tarvitse esitellä hanketta useampaan kertaan, joten lainan käsittelyprosessi nopeutuu. Lainapäätöksen tekee edelleen Finnveran Turun aluekonttori.

Yhteistyö koskee lausuntomenettelyn osalta vain aloittavia yrityksiä ja vain pienlainaa tai naisyrittäjälainaa. Finnvera Oyj:n pienlainat ja naisyrittäjälainat on tarkoitettu sellaisten hyvien liikeideoiden rahoittamiseen, joiden toteuttamista vaikeuttaa vakuuksien riittämättömyys. Hankkeilla pitää olla myös jatkuvan kannattavan toiminnan edellytykset.

Ukipolis Oy/Uusyrityskeskus tarjoaa veloituksetonta neuvontaa ja konsultointia yritystoimintaa harkitseville henkilöasiakkaille ja vähän aikaa toimineille yrityksille Vakka-Suomen seutukunnassa.

Lisätty ke 22.9.2010 | kommentoi

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös