Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 20.06.2019

Hirvenmetsästys on alkanut – osa seuroista siirtää alkamista

Aluesanomat

Hirven- ja peuranmetsästys alkaa suurimmassa osassa Suomea syyskuun viimeisenä lauantaina eli tänä vuonna 25.9. Aivan pohjoisimmassa Suomessa hirvenmetsästys alkoi kokeiluluontoisesti jo 1.9. Hirvenmetsästykseen arvioidaan osallistuvan yli satatuhatta metsästäjää ja saaliiksi odotetaan noin 70 000 hirveä.
Syksyn hirvenmetsästykseen myönnettiin 60 000 pyyntilupaa, mikä on 17 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Yhdellä pyyntiluvalla saa ampua yhden aikuisen hirven tai kaksi vasaa. Valkohäntäpeuran pyyntilupia myönnettiin saman verran kuin viime vuonna eli 26 500.
2000-luvun voimakkaan metsästyksen ansiosta hirvien talvikantaa on onnistuttu pudottamaan vuosituhannen vaihteen yli 140 000 hirven tasosta nykyiseen 80 000-100 000 yksilöön. Tämä on näkynyt muun muassa hirvikolarien määrän puoliintumisena. Ensimmäisiä merkkejä hirvikannan runsastumisesta on kuitenkin taas havaittavissa.

Hirvikantaa vähennetään erityisesti pohjoisessa
Hirvikantaa pyritään vähentämään koko maassa, erityisesti maan pohjoisosissa. Kolmen pohjoisen riistanhoitopiirin eli Oulun, Kainuun ja Lapin alueilla myönnettiin puolet koko Suomen hirvenpyyntiluvista.
Myös eteläisen Suomen kaikissa riistanhoitopiireissä pyyntilupien määrä lisääntyi viime vuodesta. Pyyntilupien lisäyksellä varmistetaan, ettei hirvikanta lähde 1990-luvun lopun tavoin ennakoimattomaan kasvuun. Pohjanmaalla pyyntilupien määrä nousi eniten viime vuodesta, 40 prosentilla.
Alkavasta metsästyskaudesta on tulossa varsin tavanomainen 2000-luvun hirvenmetsästysvuosi, sillä hirvisaaliin arvioidaan olevan nyt myönnetyllä lupamäärällä 70 000 hirven tietämissä. Arvioitu saalis on kuitenkin selvästi suurempi kuin 1990-luvulla keskimäärin.

Pohjoisessa jahti aloitetaan aiemmin, etelässä myöhemmin
Osa metsästysseuroista ja -seurueista varsinkin Etelä-Suomessa siirtää hirvenmetsästyksen aloitusta lokakuun puoliväliin vapaaehtoisesti. Kun lehdet ovat pudonneet puista, näkyvyys metsissä on parempi, ja kylmemmällä ilmalla saaliin jäähdyttäminen onnistuu helpommin.
Maan pohjoisosissa, jossa ensilumi tulee usein jo lokakuun alkupuolella, hirvijahtiin lähdetään usein heti aloituspäivänä. Kaikkein pohjoisimmassa Suomessa hirvenmetsästys aikaistui tänä vuonna alkamaan jo syyskuun alusta. Inarissa, Enontekiöllä, Utsjoella ja Muoniossa metsästysaika on kokeiluluontoisesti 1.-20.9. ja 11.10.-30.11.
- Pohjoisen metsästäjät ovat olleet erittäin tyytyväisiä kokeiluun, kertoo riistapäällikkö Teuvo Eskola Lapin riistanhoitopiiristä.

Hirvikolaririski lisääntyy syksyisin
Autoilijoiden tulee syksyisin ottaa huomioon hirvivaara liikenteessä. Hirvien kiima-aika, syksyn pimeys ja hirvien siirtyminen talvilaitumille lisäävät merkittävästi hirvikolaririskiä teillä.
Hirvieläimen kanssa ajetusta kolarista tulee aina ilmoittaa hätäkeskukseen, vaikka eläin jatkaisi kulkuaan kolarin jälkeen. Hätäkeskus hälyttää riistanhoitoyhdistysten ylläpitämän suurriistavirka-apuorganisaation (SRVA) kautta paikalle asiansa osaavat jäljestäjät, jotka hoitavat tilanteen edellyttämät jatkotoimenpiteet. Suomessa sattuu vuosittain lähes 5000 hirvieläinkolaria, joista lähes kaikki aiheuttavat jälkitoimenpiteitä.


http://www.riista.fi

Lisätty ma 27.9.2010 | kommentoi

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös