Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 07.12.2019

Kaupunginjohtajan ja valtuuston puheenjohtajan pää vadille: Persut moittivat valtuustoaloitteissa myös kaupunginhallitusta

Olli Haapala

Uudenkaupungin kaupunginvaltuusto kuuli maanantaina kummia kun tuore perussuomalainen Juha Aaltonen totesi valtuustoaloitteessaan, että kaupungin toiminnan johtamisessa ei olla onnistuttu. Aaltonen vaati kaupunginhallitusta välittömästi tarkistamaan ”voiko yli kolmekymmentä vuotta kaupungin eri organisaatioissa palvellut nykyinen kaupunginjohtaja tuottaa enää sellaisia rakenteellisia uudistusesityksiä, joilla saisimme kaupungin talouden tasapainoon, tai ainakin saisimme lakisääteiset palvelut niille, jotka niitä perustellusti tarvitsevat”. Aloite oli selvä epäluottamuslause kaupunginjohtaja Kari Koskelle. Aaltosta huolestutti luottamushenkilönä myös demokratian mureneminen päätöksenteossa.

Aaltonen totesi niinikään ettei kaupunginhallituksella ole aikaa aloitteen käsittelyyn ”montaa kuukautta”. -Kaupunginhallituksen on hyvä muistaa myös se, että yrityselämässäkin yritysjohtajia vaihdetaan, vaikka yritys olisi tuottanut positiivista tulosta. Mutta miten on meillä, tulos on päinvastainen. Olemme eläneet pitkään yli varojemme. Onko tämä todella uusikaupunkilaisen veronmaksajan etu, kyseli Aaltonen.

Aloitteen tekijän mukaan edessä on verrokkikuntia nopeampi veroasteen korotusvauhti ja kaupunkikonsernin lainamäärän jatkuva kasvu. -Myös demokratia menettää pysyvästi otettaan uusien kiinteistöosakeyhtiöiden perustamisen myötä. Samalla on odotettavissa kaupungin houkuttelevuuden heikkeneminen, koska kaikkien toimintojen ylläpitämiseen ei yksinkertaisesti enää riitä rahaa, vero- ja maksutuloja.

Vanhat keinot eivät auta

Aaltonen totesi aloitteessaan kaupungin taloudellisen tilan ajautuneen niin ”huonoon kuntoon, etta vanhoilla keinoilla on vaikea ellei mahdotonta saada talouttamme enää kuntoon”. -Koko kuluneen vuosituhannnen ajan taloutemme pyörittäminen on vaatinut suuria rahapanostuksia elinkeinotoimeen kuin myös palvelurakenteen ylläpitämiseen. Maailmantalouden nousukausi (2000-luvulla) ei ole näkynyt kaupungin taloudessa ja tuottavuudessa. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden kuluessa kaupungista on muuttanut pois yli 2.000 ihmistä. Tämän voi tulkita myös niin, että poismuutto kaupungista (muuttotappio) on mahdollistanut työttömyyden laskun maan kuntien keskiarvon tasolle.

Tulevaisuus näyttää sekin Aaltosen mukaan huonolta. -Meillä on edessä todella vaikeat ajat. Maailmantalouden äärimmäisen epävarma kehityssuunta ei lupaa kaupungille hyviä aikoja. Velaksi emmme voi enempää elää. Meidän päätöksiämme joutuvat maksamaan jälkipolvet alati huononevina peruspalveluina, ja jo nyt (niitä maksavat) yhteiskunnan heikompiosaiset.

-Lisäksi kuluneen valtuustokauden aikana on ollut havaittavissa kulttuurinen muutos kaikilla päätöksenteon portailla. On ollut nähtävissä selviä ylilyöntejä kuten lausunnoilla (lautakunnissa), joilla on estetty lautakunnan toimintaa. On myös annettu kyseenalaista tietoa lautakunnan enemmistön mahdollisuuksista. Lisäksi on asennoiduttu niin, että yhteistyö naapurikuntien kanssa on äärimmäisen hankalaa.

Puheenjohtaja vaihtoon

Perussuomalaisten Rainer Tähtinen vaati aloitteessaan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan vaihtamista henkilöön, jolla ei ole työsuhteen osalta kytkentää kaupunkiin. Nykyinen puheenjohtaja Jouko Antola (sd) on kaupungin terveystarkastaja.

-Valtuusto kokoontuu todella harvoin, edellisestä kokouksesta on aikaa kolme ja puoli kuukautta. Tästä huolimatta valtuuston asialista on yllättävän niukka, jos sitä verrataan kaupungin todellisiin ongelmiin. Valtuustossa ei saa puhua määrätyistä asioista. Valtuusto ei kokoonnu, vaikka riittävän moni valtuutettu sitä vaatii. Tämänkaltainen toiminta on vienyt valtuuston arvoa kaupungin korkeimpana päättävänä elimenä, perusteli Tähtinen puheenjohtajan vaihtamista.

Toisessa aloitteessan Tähtinen esitti kaatopaikan pikaista kunnostusta ympäristöviranomaisten antamien määräysten mukaiseen kuntoon. -Samalla vaadimme selvitystä siitä, miksi terveysviranomainen ei ole puuttunut lukuisia kertoja toistuneisiin ongelmiin kaatopaikalla ja kaatopaikan ulkopuolelle laajalle alueelle levinneisiin mahdollisiin terveyshaittoihin.

Kolmas Tähtisen aloite koski uuden työryhmän perustamista. Työryhmän tarkoituksena on parantaa kaupungin työntekijöiden työoloja. -Työryhmälle annettaisiin kuusi kuukautta aikaa selvittää niin henkilökunnan eläköitymis- kuin muut uudelleenjärjestelyt.

-Kaupunkimme henkilökunta elää liian suuressa epävarmuudessa. Toisaalla kysellään ideoita ja toisaalla niistä rangaistaan. Lopulta henkilökunta vastoin lupauksia lomautetaan. On annettu jopa varoituksia kun virkamiehet ovat vastanneet myönteisesti luottamushenkilöiden yhteistyökutsuihin. Eräitä kaupungin toimihenkilöitä on esimiehen toimesta nuhdeltu. Onko tämä osa hallintoa, kyseli Tähtinen.

-Sen sijaan että henkilökunta elää epävarmuudessa, he tarvitsevat tietoa ollessaan avainasemassa kaupungin ongelmia ratkaistaessa. Avoimuus, yhteistyö ja -toiminta ovat oikeat lääkkeet kaupungin työntekijöiden työolojen parantamisessa. On koottava työryhmä, jossa suorittavat työntekijät suunnittelevat yhdessä (myös) luottamusmiesten kanssa työntekijämäärän sopeuttamista kuntalaisten tarpeita vastaavaksi.

Aloitetulva

Valtuusto sai maanantaina viitisentoista aloitteita. Ennätyksen aloitteiden määrässä teki Jari Valkonen (perus) viidellä aloitteellaan. Hän halusi kaupunginhallituksen jäseniltä omien kykyjen pohtimista ja tilanteen niin vaatiessa myös hallituksesta lähtemistä. Valkonen sanoi hallituksen menettäneen arvoasemansa. Valkonen peräsi myös kirjallista huomautusta Pohitullin koulun rehtorille, joka Valkosen mukaan on levittänyt väärää tietoa luottamusmiehille. Lisäksi Valkonen halusi kokouksissa ”omia töitään tekevät ja nukkuvat” tuomiolle: kokouspalkkio takaisin!

Muut Valkosen ja muiden allekirjoittaneiden toivomukset olivat hiekkatekonurmi, monitoimihalli ja Rantakadun liikenneturvallisuuden parantaminen.

Maj-Brit Varpe (kok) ja 28 allekirjoitajaa esittivät toivomuksen seniorien palvelutalon rakentamisesta ja halusivat kaupungin johdon ottavan yhteyden säätiöihin, jotka rahoittavat senioriasuntoja. -Tästä hankkeesta ei aiheudu kaupungille kustannuksia, varsinkin kun kaupungilla on tarjolla hyvä keskustan tuntumassa oleva tarkoitukseen kaavoitettu tontti, sanotaan aloitteessa.
Vasemmistoliiton aloitteista toinen koski valtuuston kokousten televisioinnin aloittamista ”kiireellisesti uudelleen”. -Media menee kovaa vauhtia eteenpäin ja meillä siirrytään pitkälle taaksepäin, toteaa Harto Forss aloitteessa. Toinen aloite koski tupakointia terveyskeskuksen ulko-oven edessä. Etäällä oleva ”lähes käyttämätön” tupakointikatos tulisi siirtää ”ensiapuaseman ja pääoven väliin”.

-Rakentavia aloitteita on aina hyvä jättää, aloitteita jotka vievät kaupunkia eteenpäin, totesi puheenjohtaja Jouko Antola aloiteryöpyn laannuttua

Lisätty ti 28.9.2010 | 14 kommenttia

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös