Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 24.06.2019

Uudellakaupungilla kirittävää liikuntapaikkojen osalta

Aluesanomat

Uudenkaupungin kaupunginvaltuustossa tehtailtiin aika joukko aloitteita. Java Valkosen (perus) esittämässä aloitteessa keskityttiin kaupungin liikuntapaikkoihin. -Kaupunkimme liikuntapaikat eivät kestä vertailua edes kaikkien puolta pienempien kuntien kanssa. Meiltä puuttuvat niin hiekkatekonurmi kuin ajanmukainen monitoimihalli, sanotaan aloitteessa.

Aloitteen mukaan hiekkatekonurmi ja voitaisiin rahoittaa osin kaupungin kiinteistömassaa myymällä ja osin Viikaisten koulun saneeraukseen ennakkoon varatusta 5 miljoonan euron määrärahasta.

-Kun Turun AMK poistunee Novidan tiloista vuonna 2012, jäänee sinne riittävästi tilaa lukiolle. Näin ollen Viikaisten kouluremontin laajuus pienenisi osittain ja lukiotiloille voitaisiin etsiä muuta käyttöä, esitti Valkonen.

Aloitteen mukaan kaupunki maksaa tällä hetkellä noin 70.000 euroa vuodessa salibandyn peluuseen yksityisessä hallissa. -Kyseinen halli on kylmimmillään alle 10 asteinen. Se ei siis voi olla hyväksi terveydelle, eikä puitteiltaan mairittele kaupunkiamme.

Monitoimihalli ja tekonurmi

-Oikein suunniteltuna ja hiilineutraalin kaupungin henkeen toteutettuna monitoimihalli tukisi paikallista urheilua monipuolisesti. Rakennus lisäisi liikunnan harrastajien määrää ja olisi näin monella tavoin ennalta ehkäisevä sijoitus kasvavia sosiaali- ja terveyskuluja ajatellen. Hallin oikea toteuttaminen mahdollistaa kulttuuritapahtumiemme ja harrastuksen nousun uudelle tasolle, joten näiltäkin osin hanke parantaisi kaupunkimme vapaa-ajan tarjontaa. Samalla voisi vapautua muita kiinteistöjä myytäväksi, kaavaillaan aloitteessa.

-Tekonurmi lisää nuorten jalkapalloilijoiden kautta useilla kuukausilla ja vapauttaa palloilijat Hippoksen kentän käytöstä. Siellä ei ole, eikä myöskään Ruokolan kentällä, edes pesutiloja. Kaikki laskelmat ja suunnitelmat hiekkatekonurmen valmistamiseksi ovat  jo melkein olemassa. Niin UJK kuin Suomen Palloliitto ovat hankkeessa niin voimakkaasti mukana, että nyt tekonurmi saataisiin toteutettua edullisemmin kuin tulevaisuudessa.

Aloite uskoo sijoituksen hiekkatekonurmeen ja monitoimihalliin olevan ”selkeä signaali siitä, että Uudessakaupungissa uskotaan niin nuoriin kuin koko kaupungin tulevaisuuteen”. -Halli parantaa myös kaupunkimme imagoa ja laskee uusien yrittäjien kynnystä saapua kaupunkiimme!

Lisätty ti 28.9.2010 | 7 kommenttia

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös