Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 17.10.2019

Terveydenhuolto teki kaksi säästöesitystä mutta jäi odottamaan palveluketjujen kokonaisuudistusta

Aluesanomat

Terveydenhuollon yhteisalueen menojen karsiminen alkoi terveyslautakunnassa ensi vuoden toiminta- ja taloussuunnitelman tarkistuksella. Uudenkaupungin ensihoitoon jää yksi ensihoidon ambulanssiyksikkö. Toisen yksikön lakkauttaminen tuo 456.000 euron säästön. Uudenkaupungin avosairaanhoitoon lisättävä yksi eurolääkäri tuo yhteispäivystyksen kustannuksiin 130.000 euron säästön.

Ensihoito siirtyy sairaanhoitopiirin järjestettäväksi todennäköisesti parissa vuodessa. Ensi vuoden taloussuunnitelmassa aluepelastuslaitoksen Uudellekaupungille tuottama ensihoito maksaa noin 58 euroa asukasta kohti. Muiden kuntien kustannukset olivat toissa vuonna 5-43 euroa asukasta kohti.

Kaikkien terveyspalveluluiden kustannukset ovat samalla 621 euroa asukasta kohti.

Viime vuonna Uudessakaupungissa jatkuvasti välittömässä lähtövalmiudessa olevilla ensihoitoautoilla oli yhteensä 2.168 tehtävää eli alle 3 tehtävää autoa kohden vuorokaudessa. Tammi-kesäkuussa tehtäviä oli yhteensä 1.085, joista kolmannes A- tai B-tehtäviä. Hätäkeskus hälyttää kiireelliseen tehtävään aina lähimmän vapaan ensihoitoyksikön, joita löytyy muun muassa Laitilasta, Taivassalosta, Mynämäeltä ja Raumalta.

Yhteispäivystyksen kustannukset Uudenkaupungin avosairaanhoidossa alenevat 326.000 eurosta 120.000 euroon vuodessa palkkaamalla eurolääkäri (76.560 euroa vuodessa) eli perusterveydenhuollon lisäkoulutusvaiheessa oleva lääkäri ja pidentämällä pääterveysaseman aukioloaikaa.

Kustannussäästöksi arvioidaan olisi 130.000 euroa vuodessa.

Terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen taloussuunnitelmassa kolmelle seuraavalle vuodelle kuntien maksuosuudet ovat: Uusikaupunki 9,9 miljoonaa euroa eli 621 euroa asukas, Pyhäranta 1,3 (562), Vehmaa 3,0 (1.238, ilman  hoivaosastoa 889 euroa), Taivassalo 1,4 (825, ilman hoivaosastoa

797 euroa) ja Kustavi 1,2 (1.315, ilman hoivaosastoa 999 euroa).

Kahden säästötoimenpiteen jälkeen Uusikaupunki ylittää edelleen 260.000 eurolla kaupunginhallitukselta saadun budjettikehyksen 846.000 euroa. Raon kiinni kuromiseen ei löydy lääkkeitä.

-Mitään järkevää säästötapaa ei enää löydy, säästöä voidaan halea vain terveyspalveluiden sisältä tai siirtämällä kustannuksia sosiaali- ja terveyskeskuksen muille tulosalueille, toteaa johtava ylilääkäri Sari Koistinen lautakunnalle laatimassaan muistiossa.

Koistinen mainitsee sellaisina kotihoidon lääkäriresurssien kustannusten siirron kotihoitoon ja Maria-Sofian osaston supistamisen.  

Lisätty ma 4.10.2010 | 2 kommenttia

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös