Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 07.12.2019

Sosiaali- ja terveysalan ammattityövoimasta edelleen pulaa Varsinais-Suomessa

Aluesanomat

Varsinais-Suomessa on seuraavan puolen vuoden aikana eniten pulaa lähinnä sosiaali- ja terveystyön ammateissa toimivasta työvoimasta, muun muassa sairaanhoitajista, lääkäreistä, hammaslääkäreistä ja hammashoitajista.

Myös myyntiedustajista ja puhelinmyyjistä, kirjanpitäjistä ja palkanlaskijoista sekä lastentarhanopettajista odotetaan olevan eritystä tarvetta.

Synkkiä työllisyysnäkymiä puolestaan odotetaan olevan toimistotyöntekijöillä, tietoliikenne- ja elektroniikka-asentajilla, varastotyöntekijöillä sekä humanistisen ja yhteiskunnallisen tutkinnon suorittaneilla. Samoin telakkateollisuuden ydinammattien näkymät ovat synkeät, mutta myös signaaleja paremmasta on näkyvissä muun muassa Loimaan ja Vakka-Suomen alueilla.

Tiedot selviävät juuri julkaistusta vuoden kolmannesta ammattibarometrista. Varsinais-Suomen ely-keskuksen ja Turun te-toimiston kansainvälisen yksikön kehittämä ammattibarometri on ollut käytössä kolme vuotta. Barometri kertoo keskeisten noin 200 työelämän ammatin kysynnän lyhyen aikajänteen kehitys- ja työvoiman saatavuusnäkymistä. Barometri perustuu lähinnä te-toimistojen asiantuntemukseen paikallisten työmarkkinoiden toiminnasta ja sen tietoja hyödynnetään työnvälityksessä, ammatinvalinnan ohjauksessa, tietopalvelussa, muutosturvassa, ammatillisen koulutuksen suunnittelussa ja työmarkkinaennusteiden laadinnassa. Barometristä on apua myös, kun työnantajat suunnittelevat sijoittumispaikkaansa ja etsivät tietoa vapaasta työvoimasta.

Lisätty ma 25.10.2010 | kommentoi

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös