Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 21.04.2019

Nenäpäivänä tempaistaan Uudenkaupungin torilla

Myymälätoimihenkilö Kristiina Korpijärvi ja Euromarket-päällikkö sekä LC Uki-Männäisten presidentti Timo Salminen: ”Nenäpäivän verkkokaupan Nenät ovat loppuneet! Älä kuitenkaan kieri tervassa ja höyhenissä, sillä Siwoista, Valintataloista ja Euromarketeista niitä yhä saa”.

Aluesanomat

Nenäpäivänä (5.11.) kerätään varoja kehitysmaiden lasten auttamiseksi. Maailmaa parannetaan hauskoilla tavoilla ja näin autetaan maailman köyhimmissä oloissa asuvia ihmisiä. Uudenkaupungin torilla on koko toriajan ohjelmaa, jonka järjestävät Lions Club Uuusikaupunki Männäinen ja Lions Club Uusikaupunki Merettäret yhteistempauksena.

Uusikaupunkilaisilla on torilla mahdollisuus osallistua kansainväliseen auttamistyöhön ja kierrätykseen, hyväntekeväisyyteen ja ekotekoihin.

Päivä huipentuu Yle TV2:n illan kuusituntiseen Nenäpäivän show-ohjelmaan. Tänä vuonna kieli on Mikko Kuustosen poskessa ja nenä Maria Sidin kaulassa. Vai oliko se nenä tukossa? Suomen neljäs Nenäpäivä-show kerää ja käyttää avustusvaroja kehitysmaiden lasten auttamiseksi ja viihdyttää koko rahan edestä. Monikymmenpäisen juontaja-, muusikko-, laulaja- ja näyttelijäkaartin ohjelma ei välty draamaltakaan. Nenäpäivän showssa saa ensi-iltansa Pamela Tolan ja Dome Karukosken käsikirjoittama ja ohjaama lyhytelokuva ”Burungo”, jossa kaksi kenialaista murkkuikäistä tyttöä lähtee etsimään äidilleen uutta mekkoa, hinnalla millä hyvänsä. Elokuva on kuvattu autenttisessa ympäristössä Keniassa Nairobissa syyskuussa. Burungo-sana on slummeissa puhuttavaa katukieltä shengiä ja tarkoittaa kahta asiaa: tyttöä ja kauppatavaraa.

Osaka – Uusikaupunki

Lionien kansainvälisen teemakuukauden aikana kerätään silmälaseja kehitysmaihin. Lokakuussa järjestettävänä maailman näköpäivänä on jo kahdentoista vuoden ajan kiinnitetty huomiota ehkäistävän sokeuden eliminoisimiseen ja näön parantamiseen. Näköpäivänä – nyt Nenäpäivänä – on järjestetty ympäri maailmaa silmälasien keräyksen lisäksi näöntarkastuksia, diabetesseulontoja ja valistusohjelmia näköterveyden merkityksestä sekä näköterveyden ja diabeteksen yhteyksistä.

Tänä vuonna lionien maailman näköpäivän tapahtumat pidetään 7. ja 8. lokakuuta Osakassa Japanissa. Varapresidentti Sid Scruggs III vaimoineen osallistuu tapahtumiin. Lionien jäsenet, Vammaisten Olympialaisten vapaaehtoistyöntekijät ja silmälääkärit järjestävät seulonnan Vammaisten Olympialaisten urheilijoille ja juhlistavat 10 vuotta jatkunutta yhteistyötä Opening Eyes -seulonnassa. Kansainväisen lions-kattojärjestön yhteistyö Vammaisten Olympialaisten kanssa tarjoaa näköpalveluja niitä vailla oleville väestöryhmille, kuten kehitysvammaisille.

Uudessakaupungissa paikallinen yhteistyökumppani on Uusi-Optiikka Alisellakadulla. Juhani Tapio hoitaa silmälasien keräyksen ja kierrätyksen eteenpäin. Tarpeettomia silmälaseja voi tuoda torille tai liikkeeseen.

Toritapahtuman osajärjestäjän LC Uki Merettärien ja presidentti Pirjo Koskenroudan humanitaarisyydellä ja ekoteoilla painotettu ohjelmatarjonta päivitetään tuota pikaa.

Nenäpäivänenä

LC Uki Männäisten presidentti Timo Salminen kertoo Suomen Lähikauppa Oy:n ostaneen 80.000 Nenäpäivän tunnusta, jonka hankkimalla voi tukea Nenäpäivän keräystä. Kasvoja kaunistavan partikkelin hinta on kaksijapuoli euroa ja niitä saa Euromarketin, Siwan tai Valintatalon kassalta. Summasta noin puolet menee avustustyön tukemiseen, mutta iloa levität ympärillesi koko hinnan edestä! Nenähankinnalla tuet Nenäpäivää ja voit samalla voittaa viikonloppumatkan Pariisin. Jokaisessa Nenälaatikossa on kannen alla arvontanumero ja sen rekisteröimällä olet mukana Pariisin matkan arvonnassa. Nenät ovat olleet myynnissä jo jonkin aikaa, arvontanumeron rekisteröinti päättyy Nenäpäivänä.

Apua Afrikkaan

Nenäpäivän avusta suurin osa ohjautuu Afrikkaan ja sellaisiin kohteisiin, joissa lapset ovat keskeisiä edunsaajia. Avustusvarat käytetään pitkäjänteiseen kehitysyhteistyöhön lasten oikeuksien, koulutuksen ja terveyden edistämiseen. Lisäksi Nenäpäivän nettotuotosta viisi prosenttia kanavoidaan Ylen Hyvä Säätiön brittiläisen yhteistyökumppanin Comic Reliefin kautta kehitysyhteistyöhön Afrikassa.  

Valtakunnallisesti Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö ja mukana olevat yhdeksän avustusjärjestöä: Suomen Unicef, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Suopen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Fida International, Suoen Lähetysseura, Solidaarisuus ja SASK. Yleiradio tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnalla.

Nenäpäivä on saanut alkunsa Iso-Britanniasta, jossa Red Nose Day on järjestetty vuodesta 1988 lähtien. Britit hulluttelevat hyvän asian puolesta ja ja jakavat tietoa kehitysyhteistyöstä. Viime vuonna teemapäivänä kerättiin yli 80 miljoonaa puntaa. Nenäpäivää vietetään myös Saksassa, Norjassa, Australiassa ja Islannissa.

Lahjoita Nenäpäivän keräykseen

Lisätty ma 1.11.2010 | 8 kommenttia

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös