Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 16.10.2019

Perussuomalaiset tuulettivat valtuuston talousseminaarissa

Olli Haapala

Uudenkaupungin valtuuston talousseminaarin palauteistunto maanantaina jää kaupungin poliittiseen historiaan. Perussuomalaisten ryhmä (Juha Aaltonen, Jari Valkonen ja Rainer Tähtinen) piti valtuutetuille ja virkamiehille madonluvun, jossa ryhmä lupasi kaiken tukensa kaupungin talouden tervehdyttämiselle, vaikka siinä jouduttaisiin ottamaan esille johdossa olevien virkamiesten tekemiset ja mahdollinen vaihtaminen. Ryhmä antoi kannanotossaan tunnustusta kaupunginjohtaja Kari Koskelle ja tämän ”kohtuullisen kovalle punakynäkädelle” ensi vuoden investointien karsimisessa. Seuraavaksi kaikkien valtuustoryhmien palautteet saa eteensä kaupunginhallitus ensi maanantaina.

Ryhmäpuheenvuoron esittänyt Juha Aaltonen kiteytti puheenvuorossaan kaiken syksyn poliittisen puheen, joka on kaupungissa leimattu myös puolueen häiriköinniksi ja valtuustopelleilyksi. Aaltonen jätti sikseen tarkat talouden korjausliikkeiden euromäärät ja kovisteli talouteen uusia periaatteita.   

-Perinteisen poliittisen ja virkamiesjohtamisen esileikki ja rahankäytön harjoittelu on mielestämme tässä taloudellisessa tilanteessa korni ajatus.Näytön paikkaa on ollut jo liian monta vuotta. Vuosi vuoden perään on asioita vaan siirrelty mappiin, jonka nimi on ollut ”aika hoitaa”.

Aaltonen sanoi ryhmän kokeneen ”melkoista iloa” Taivassalon kunnanvaltuuston päätökseen olla liittymättä Uuteenkaupunkiin. -Tämä mahdollistaa tulevina vuosina kaupunkimme organisaation täysremontin tekemisen itse. Kuntaliitos olisi siirtänyt mahdolliset organisaatio- ja rakennemuutokset liitoksen mukanaan tuoman uuden kunnan työntekijöiden viiden vuoden työsuhdeturvan vuoksi.

Merkittävin osa suunnitelmista kaupungin talouden suitsimisessa on keskittynyt terveydenhuollon rakenteisiin. -Uusikaupunki on kuitenkin muutakin kuin vain terveyskeskus ja erikoissairaanhoito. Valtuustoryhmämme haluaakin kiittää kaupunginjohtajan esityksessä käytettyä kohtuullisen kovaa kättä ensi vuoden investointien osalta. Siirtopunakynä on käynyt perustellusti muun muassa Alisenkadun katumuutosten, Vertekin tienjatkeen ja katuvalaistusten uusimisen kohdalla.

Lisäksi erityiskiitokset menivät sosiaali- ja terveyskeskuksen budjetinlaatijalle.

-Turvapuhelinten ja kulunvalvontalaitteiden investointisummat on budjetoitu eurolleen, kun muuten budjettikirjan lukujen pyöristyksessä on käytetty joko viittätuhatta tai kymmentätuhatta euroa.

Tien päässä ollaan

-Uusikaupunki alkaa olla budjettikeinottelujensa tien päässä. Enää ei ole käytössä rahastojen purkuja, eikä sukanvarresta vedettyjä euroja. Reikäinen sukanvarsi on vaihtunut luotolliseen shekkitiliin ja luottopiikki on auki.

Ensi vuodelle täytyy tehdä jo kirveleviä, mutta talouttamme tervehdyttäviä ratkaisuja koko kuntakonsernissamme. Nykyinen meno ei voi jatkua. Se on valtuustotasolla ainoa tapa hoitaa kuntalaisten asioita. Se kykeneekö jo lähes kroonisen sairastamisen aiheuttanut bakteerikanta parantamaan itse kaupungin, vai tarvitsemmeko kuntatalouden antibioottikuurin valtion pakottamana, on meidän luottamustoimihenkilöiden käsissä.

-Terveydenhuoltomme kustannukset ovat vertaansa vailla muihin vastaaviin kuntiin verrattuna. Lukuja lienee turha palauttaa mieliin sen tarkemmin kuin vuositasolla miljoonien eurojen tarkkuudella.

Pelikenttä tuntematon

Aaltonen piti selvitettynä sitä miksi rahanreikiä on liikaa. -Mikäli terveyskeskuksen ylin poliittinen ja virkamiesjohto olisi asianmukaisella vakavuudella ollut kiinnostunut käyttämistämme verorahoista jo vuosia sitten, tilanteemme olisi terveydenhuollon ja kaupungin kokonaistalouden osalta aivan toinen. Jo moninaisten konsulttien käyttö terveydenhuollon tilan selvittämiseen kertonee omaa korutonta kieltään siitä, miten huonosti sektorin johtava virkamiehistö ja heidän esimiehensä tuntevat omaa pelikenttäänsä. Tai sitten taustalla on kaverin koston pelko.

-Terveydenhuolto on saatettava kuntoon. Vastaanottotyötä tekevien lääkäreiden on tehtävä sitä työtä, mihin heidät on palkattu, ottamaan vastaan ja hoitamaan potilaita, eikä pelkästään valikoimaan (potilaita) oman erikoisalan sairauksien perusteella.

Ei eurolääkäriä

Juha Aaltonen oudoksui myös vastaanottotyöhön käytetyn työajan osuutta. -Se on vain noin 40 prosenttia, kun muualla verrokkikunnissa osuus on noin 60 prosenttia. Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei siis tule kannattamaan konsulttien esittämää eurolääkärin palkkausta, joka lisäisi taas kerran käyttötaloutemme menoja. Toki olemme tietoisia mihin tämä säästöesitys liittyy.

-Vaikka myös terveyskeskus on jo vuosia ollut virkamiespuolueiden erityissuojeluksen linnake, sen toimintaan on uskallettava puuttua voimakkain keinoin. Viime valtuustokauden päätteeksi juntattu merkillinen palkankorotus lääkäreille painaa taloutemme vaakakupissa, sen väärällä puolella, peräti 700.000 euroa vuosittain. Vähemmän töitä, enemmän palkkaa, lienee paikallisen virkamiesdiktatuurin motto. Viikko sitten keskustelimme vuolaasti erikoissairaanhoidosta, jonka osalta emme kuitenkaan pysty tekemään ensimmäistäkään päätöstä. Olemme siis puhuneet puhumisen ilosta ja ratkaisut tekee kuitenkin Tyks.

Aaltonen lupasi perussuomalaisten ryhmästä kaiken tukensa pyrkimyksille, jotka tukevat terveydenhuollon kokonaisvaltaista remonttia.

Ripaus Kreikkaa U:kiinkin

-Siirretty katuvalaistusten uusimisvimma osoittaa hallintomme paradoksaalisen suhtautumisen lakeihin ja asetuksiin. Se osoittaa samalla suomalaisen nöyryyden kasvottoman esivallan edessä. Kun eu-direktiivit velvoittavat meitä tekemään jotain katulampuille, niin partiolaisina virkamiesjohtomme budjetoi toista miljoonaa (seuraavalla) suunnitelmakaudella näihin toimiin. Samalla ihmisyyden suojaksi säädetyt lait, muun muassa lastensuojelussa, ovat sivuseikka ja päivähoidossamme lapset pursuavat ylipaikoilta ikkunoista ja ovista, tuuletti Aaltonen.

Hän piti erikoisena sitä, että lain eri tulkinnoilla voidaan kiertää ”oleellisinta, ihmisten hyvinvointia”. -Samalla kun pelkäämme Eu:n reaktioita hehkulamppujemme suhteen, niin teemme aimo loven jokaisen veronmaksajan kukkaroon syytämällä rahaa Kreikan tukemiseen. Pieni etelämaalaisuus olisi paikallaan Uudessakaupungissakin.

Investoi, luot kuluja

-Kulunut virsi ja hokema on, että käyttötalous ja investoinnit ovat kaksi eri asiaa. Ryhmämme näkee asian kuitenkin toisin. Ensinnäkin, investoimme nyt ja tulevaisuudessa lähes kaiken velkarahalla ja (siitä aiheutuvat) korkokustannukset rasittavat käyttötalouttamme. Sen vuoksi varsinkin nykyisessä taloudellisessa tilassa Uudenkaupungin on oltava erityisen varovainen investoinneissaan.

-Tulemme viimeistään valtuuston budjettikokouksessa esittämään entistä kireämpää investointiohjelmaa, joka vähentää investointien yhteissummaa  jopa 1,5 miljoonaa euroa. Esitämme myös (omaisuuden) myymistä ja myyntituloja, joita emme löytäneet käytössämme olevasta kaupunginjohtajan esityksestä.

Keittiökiimaa

Perussuomalaisten valtuustoryhmä sanoo pannensa merkille suuret investoinnit keittiöihin, ”siirtymisen hallihullutteluista keittiökiimaan”.

-Uuteenkaupunkiin on juuri valmistunut Pohitullin koulun yhteyteen viimeistä huutoa oleva valmistuskeittiö ja kummeksummekin sitä, miten ensi vuoden budjetissa eri keittiöremontteihin olisi käytettävä runsaat puoli miljoonaa euroa. Onko kyseessä kylmän sodan aikainen kilpavarustelu keittiöiden kesken, kyseli Aaltonen.

-Lisäksi investointeihin on upotettu selkeästi palkkakustannuksia. Se koskee varsinkin teknistä sektoria. Vai mikä on mittaus- ja tonttipalveluiden 62.000 euroa, joka kohdennetaan uusien kohteiden suunnitteluun? Onko se suunnittelurahaa suunnittelemattomien suunnitelmien suunnittelemiseen? Aaltosen Mukaan perustelemattomia suunnitteluinvestointeja löytyy muitakin.

Lisäksi hän piti epäkohtana käyttötalouden ”löysyyttä” muun muassa eläköitymisen yhteydessä tapahtuvien työtehtävien siirrosta aiheutuvien lisäpalkkakustannusten osalta.

Ryhmä aikoo esittää viimeistään budjettikokouksessa ja osin jo hallituksen budjettikokouksessa esimerkkejä säästökohteista investoinneissa, kuten hallituksen ”avoimen piikin pudottamista yritysten toimitilarahastosta”. -Mikäli budjetoitu summa uhkaa ylittyä, lisärahaa haetaan aivan normaalia tietä hallituksen kautta valtuuston hyväksyessä tai hylätessä lisämäärärahat.

Samalla listalla on Hiun kunnallistekniikan rakentamisen siirtäminen. -Janhuanniemi seisoo rakennetun kunnallistekniikkansa kanssa lähes tyhjillään ja valtuustoryhmämme aloitteen nojalla odotammekin alueen rakennusohjeistuksen muuttamista ”asiakasystävällisemmäksi”.

”Aika hoitaa”

Juha Aaltonen totesi yksillä ja samoilla päättäjillä olleen aikaa ja mahdollisuus puuttua talouden kehitykseen, joka ”on ollut luettavissa koko ajan faktisina lukuina”. -Eikö aika hoitanutkaan asioita, ihmetteli Aaltonen.

-U:gissa on kehittynyt toimintakulttuuri, jossa luottamustoimihenkilöiden enemmistön siunauksella johtavassa asemassa oleva virkamies voi tehdä kohtuuttoman pitkään vahinkoa, ja kun housuihin lurahtanutta ei voi hajun levitessä enää pitää piilossa, kutsutaan paikalle konsultti kertomaan, missä se vahinko on.

-Ilmeisesti kariutuneen kuntaliitoksen vankkuneimmatkin kannattajat ovat havahtuneet siihen, mitä kuntaliitos olisi tuonut mukanaan. Nyt meillä on kaupungissamme mahdollisuus – ei odottaa viittä vuotta – vaan aloittaa selkeät organisaation muutokset.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä ilmoitti olevansa valmis ”omalta osaltaan ponnistelemaan yli puoluerajojen” talouden eteen. Aaltonen toivotti tervetulleiksi ne tahot, joilla ”talouden saattaminen kuntoon on reaalimaailmaa, eikä vain oman tai kaverin rahapussia suojaavaa kaunopuhetta”. -Sellaista puhetta, jota on kaupungissa kuultu jo aivan liian monta vuotta. Muutos vie aikaa. Se vaatii uudenlaista rohkeutta päättäjiltä vaalivuoden alla. Se vaatii politiikassamme vierasta avoimuutta sekä kirveleviä päätöksiä. Ennen kaikkea meiltä päättäjiltä odotetaan nöyryyttä veronmaksajien edessä, eikä meillä ole syytä nöyristellä virkamiespoliitikkojenkaan edessä.

Lisätty ti 9.11.2010 | 14 kommenttia

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös