Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 08.12.2019

Uusikaupunki maksaa työntekijöilleen tuloksellisuuserän henkilökohtaisena palkan lisänä

Aluesanomat

Uudessakaupungissa kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja ammattijärjestöjen sopima paikallinen järjestelyerä maksetaan henkilökohtaisena palkan lisänä. Palkankorotus on suuruudeltaan 0,7 prosenttia.

Uudessakaupungissa on haluttu, että erä maksettaisiin tehtäväkohtaisena palkan lisänä. Vaihtoehto tuli esille myös kaupunginhallituksessa maanantaina. Harto Forss (vas) esitti Maj-Britt Varpen kannattamana, että erä maksettaisiin työtehtäväkohtaisena palkan lisänä. Esitys hävisi äänin 8-2. Tätä ennen Eija Maikola (kok) oli todettu esteelliseksi asian käsitelyyn samoin äänin 8-2 yhden jäsenen äänestettyä tyhjää.

-Kyllä, kaupunki halusi maksaa korotuksen henkilökohtaiseen palkkaan. Hallitus koki tämän oikeaksi. Kun työntekijä lähtee, tehtäväkohtanen korotus jää palkkaan ja sen saa myös työhän valittava uusi työntekijä, kertoi puheenjohtaja Heikki Wala (kok).

Ammattijärjestöt näkevät palkanlisän kunta-alalle neuvoteltuna etuna.

Palkanlisän tarkoitus on parantaa kuntien toiminnan tuloksellisuutta ja tuottavuutta ja hillitä menojen kasvua. Erä maksetaan vain kun hankkeen on todettu järjestöjen kanssa toteutuneen.

Uudessakaupungissa tuloksellisuuserä on yhteensä 20.036,51 euroa.

Lisätty to 18.11.2010 | 1 kommentti

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös