Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 07.12.2019

Kuntaliitos ei uusikaupunkilaisia kiinnostanut

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Wala ja hallintojohtaja Ossi Pelttari esittelivät kuntaliitoksesta tehtyä yhdistymissopimusta tiistain kuulemistilaisuudessa.

Olli Haapala

Uudenkaupungin ja Taivassalon suunnittelema ja neuvottelema kuntaliitos toteutunee vajaan vuoden kuluttua. Taivassalon kanssa laadittua yhdistymissopimusta esiteltiin tiistaina Uudenkaupungin kuulemistilaisuudessa. Virka- ja luottamusmiehet sekä media poislukien yleisöä oli alle kymmenen henkilöä.

Uuden kunnan väkiluku on noin 17.540 ja pinta-ala noin 700 neliökilometriä ilman merialueita. Syntymässä on suuri kunta, sillä Taivassalon Hakkenpäästä Uudenkaupungin Pyhämaan Meri-Ihamoon on tietä pitkin matkaa noin 85 kilometriä.

Ammattikalastajien ”gratiininlujan silakkapitäjän” Taivassalon ja yrittäjämyönteisen elinkeinopolitiikan mekan Uudenkaupungin kuntaliitosta on edeltänyt muun muassa terveydenhuollon, vesi- ja jätehuollon sekä ympäristönsuojelun laajamittaiset yhteistyösopimukset ja -hankkeet, joiden uskotaan merkitsevän lopulta kaikkien Vakka-Suomen rannikkokunnat yhteen liittävää yhteiskuntapolitiikkaa.

– Naantalin strategiaseminaarissa jo toivottiin yhtenäistä Vakka-Suomea. Päätimme että Uusikaupunki ottaa vastaan, jos joku kunta haluaa kuntaliitosta. Valtuuston ja hallituksen puheenjohtajien, kaupunginjohtaja Kari Kosken ja hallintojohtaja Ossi Pelttarin muodostama toimikunta on kokoontunut kahdeksan kertaa.

– Olemme kuulleet asiantuntijoita päätösten teon helpottamiseksi, kertoi hallituksen puheenjohtaja Heikki Wala.

Walan mukaan neuvottelut on käyty ”erittäin hyvässä hengessä, vain vaakuna  on puhuttanut”. Myös 2,8 miljoonan euron porkkanarahasta on päästy yksimielisyyteen. Hallintojohtaja Ossi Pelttarin viesti neuvotteluista oli samansuuntainen.

– Tämä on ollut harvinaisen yksimielistä puuhaa, totesi Pelttari.

Kuntaliitoksesta syntynee aikanaan päätös valtioneuvostossa, jonka jälkeen yhteinen yhdistymishallitus ryhtyy tekemään päätöksiä, päivittää uuden strategian ja organisaation.

– Hallinnolliset säännöt, taksat ja henkilöstön palkkaus harmonisoidaan. Henkilöstön osalta liitos on verrattavissa liikkeenluovutukseen, mikä merkitsee henkilöstölle irtisanomissuojaa, selvitti Pelttari.

Yhdistymishallitus tekee esityksiä kummankin kunnan hallituksille, jotka vievät päätöksiään ja esityksiään hyväksyttäväksi yhteiseen (laajennetun Uudenkaupungin) kaupunginvaltuustoon. Seurantatoimikunta seuraa yhdistymissopimuksen toteutumista.

Muutoksia ja suojaa

Uuden kunnan nimi on Uusikaupunki, joka pitää entisen haukivaakunansa. Kuntaa hallitsee kaksi vuotta 43 + 17 eli 60-jäseninen valtuusto. Taivassalo saa yhden puheenjohtajan valtuustoon ja kaksi jäsentä kaupunginhallitukseen. Nykyiset Uudenkaupungin lauta- ja johtokunnat jatkavat ja Taivassalo saa niihin 1-3 jäsentä lautakunnan koosta riippuen. Taivassalo saa paikallisen 7-jäsenisen ”aluehallinnon”, asukastoimikunnan, jolla on esitys-, lausunto- ja palauteoikeus kaupunginvaltuustolle 2013-2016.

Uuden Uudenkaupungin henkilöstön määrä lähentelee 1200 henkilöä, kun Taivassalon palveluksessa olevat siirtyvät Uudenkaupungin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Uusikaupunki ei voi irtisanoa palvelusuhteita - edes omiaan - viiteen vuoteen. Palkat yhdenmukaistetaan Uudenkaupungin yleisimmän palkkatason mukaisiksi.
Taivassalon kunnanjohtaja siirtyy ”johtajan” virkaan Uudenkaupungin johdossa. Uusikaupunki saa liitosporkkanana 2,8 miljoonaa euroa. Valtion avustus käytetään muun muassa Taivassalon alueen investointeihin, elinkeinoelämän kehittämiseen ja julkisen liikenteen kehittämiseen.

Tarpeellinen Taivassalolle

Kuntaliitoskuulemisen keskustelu jäi lähes annittomaksi, saati että esiin olisi noussut soraääniä yhdistymissopimuksen sisällöstä tai liitoksen tarpeellisuudesta. Sen sijaan huhut ja tiedot taivassalolaisten mahdollisesta vastustuksesta saivat monien markkinointihengen viriämään.

Kuntaliitoksen todennäköisyys ei ole läheskään varma. Huomattavin vastustus Taivassalossa tulee seurakunnan taholta. Seurakunta on kuntaa huomattavasti äveriäämpi, mitä se ei välttämättä enää olisi Uudenkaupungin seurakunnan osana.

Kaupunginjohtaja Kari Koski ehdotti seurakunnan varojen säätiöimistä taivassalolaisten hyväksi. Koski arveli myös, että kuntaliitosajatuksen taustalla lienee alunperin Taivassalon talous, joka on ollut vuodesta 2002 asti laskusuuntainen. Myös Jouko Antola (sd) arveli taloudellisen puolen vievän Taivassalon joko kuntaliitokseen tai kriisikunnaksi. Juha Nevavuori (kesk) huomautti nyt käynnistetyn sairaanhoidon yhteistyön Rauman kanssa mahdollisesti pelottavan joitakin taivassalolaisia.

Päätöksen kuntaliitoksesta tehdään Taivassalon kunnanvaltuustossa ja Uudenkaupungin kaupunginvaltuustossa 22. helmikuuta.

– Me olemme valmiit liitokseen, päätti Heikki Wala.

Lisätty to 4.2.2010 | kommentoi

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös