Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 16.10.2019

Wanhanajan Markkinoiden tunnelmallisin: Pirjo Lehtilän ja Kirsti Uusitalon kranssiputiikki

Mynämäkeläisen Pirjo Lehtilän ja raisiolaisen Kirsti Uusitalon myyntikoju palkittiin kunniakirjalla ja ilmaisella myyntipaikalla.

Olli Haapala

Seitsemättätoista kertaa järjestetyillä Wanhanajan Markkinoilla oli noin sata myjää, noin kolmasosa heistä uusikaupunkilaisia. Matkaoppaiden toive kiinnittää huomiota kojujen koristeluun on mennyt vuosi vuodelta perille paremmin ja paremmin. Tunnelmallisimman kojun palkitseminen lieneen ollut vaikeampaa kuin aikaisemmin. Sellainen tottakai löytyi.

Muiden Vakka-Suomen kuntien lisäksi myyjiä oli Rauman, Porin ja Turun seuduilta, kaukaisimmat Helsingistä ja Espoosta asti. Kokeneiden myyjäkonkareiden lisäksi joukossa oli vajaa parikymmentä ensikertalaista. Monenlaisten leivonnaisten, jouluruokien ja käsitöiden lisäksi myynnissä on muun muassa kuivakukkia, keramiikkaa, kalajalosteita, hunajaa, havu- ja oksakransseja, kauralyhteitä, luutia, himmeleitä, puutöitä, Tiffany-lasitöitä, olkipukkeja, poppanoita, yrttejä, pärekoreja sekä paljon muita itse valmistettuja käsityötuotteita.

Kranssikoju tunnelmallisin

Matkaoppaiden kehotus kiinnittää huomiota kojujen koristeluun on mennyt vuosi vuodelta perille paremmin ja paremmin. Tunnelmallisimman kojun palkitseminen lieneen ollut vaikeampaa kuin aikaisemmin. Sellainen tottakai löytyi.

Mynämäkeläisen Pirjo Lehtilän ja raisiolaisen Kirsti Uusitalon ”kranssikoju”palkittiin kunniakirjalla ja ilmaisella myyntipaikalla. Tonttu-ukkojen ja roheiden oksakranssien kokonaisuus oli suunniteltu ja valmistettu ”kotona kylmässä autotallissa”.

-Luonnonmateriaaleista on kaikki tehty, kertovat Lehtilä ja yli kuusi vuotta Uudessakaupungissa asunut Uusitalo. Kummallakaan heistä ei ole käsityötaustaa, mutta tekeminen on muuten sujunut kuin luonnostaan. -Käsillä tekeminen on toinen luonto, käsityöt taas parantumaton tauti, sanovat yhdessä kesällä ja talvella markkinoita kiertävät naiset. Joulu- ja vanhanajan mrkkioilla on oltu Säkylässä, Mellilässä ja Aurassa. -Lähitienoilla, ei missään sen kauempana, mainitsee vielä työelämässä oleva Kirsti Uusitalo.

-Pidämme tällaisten markkinoiden tunnelmasta, sanovat tietenkin vanhanajan asuihin sonnustautuneet käsityöläiset. -Mutta tienestiksi asti markkinaurasta ei ole.

Leipää veneestä

Halikkolainen Tytti Yli-Hakula ja uusikaupunkilainen Tuulia Enbom olisivat hekin voineet yltää vapaaseen satamapaikkaan veneineen. Saaristolaisleipää, leivonnaisia ja muuta einestä myydään pikkuveneestä, joka ei kuitenkaan ole myyntikoju, vaan oikea pikkupurjevene. -Se en sellaiseksi tehty, mutta kyllä sen kulku on myös vedessä kokeiltu. Itse asiassa olemme saaneet veneestä paljon kyselyjä ja tarjouksia. Mutta niitähän tulee, vaikka vene ei missään olosuhteissa ole myynnissä, paljastavat suoraan luonnon pakkaslokerosta eineksiä myyneet Yli-Hakula ja Enbom.

Illalla sirkusteatteria

Perheen pienimmillekin oli ohjelmaa. Wasaborgin talli järjesti poniajeluja ja talutusratsastusta kirkkopuistossa. Nukke-teatteri Piironginlaatikon nukketeatteriesitystä Todellisen prinsessan vaiheet saattoi seurata Vaakahuoneella.

Talvipakkasen vaikutusta oli paras torjua matkailuoppaiden jouluiseen tunnelmaan somistetussa kahvilassa Raatihuoneen yläkerrassa. Myynnissä oli herkullisia kotona leivottuja leivonnaisia kynttilän loisteen kera. Paikalliset Zonta-naiset myivät hekin pakkasentorjujaa, lämmintä glögiä, Raatihuoneen viereisessä Vaakahuoneessa. Matkailuoppaat järjestivät pienen kilpailun, jossa palkintona oli Auli Heikkalan valmistama upea savinen lyhty. Kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin palkinto, jonka voitti uusikaupunkilainen Anne Leppänen.

Wanhanajan Markkinoilla oli myös Art Teatron sukellus meren sirkukseen: sirkusteatteriesitys Meritähden lennon ensi-ilta. Kulttuurikeskus Crusellissa esityksiä on jäljellä vielä kuusi kappaletta, kaksi viimeistä ensi suununtaina iltapäivänäytöksinä.

Lisätty ma 29.11.2010 | kommentoi

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös