Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 21.02.2019

Meppi Mitro Repo: Haluan olla ihmisen ääni Euroopassa

Olli Haapala

Kun Helsingin ortodoksisen seurakunnan pastori Mitro Repo, 51, vieraili Uudessakaupungissa viime toukokuussa, oltiin keskellä julkimyllytystä, jonka lopputuloksesta ei kukaan oikein ollut selvillä. Mutta niin vaan kävi, että oman kirkon monella tavalla kiusaama pappismies sai eurovaaleissa 71.157 ääntä, joilla hän meni europarlamenttiin ja jätti kauas taakseen vataset, sieviset ja muut tavalliset arkijulkut.

Mitro Revolla on nyt puoli vuotta europarlamentissa takana. Eurososialistien parlamenttiryhmään – eli Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien progressiivisen allianssin – kuuluvalla suomalaisdemarilla on valmiina käsitys roolistaan ryhmässä. -Olen viihtynyt oikein hyvin. Ryhmässä on poliittisesti varsin kirjava valikoima meppejä. Mutta europarlamentin on avattava enemmän itseään, muun muassa ryhmien olisi kerrottava ideologiansa ja tavoitteensa. Ryhmillä pitäisi olla selkeämmät ohjelmat, mutta nyt juuri millään ryhmällä ei ole sellaista. Omassa ryhmässäni kuulun demokraattien joukoon.

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana s&d-ryhmä on kutistunut yli kymmenen prosenttia, vaikka parlamentin pääluku on noussut 736 euroedustajaan. -Kyllä tämä johtuu viime kevään eu-vaaleista. Voidaan puhua myös sosialidemokratian kriisistä. Itse untuvikkona kiinnitin huomioita Itä-Eurooman vanhojen sosialistimaiden tulokseen, joka oli Länsi-Eurooppaan verrattuna parempi. Sanoman ja sanottavan terävöittäminen on tarpeen, meidän on syvennyttävä omaan aatteeseemme ja löydettävä vielä jotain terävämpää, totesi Mitro Repo. Hän ehdotti avainratkaisuksi sosiaalisen vastuun huomioimista.

Eurososialistit ajavat niin sanottua vahvan Euroopan politiikkaa, jonka haluttiin näkyvän muun muassa äänestyksessä EU-komission puheenjohtajasta. Mitro Repo kertoi lähteneensä europolitiikkaan tuodakseen sinne enemmän keskustelua. Sitoutumattomana hän ei usko tulevansa leimatuksi (äänestyksissä).

-Äänestys komission puheenjohtajasta (José Manuel Barroso) oli koetinkivi s&d-ryhmälle, sillä monet äänestivät oikeistolaisen Barroson puolesta. Asiaa ei myöskään haluttu viivyttää. Barrosolla oli komissiolle 30-sivuinen ohjelma, joka toimii uuden komission runkona ja johon oli helppo uskoa. Ohjelmassa oli mukana oikeasti vastuullisia ehdotuksia. Mutta myös parlamentin täytyy pitää kynsin hampain kiinni asemastaan, selvitti Repo.

Pikalainat ja Turkin uskonvapaus  

Mitro Repo on tehnyt europarlamentille kaksi merkittävää kysymystä. Toinen koskee pikalainoja ja toinen Turkin vähemmistöuskontojen asemaa. -Kuulun sisämarkkina- ja kuluttajasuojaa pohtivaan valiokuntaan (IMCO), ja sen hengessä tein aloitteen pikalainojen säätelystä eu-tasolla. Suomen eduskuntahan on jo ollut aloitteellinen, mutta monille jäsenmaille asia on uusi. Vastaukset eivät ole toistaiseksi tyydyttäneen minua, sillä kokonaan sääntelemätön lainananto on jo ryöstäytynyt käsistä.

Suomessa pikaluottoja myönnettiin viime vuonna yli miljoona kappaletta ja niitä tarjoavat firmat ovat tuottavuuden vertailuissa kärjessä. -Pikavipeissä vuosikorko voi olla 400-500 prosenttia eli todella korkea. Minusta asiaan tulisi puuttua jotenkin näin EU:n tasolla ennen kuin näistä luotoista muodostuu velkaongelma kaikissa jäsenmaissa.

Tuoreen kulutusluottoja koskevan direktiivin ulkopuolelle jäävät lainasopimukset, joissa lainamäärä on alle 200 euroa. Kukin maa voi halutessaan tehdä kansallisen ratkaisun.

Puheenvuoron Turkin uskonnonvapaustilanteesta Repo esitti lokakuussa parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa. Hän muistutti, että Turkin on täytettävä Kööpenhaminan kriteerit ja lunastettava lupauksensa ihmisoikeuksista ja uskonnonvapaudesta. -Niin, Turkissahan on vain vähän kristittyjä. Olin Istambulissa sen ollessa kulttuuripääkaupunki ja keskustelin kulttuuriministerin kanssa väkivallasta ja vainosta. Turkin on annettava signaaleja, että se tunnustaa näiltä osin eurooppalaiset arvot.

Revon mukaan kristillisiä kirkkoja kohtaan ilmennyttä ilkivaltaa tai uskonnollisia vähemmistöjä kohtaan tehtyjä rikoksia ei ole läheskään kaikkia tutkittu perin pohjin. -Tämän lisäksi Turkki rajoittaa yhä ortodoksisen kirkon vapautta valita patriarkkansa kansallisuuteen katsomatta. Turkki rajoittaa myös kirkonmiesten papillisten tunnusmerkkien julkista käyttöä.

Byrokratiaa ja maanläheisyyttä

Mitro Repo kertoi työn parlamentissa tyydyttävän häntä. -Työ on ylittänyt odotukset, mutta se on myös osittain hämmentänyt. Valtava byrokratia on ilman muuta uhkakuva. Hallintokoneiston ja henkilöstön määrä on ryöstäytynyt käsistä.

Viime kesäkuussa europarlamenttiin valittiin 27 jäsenmaasta yhteensä 736 jäsentä. Parlamentissa työskentelee yli 6.100 virkamiestä, 800 poliittisten ryhmien työntekijää ja 1500 meppien avustajaa. Lisäksi käytävillä häärii noin 4.500 lobbaria.

-Työ parlamentissa on kuitenkin ylittänyt odotukset sen maanläheisyydessä. Henkilökohtaiset suhteet ovat tärkeitä ja niihin vedoten tehdään päätöksiä ja käytetään vaikutusvaltaa. Hieno asia on sekin, että suurin osa mepeistä on tehnyt 'suuren' poliittisen uran. Tämä tuo mukanaan herrasmiesmäisyyttä käytännön työhön. Parlamentissa on myös naisedustajia, jotka ovat saaneet hämmästyttävän arvovallan.

Hakemusväsymys ja aloitteellisuus

Meppien yleinen viesti Suomeen on eu-rahoitusten hakemusten vähyys. Mitro Repo on samaa mieltä. -Kehitysrahoituksen saamisen este on yksinkertaisesti byrokraattiset ongelmat (Brysselissä) ja hakemusväsymys (jäsenmaassa). EU:n ongelmat näkyvät myös paikallisella tasolla, Suomessakin. Tarvitsemme täällä uutta kulttuuria. Suomalaisten pitää olla valppaita kansakuntana ja pyrkiä aloitteellisuuteen. Tsaarinaikaiset holhoavat virkamiesten käytännöt ovat aikansa eläneitä.

Työpäivä Brysselissä, Strasbourgissa, valiokunnissa ja valiokuntamatkoilla, lobbaustilaisuuksissa sekä likimain joka viikonloppu Suomessa kuluu siivillä. -Tunnit lentävät vastaan!

Uutta politiikkaa

Mitro Repo sanoo jatkavansa poliitikkona koko yhteiskunnan ja ihmisten palvelemista. -Uuden oppimisen ohella olen joutunut luopumaan monesta asiasta, mutta se on kasvattanut itseluottamusta. Haluan olla ihmisen ääni Euroopassa. Olen löytänyt itselleni tilaa toimia niin, sanoi nuorisotalo Vantissa eilen puhunut Repo.

Meppinä puhuessaankin Repo panee peliin koko persoonallisuutensa, periaatteensa ja kristillisen uskonsa. -Poliitikkojen ei pidä olla turhan tärkeitä itsestään vaan toimia, tuntea ja kokea kuin kuka tahansa ihminen.

Repo haluaa kiskastaa politiikan kuvaa ja antaa politiikan tekemiselle ensi kädessä yksittäisen ihmisen kasvot. -Yritän säilyttää ihmisen kasvot, niiden tuskan ja hädän politiikassa. Joudun silloin kysymään sitä, onko meillä (kenelläkään) oikeutta sellaiseen hyvinvointiin, joka perustuu riistoon. Hyvinvoinnin pitäisi olla peramminkin tasausta. Sekä (komission puheenjohtaja) Barroso että europarlamentin puhemies Jerzy Buzek korostavat sosiaalista ulottuvuutta ja sen merkitystä. Teknistynyt maailma on näet tullut hyvin haavoittuvaksi.

Eu-työn vaikeuksia kuvaa hyvin Revon kertoma esimerkki kulttuurisen itsepuolustuksen ja unionin yhtenäisyyspyrkimysten törmäyksestä. -Kun alkoholituotteisiin haluttiin merkintä kalorimäärästä ja muusta, viini osoittautui etelä- ja viina itä-eurooppalaisten vaatimuksesta ”pyhäksi ja koskemattomaksi”. Merkinnöistä ei syntynyt päätöstä. Itse olen tässä asiassa enemmän etelä-eurooppalainen, paljasti Repo. 

Siviiliksi riisuttu pastori    

Mitro Repo uskoo europarlamentin vallan ja merkityksen kasvavan kuluvalla istuntokaudella. Mikäli siinä kehityksessä perätään eurooppalaisuutta, antiikin kulttuurin ja kielten sekä teologisen koulutuksen saanut meppi on ensimmäisiä tuntemaan itsensä eurooppalaiseksi, ja myös olemaan sitä. Painoarvoa eurooppalaisen 'oloon' lisäävät Itä-Euroopan tuntemus ja slaavilaisen mentaliteetin ymmärtämisen taito.

Monien puolueiden kosima meppiehdokas kertoi viime keväänä Pakkahuoneella pitävänsä europarlamenttia erityisesti arvokeskustelun foorumina, joka sopii hänelle. Eduskunta ja kotimainen politiikka ei Mitro Repoa silloin kiinnostanut. Se ei ole ihme, sillä retkellä puolueensa meppiehdokkaaksi häntä kävi kosimassa myös vaalirahajupakasta tunnettu Nova Group. Revon lopullinen puoluevalinta lähti nimenomaan silloisen parlamentin sosialidemokraattisen ryhmän (silloin PES) ohjelman ohjelmasta ja sen sisällöstä.

Kirkkonsa siviilimieheksi riisuma pastori on rohkea optimisti, joka vähän väliä taipuu passiiviseksi pessimistiksi. -Yhteiskunta tai kansalaisliike ei ole oikeutettu, ellei se noudata vastuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Kirkkokin menettää uskottavuutensa ellei se ole oikeudenmukaisuuden takana. 

Lisätty su 7.2.2010 | 1 kommentti

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös