Vakka-Suomen Aluesanomat

Tänään on 22.04.2019

"Lomautukset ristiriidassa yhtenäiskouluun siirtymisen kanssa"

Aluesanomat

Uudenkaupungin opettajien paikallisyhdistys on lähettänyt koulutuslautakunnalle ja opetus- ja kulttuuritoimenjohtajalle kannanoton yhtenäiskouluun siirtymisen suunnittelusta.

Opettajien paikallisyhdistyksen hallitus käsitteli tammikuun lopulla kouluissa tapahtuvaa suunnittelua ja käytännön toimenpiteiden järjestelyjä, joita viiden ala-asteen koulun lakkautus aiheuttaa syksyllä ja myöhemmin.

Hallitus piti tärkeänä avoimuutta ja huolellista harkintaa. Yhdistyksen mielestä koulujen lakkauttaminen on sen verran vaativa prosessi, ettei tähän samaan ajankohtaan pitäisi kiirehtiä yhtenäiskoulujen muodostamista. Lomautus samalle vuodelle aiheuttaa myös omat rajoituksensa.

Kannanoton mukaan ”tässä vaiheessa tärkeää on vain se, että lapset ja henkilökunta saavat tietää mahdollisimman pian, missä koulussa he jatkavat ensi elokuussa. Muutokselle ja sopeutumiselle pitää löytyä aikaa”.

Siirtyminen laadukkaaseen yhtenäiskouluun on oma haasteensa, jota on syytä yhteistyössä asianosaisten kanssa rauhassa valmistella niin että kaikki yhdistymiseen vaikuttavat asiat tulevat huomioiduiksi, sanotaan kannaotossa.

Paikallisyhdistyksen kannanotto on toimitettu tiedoksi myös valtuutetuille, hallitukselle ja kaupunginjohtajalle.

Lisätty pe 12.2.2010 | 3 kommenttia

Arkisto

Muntilan tuulipuiston rakentaminen alkamassa

Uusikaupunki • to 17.1.2013

U:gista uudentyyppinen jäänmurtaja

Uusikaupunki • ti 18.12.2012

Maija Junkola-Lehtosesta tulossa uusi hallituksen puheenjohtaja

Uusikaupunki • ma 17.12.2012

Ajokoirien kettukilvan voitto ja mestaruus Uuteenkaupunkiin

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Verokarhu muuttaa Turkuun, verotoimisto asiakkailta pysyvästi kiinni

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Lapsen huostaanoton omavaltaisesta jatkamisesta sakkoja

Uusikaupunki • su 16.12.2012

Hoivakoteja nousee U:giin pikavauhdilla, nyt vuorossa Suomen Hoivatilat ja Mainio Vire

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Kaupunki ostanee palveluita uudesta Arttu Oy:n hoivakodista

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Golf hyvä harrastus nuorille, sopii myös työpaikkojen liikuntaan

Uusikaupunki • la 15.12.2012

Satovahinkoala tänä vuonna 55.800 hehtaaria

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen laajennus yva-menettelyyn

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Tukea paikalliselle meripelastustoiminnalle

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

Uudenkaupungin uusi nuorisovaltuusto valittu

Uusikaupunki • pe 14.12.2012

U:gin päästöt viime vuonna 236.000 tonnia

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Kolumni: Onko paikallispolitiikassa vain "kaverista" kysymys?

Uusikaupunki • to 13.12.2012

Seuratuki kasvaa, liikuntaharrastuksen kustannuksia halutaan alentaa

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Valtuusto antoi hallintokunnille juustohöylän ja 3 prosentin säästövaatimuksen

Uusikaupunki • ke 12.12.2012

Sähköiset reseptit käyttöön koko sairaanhoitopiirissä

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Kho ei muuttanut päätöstä kivilouhimo-murskaamon ympäristöluvan kumoamisesta

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

Mauri Kontu: Etujärjestöjen lopetettava omien etujen ajaminen kilpailukyvyn hyväksi

Uusikaupunki • ti 11.12.2012

 
Mainoksia
 
Mainoksia

Aluesanomat • Alinenkatu 12 • 23500 Uusikaupunki

Verkkopalvelun säännöt Takaisin ylös